Hävikkiproteiinin hyödyntämisestä satojen miljoonien säästöt

Elämme maailmassa, jossa ihmisen toiminnan tuloksena väestö, ruuan, veden ja energian kulutus, teollinen tuotanto, saasteet ja jäte lisääntyvät, mutta samanaikaisesti luonnonvarat ehtyvät. Me suomalaiset osallistumme näihin talkoisiin kasvattamalla ruokahävikkivuorta vuosittain 400 miljoonalla kilolla. Kymmenesosa osa tuosta määrästä on elintärkeää proteiinia. Proteiini on juuri se ravintoaine, jonka puutteesta ihmiskunta tulee ensimmäisenä kärsimään, jos ruokaa ei riitä kaikille.

Tämän hetkinen hävikki riittäisi tyydyttämään kaikkien Suomen asukkaiden proteiinitarpeen ja tuotantoeläinten täydennysproteiinitarpeen joka ikinen päivä, jos ottaisimme sen talteen ennen kuin se päätyy jätteeksi.

Jätteeksi päätynyt ruoka on pelkkää ehtyvien luonnonvarojen ja rahan tuhlaamista. Puhutaan satojen miljoonien eurojen heittämisestä Kankkulan kaivoon.

Kiertotalous edellyttää ratkaisuja ruokahävikin määrän minimoimiseksi ja saamiseksi arvoiseensa käyttöön

Jäte on ainetta, materiaalia tai tavaraa, joka on tullut elinkaarensa päähän ja joutaa roskikseen. Kiertotaloudessa koko käsitettä ei tunneta. Sen sijaan on olemassa vain raaka-aineita, jotka jalostuvat tuotteiksi mitä erilaisimmissa prosesseissa muuttaen muotoaan matkan varrella. Kiertotalous ei tunne elinkaaren päätepistettä, polttolaitosta tai kaatopaikkaa. Tämä on erittäin kunnianhimoinen tavoite ja sitä kohti pyritään kaikin voimin. Ja pakko onkin pyrkiä, sillä jätevuoret kasvavat, mutta luonnonvarat hupenevat nopeammin kuin uutta varantoa syntyy.

Milloin saamme kaupan hyllyille myös ”rypsistä” ja ”mäskistä”?

Hävikkiproteiinia syntyy maataloudessa, elintarviketeollisuudessa, kaupassa ja kulutuksessa. Tuotannon ja teollisuuden hävikkiproteiinia on esimerkiksi leseessä, mäskissä, öljynsiemenpuristeessa ja teurassivuvirrassa. Siitä suuri osa voidaan jalostaa laadukkaaksi ja maittavaksi ruuaksi lopun päätyessä rehuksi tai biojätteenä kompostin tai biokaasulaitoksen kautta ravinteeksi maaperään.

Hävikkiproteiini löytää sujuvasti tiensä ruokapöytäämme leivonnaisissa ja proteiinipitoisissa maitotuotteissa sekä possun suuhun rypsinsiemenpuristeena tai panimomäskinä. Kaikki siis hyvin tähän saakka.

Innovatiiviset ja kestävän kehityksen mukaiset proteiinin rikastusteknologiat ja niihin liittyvä osaaminen ovat tänä päivänä teollisuudessa kysyttyjä. Proteiinin erottaminen hävikin muista ainesosista ei yksin riitä. Tarvitaan taito jalostaa erityisesti kasviproteiinista suutuntumaltaan ja maultaan sellainen, että sitä voi ja haluaa syödä. Tämän osaamisen todisteet ovat jo ilmestyneet kuluttajien ulottuville: Lähikaupan hyllystä voi napata ostoskärryyn ”nyhtistä” tai ”härkistä”, jotka on valmistettu priimaraaka-aineista – kaurasta ja härkäpavusta. Toistaiseksi saadaan odotella hyllyille hävikkiproteiinista jalostettua ”rypsistä” tai ”mäskistä”.

Tästä eteenpäin hävikkiproteiinin taival arvoiseensa loppukäyttöön muuttuu astetta hankalammaksi – vai muuttuuko sittenkään?

