Tehdään Suomesta seuraava Piilaakso: Piilaakson opit Suomeen – nopeammin, ketterämmin ja rohkeammin

piilaaksoPiilaaksossa pääsee kokemaan ja näkemään, miten teknologiasta tehdään menestystarinoita. Suomella on erinomainen paikka pienenä, pilottikoon maana ja digitaalisuuden edelläkävijänä iskeä kiinni teknologiamurrosten tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin.

Minulla oli ilo päästä kokemaan ja aistimaan Piilaaksossa Silicon Valley Experience 2017 -tapahtuma syyskuussa. Kyllähän siellä oleva tekemisen meininki pistää ajattelemaan. Ja onneksi myös innostumaan. Jaan kanssanne tämän elämyksen, ja erityisesti peilaan Piilaakson tunnelmaa Suomen nykytilaan ja mahdollisuuksiin

Time is not your friend in innovation

Olemmeko me riittävän nopeita ja kokeilukulttuurihenkisiä?

Suomessa startup-kulttuuri on hienosti kehittynyt, ja esimerkiksi Aalto-yliopisto on ollut tässä murroksessa aivan edelläkävijä. Peukku sinne. Olemme hyvällä taipaleella. Tarvitsemme kuitenkin lisää rohkeutta heittäytyä entistä nopeammin ja kansainvälisemmin.

Miten hyödyntää sama tekemisen meininki myös isommissa korporaatioissa?

Piilaaksossa pääsimme tutustumaan kahden itseään edelleen kasvuyrityksenä pitävän yrityksen ajatteluun ja toimintaan. Google ja Facebook kasvavat molemmat vuodessa jopa kymmenien tuhansien henkilöstömäärillä. Kuitenkin kulttuuri on vahvasti ennakkoluulottoman kokeilukulttuurin puolella, ja ihmisiä johdetaan tavoitteiden ja tulosten – ei toimintatapojen kautta.

Omassa työyhteisössämme päätimme kiihdyttää kulttuurimuutostamme entisestään:

  • Asettaa kunnianhimoisia tavoitteita ja seurata niitä, mutta sallia vapauksia toteutustavoissa.
  • Vähemmän kirjallisia suunnitelmia ja raportteja.
  • Enemmän ketterää tekemistä, sen kautta oppimista ja valintojen tekemistä.
  • Ensimmäinen askel on, että päätimme saman tien VTT:n johtoryhmässä muuttaa radikaalisti
    uutta luovan tutkimuksemme toimintatapoja.

Peukku meille 🙂

Itse olen tykästynyt kovasti ajatukseen, että on otettava niin iso etukeno, että on pakko juosta. Muuten kaatuu rähmälleen.

Pay forward

Osaisimmeko me suomalaiset tehdä yhteistyötä uudella tavalla?

Piilaaksossa uskotaan, että pyyteettömästi toisen eteen hyvää tekemällä sama tulee myös omalle kohdalle, silloin kun tarvetta on.

Tiedämme, että uusissa ekosysteemeissä eli organisaatioiden yhteistyöverkostoissa ja niiden distruptiivisissa arvoverkoissa muhii isot mahdollisuudet. Tällä tarkoitetaan liiketoimintoja ja markkinoita muuttavaa uutta teknologiaa, joka tekee vanhan teknologian, menetelmät tai liiketoimintamallit välillä jopa tarpeettomiksi. Suomella on erinomainen paikka sekä pienenä pilottikoon maana että digitaalisuuden edelläkävijänä iskeä kiinni näihin mahdollisuuksiin. Tämä vaatii sen, että on rohkeutta laittaa riittävästi dataa liikkeelle. Mitä uusia startuppeja ja palveluita rajapinnoista voisikaan löytyä? Lopulta varmasti kaikki tai vähintään riittävän moni voittaisi.  En usko, että kukaan ainakaan pahasti häviäisi.

Onko meillä rohkeutta eri toimijoiden heittäytyä yhdessä ja katsoa mitä syntyy? Ilman liian suoraviivaista ja liian lyhytjänteistä takaisinmaksuvaadetta – Pay forward.

Artificial intelligence changes everything: ”taking action is 50 %”

Tekoäly, koneoppiminen ja virtuaalitodellisuus. Näiden ympärille rakentui lähes jokainen viesti. Piilaaksossa uskotaan vahvasti uusien teknologioiden rooliin aikaansaada seuraava iso muutos sitten internetin.  Tämä näkyy ihan kaikessa.

Referoin lyhyesti Googlelta opittua: 1,7 megatavua uutta dataa tuotetaan jokainen sekunti jokaista maapallon ihmistä kohti. Datan tuottonopeus tulee olemaan 44 kertaa suurempaa 2020 kuin 2007. Jos tänään fokus on datan keruussa, raportoinnissa ja analyyseissa suhteessa 50/40/10, niin aivan lähitulevaisuudessa datan hyödyntäminen ”taking action” on 50 % kokonaisuudesta ja datan keruun ja raportoinnin osuus on vain 20 %.