Ollaan nimittäin edetty siihen kohtaan ruokaketjua, jossa raaka- ja valmistusaineet ovat osin sulautuneet yhteen valmiiksi elintarvikkeeksi tai peräti ateriaksi. Ollaan kaupassa tekemässä ruokaostoksia.

Kaupan ruokahävikki on vuosittain 70 miljoonaa kiloa ja siitäkin proteiinin osuus on noin kymmenesosa. Hävikin suuruus ratkaisee, tekeekö kauppa voittoa vai tappiota. Sitä on joko vähennettävä tai se on saatava tuottamaan rahaa. Hävikin pienentäminen on se helpompi ratkaisu, ja sille tielle kauppa on lähtenytkin kiertotalouden jätehierarkian periaatetta noudattaen: ensin minimoidaan ja sitten vasta kierrätetään. Kun kaupan hävikinhallintaohjelmat toimivat yhteen muiden järjestelmien ja logistiikan kanssa, saadaan ruokahävikki puolitettua ja tulos paranee.

Hävikin tehokkaaseen minimointiin on olemassa käypä ratkaisu, mutta täydelliseen eliminointiin ei vielä päästä. Miten käy sille elintarvikkeelle, jonka ’parasta ennen’-päivämäärä on nyt, mutta se edelleen nököttää kaupan hyllyllä? Kierrätykseen ja käyttöön tietysti, eikö niin? Kiertotaloutta kohtihan tässä mennään. Asia ei ole näin suoraviivainen.

Kaupan ruokahävikki päätyy valtaosin roskiin eikä ruokaa tarvitseville. Kyse ei ole piittaamattomuudesta, ylenkatsomisesta tai ihmisten kiusaamisesta vaan lainsäädännöstä, joka määrää elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamisesta. Se ei salli vanhentuneen ruuan, vaikka se olisi kuinka laadukasta ja syömäkelpoista tahansa, tarjoamista vaikkapa taloudellisessa ahdingossa oleville. Järjenkäyttö ja terve harkinta olisi tervetullutta. Ruokahävikin jakamisen mahdollistavaa tai velvoittavaa lakia aletaan valmistella. Sitä odotellessa ruokahävikin laadukas proteiini kohtaa elinkaarensa pään kaupan takapihan roskiksessa.

Heitämme ruokaa roskiin 150 miljoonan kilon edestä vuosittain

Etenkin kotitaloudet mutta myös erilaiset yhteisöt, kuten koulut ja päiväkodit, ovat se varsinainen hävikkiproteiinin musta aukko. Me kuluttajat heitämme roskiin tai biojätteeseen 150 miljoonaa kiloa ruokaa vuosittain.

Me suomalaiset olemme hyviä kierrättämään paperia, pahvia, lasia, metallia, muovia ja vaatetta. Ruuan voimme kierrättää vain syömällä ja heittämällä tähteet kotipihan kompostiin tai biojäteastiaan, joista se päätyy lannoittamaan maaperää. Hyvä niin, mutta ehdottomasti kestävämpi ja taloudellisempi ratkaisu olisi minimoida tähteet, kuten kauppa tekee hävikilleen. Se on hyvin yksinkertaista ja erittäin kannattavaa: Syödään kaikki se ruoka, mikä ostetaan ja valmistetaan.

Kerrataan vielä: Jalostetaan tuotannon ja teollisuuden hävikkiproteiini uusiksi tuotteiksi, otetaan kaupan hävikinhallinta tehokkaaseen käyttöön, jaetaan kaupan hävikki tarvitseville, kompostoidaan tähteet ja lopuksi vielä syödään se, mitä ostetaan. Näillä keinoilla säästetään ympäristöä ja rahaa puoli miljardia euroa vuosittain.

 Raija Lantto VTT

Raija Lantto työskentelee johtavana tutkijana VTT:n teollisen biotekniikan ja elintarvikeratkaisut -tutkimusalueella.

Hundreds of millions in savings by utilising waste protein

We live in a world whose population; food, water and energy consumption; industrial production; pollution and waste are increasing due to human activity, while natural resources diminish. We Finns participate in this by adding 400 million kilogrammes a year to the food waste mountain. A tenth of such waste is made up of vital proteins. Protein is precisely the nutrient whose scarcity people will suffer from first, if there is not enough food for everyone.