Suomen mahdollisuudet ovat aivan varmasti tekoälyn soveltamisessa. Itse ydinteknologioita tekoälyyn kehitetään pelkästään Googlella suuremmalla summalla kuin, mikä on Suomen valtion budjetti. Meillä on vahva domain-osaaminen (mm. autonomiset systeemit, älykäs energia, terveys, metsän arvoketju). Olemme huippuosaajia ja -soveltajia digitaalisuuden teknologiassa, ja meillä on kulttuuri tehdä laaja-alaista yhteistyötä.

Miten antaisimme mahdollisuuden sille, että Suomeen voisi syntyä maailmanluokan innovaatioekosysteemeitä, joissa kokeilukulttuuri on kantavana voimana? Miten voisimme sopivasti antaa verkostoihin tukea siihen, että alkukitka ylittyy ja saadaan vauhti päälle? Palikat ovat jo kasassa. Innovaatioekosysteemit ovat harjoitusalustoja. Laitetaan niitä nyt liikkeelle!

Piilaakson fokus on laajentunut, ja siellä asumisen kustannukset karanneet käsistä. Se voi olla merkki kohti uutta alkuräjähdystä. Mitä jo iskisimme omien ytimiemme kanssa kiinni nyt? Ei huomenna. Tehdään Suomesta seuraava Piilaakso.

Kiitos Boardman ja #SVExperience17 tästä Piilaakso 2017 -kokemuksesta!

Erja TurunenErja Turunen VTT
Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät -liiketoiminta-alueen johtaja
CELL: (+358) 50 380 9671
erja.turunen@vtt.fi
Twitter @turunen_erja

 

South Africa’s roadmap to digital health care

Myllyoja Jouko

We are at the Daspoort Clinic in a suburb of Johannesburg. We are told that due to thunderstorms, for example, network connections can sometimes be unavailable even for a week. The key driving force of the clinic are students, who come here to work and learn. 

In spring 2014, VTT initiated two-year long research project ”Digital Health Future – Roadmapping South African Strategy”.  It is an ICI project funded by the Ministry of Foreign Affairs of Finland, aimed at supporting the development of the South African health care system. Long-term impacts of the project are intended to take place through competence building at research partner CSIR-Meraka.

I travelled to South Africa with Torsti Loikkanen and Hannes Toivanen. During our trip, we visited Cape Peninsula University of Technology (CPUT)RLabs, and the Daspoort Clinic. Our visit to CPUT focused on the innovation centre, where students develop their ideas with the support of the staff and together with other students. We paid special attention to how multidisciplinary the activities were, to the powerful hands-on approach of the innovation schemes, and the way the improvement of entrepreneurial skills was supported. Rlabs opened up the dimensions of social innovation in local communities − on the Internet course for women, for example, the most important impact of all might be the opportunity to escape from everyday life and share the challenges it presents with other women. Our visit to the clinic revealed various practical problems of a technological nature, such as the unreliability of Internet connections. Other types of challenges include the ever-changing mobile numbers of local residents and their attitude towards seeking medical treatment.

In addition to meeting local, regional and national challenges, the project involved methodological development work, because the coming together of Foresight and Pro-poor/Inclusive innovation approaches requires the development of a mutual interface. New thinking is also required to address the contents of the Roadmap created under the project – the drivers of change, bottlenecks, technologies or solutions relevant in Western environments may take on a completely different meaning in the context of a developing country. The difference is amplified the closer we get to the local operating environment; for individual clinics, the needs are very concrete and immediate. Talking about megatrends or ten-year plans in such an environment may sound rather hollow.

The local reality, in which history, the political environment, practices, values and practical challenges are different from ours, questions the approaches that are familiar to us, but at the same time provides an opportunity to enrich the way we act and think. We must seize this opportunity, whilst also remembering that the ultimate goal is not to “export” some unique forms of expertise, which will automatically generate new know-how to the recipient. Instead, the purpose is to maintain our ability to stay open to different realities and approaches, share our own know-how, and accept the know-how of our co-operation partners. This mutually beneficial learning process leads to new understanding and competencies that can be applied in various ways – together and separately.

Communication and transparency are also important factors in research when we are operating in a global environment, creating new opportunities for co-operation and aiming for social impact. We will be compiling workshop proposals, research results and other materials generated under the project on the project website at: http://futureshealth.wordpress.com/

Jouko Myllyoja

Senior Scientist 

According to an article in Helsingin Sanomat on 2 June 2014, more than half of the exports of Finnish high technology industry were health-related, making health technology the top field in high technology exports. The same article also noted that the annual growth rate of health technology has remained steady at 6% for the past six years. Health technology is also among the fastest growing industries globally.