The current volume of waste would meet the protein needs of the entire Finnish population, plus the protein supplement needs of Finland’s livestock, each and every day, if recovered before it entered the waste bin.

Dumped food is a sheer waste of dwindling natural resources and money. It’s Iike throwing hundreds of millions of euros down the drain.

The circular economy needs solutions for minimising food waste and harnessing its value

Waste is a substance, material or item that has come to the end of its lifecycle and is disposed of. Such a concept is alien to the circular economy. Instead, there are only raw materials, which a huge variety of processes continuously transform into products. There are no end points, combustion plants or landfills in the circular economy. This is a highly ambitious goal and every effort is being made to achieve it. We need to, since the waste mountain is growing but natural resources are dwindling faster than they can be renewed.

When will rapeseed and mash proteins appear on the shop shelves?

Side stream and waste protein is generated by agriculture, the food industry, retail and consumption. Industrial sidestream protein is in bran, brewers’ spent grain, oilseed presscake and slughterhouse side-streams. Most of this could be processed into high-quality, delicious foodstuffs, before ending up as feed – or fertilisers generated in compost or biogas plants.

Sidestream protein winds up smoothly on our plates in baked goods and protein-rich dairy products, or as a treat for pigs in the form of rapeseed press cake pellets or brewers’ spent grain. So far, so good.

Innovative, sustainable, protein enrichment technologies and the related skills are in demand in industry. Separating protein from other sidestream components is not enough. Skills in processing vegetable proteins into a form with an attractive texture and taste are particularly needed. Proof of such skills has already appeared on the shop shelves: You can now fill your shopping trolley with vegetarian ‘pulled’ and processed products made from first-class ingredients – oats and horse beans. But ‘rapeseed’ and ‘mash’ protein products have yet to appear.

The progress of waste protein to wiser end-use will get a little harder from now on – or will it?

We have now reached the stage in the food chain where some basic and processed ingredients have been blended together to form food or even meals. We are shopping for groceries.

The retail sector wastes 70 million tonnes of food per year, around ten percent of which is protein. The amount of waste determines whether a shop makes a profit or loss. So waste must either be reduced or made profitable. Reducing waste would be the easiest way to do this, and the retail sector has taken this path in compliance with the waste hierarchy principle of the circular economy: first minimise and only then recycle. Food waste can be halved and the financial results improved when retail waste management programmes dovetail with other systems and logistics.

Viable solutions exist for the effective minimisation of waste, but it will never be completely eliminated. So what will happen to foodstuffs still on the shelf, but with today as their ‘best before’ date? Recycling and use, right?  This is where the circular economy begins. Unfortunately, it’s not that simple.

Most food waste from shops ends up in landfill rather than with those who need it. This is not due to an uncaring, callous or cruel attitude but legislation, which requires that food safety be ensured. The law does not permit food beyond its ‘best before’ date to be given to those in need, no matter how high-quality and edible such food may be. So some healthy common sense and reasoning are needed. A law is entering preparation to enable and require the distribution of food loss. Until the law is enacted, the valuable protein in food loss will reach the end of its lifecycle in supermarket skips.

We throw out 150 million kilogrammes of food each year

The bottomless pit of waste protein lies in households in particular, as well as in communities such as schools and kindergartens. We consumers throw 150 million kilogrammes of food into the bin or biowaste each year.

We Finns are good at recycling paper, cardboard, glass, metal, plastic and clothes. We can only recycle food by eating it, or throwing leftovers into our garden compost or bio-waste containers to become fertiliser. This is just fine, but a much more sustainable and economical solution would be to minimise leftovers, just as shops do in relation to loss and waste. It’s very simple and highly profitable: Eat all of the food you buy and cook.

So let’s go through it one more time: Let’s process sidestream proteins from production and industry into new products, utilise retail food loss efficiently, distribute retail food loss to those in need, make compost from leftovers and, again, eat whatever we buy. That is how we can be save the environment and half a billion euros each year.

Raija Lantto VTT

Raija Lantto is a Principal Scientist in VTT’s Biotechnology and Food Research.