Digitalisoituneen ja verkottuneen alustayhteiskunnan turvallisuus?

alustatalous_turvallisuus_2

Digitalisaatiosta ja alustataloudesta odotetaan sekä uuden kasvun lähdettä että olemassa olevien toimialojen murskaajaa. Alustataloudella tarkoitetaan uudenlaista monensuuntaisen arvonluonnin tapaa, jossa sosiaaliset ja teknologiset rakenteet yhdistävät palveluiden tuottajia ja käyttäjiä, samalla hämärtäen näiden välistä eroa. Digitalisaation vauhdittama informaation nopea ja laaja keräys ja analysointi mahdollistavat osaltaan alustatalouden verkottuneen toiminnan.

Alustatalouden logiikalla toimivat yritykset ovat jo vallanneet alaa perinteisissä käytännöissä pitäytyneiltä toimijoilta. Alustatalouden vaikutukset eivät kuitenkaan rajaudu vain uusien yritysten vyöryyn markkinoille, vaan se haastaa koko talouden toimintalogiikan. Esimerkiksi osuuskunta-ajattelu kokee uutta tulemista ja jakamistalous luo uudenlaista yhteisöllisyyttä. Ja tämä aiheuttaa harmaita hiuksia verottajalle.

Mikä ihmeen turvallisuus?

Alustatalouteen liittyvässä keskustelussa onkin siirrytty teknologialähtöisyydestä ja uusien liiketoimintamallien pohtimisesta hiljalleen myös yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Keskustelu on keskittynyt lähinnä toimialojen muutokseen ja työn murrokseen. Turvallisuus on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle, ja viimeistään nyt olisi syytä havahtua pohtimaan varautumista alustatalouden mukanaan tuomiin muutoksiin. Turvallisuudella en tarkoita vain tietoturvaa tai yksityisyyteen liittyviä kysymyksiä, vaan myös muita uuden verkostomaisen toimintatavan mukanaan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia luottamukseen, riskeihin, vallan jakautumiseen ja monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaan liittyen.

Verkostot ja lisääntyvä keskinäisriippuvaisuus asettavat turvallisuusajattelun uudelle uralle. Riskit ovat entistä monimutkaisempia ja vaikeammin tunnistettavissa. Organisaatiot ovat pysyvien hierarkioiden sijaan verkostomaisia ja väliaikaisia, jolloin perinteinen ylhäältä alas -kontrolli ei enää toimi. Toimitaan siis monimutkaisten, sopeutuvien järjestelmien maailmassa, jossa kaaosteoria on soveltuvampi lähtökohta kuin prosessimallit. Käsitteet kuten valta, kontrolli ja luottamus saavat tässä kontekstissa uusia merkityksiä ja ulottuvuuksia. Mitä tarkoittaa valta keskinäisriippuvaisessa järjestelmässä? Voiko luottamuksen ulkoistaa algoritmille?

Alustataloudessa yksilön ja yksittäisten toimijoiden sijaan fokus on enenevässä määrin yhteisössä ja yhteistoiminnassa. Lainsäätäjille alustatalous aiheuttaa päänvaivaa erityisesti sen takia, että uudenlaiset liiketoimintamallit ja yritysten ja asiakkaiden roolien hämärtyminen ei sovi olemassa oleviin kehikoihin. Perinteinen valvonta ja säätely vaikeutuvat, kun esimerkiksi majoituspalvelu ilmoittaa, ettei itse asiassa omista yhtään majapaikkaa, vaan toimii vain linkkinä tarjonnan ja tarpeen välillä. Vaikka säädökset ja rajoitteet ovat verkottuneessa toiminnassa edelleen tärkeitä, nousee kulttuuri entistä merkityksellisemmäksi turvallisuuden lähteeksi.

Alustataloudesta vipuvoimia turvallisuuteen?

Toisaalta alustatalous, digitalisaatio ja verkostomaisuus voivat myös lisätä turvallisuutta. Alustat yhdistävät ihmisiä, ja niiden päälle rakentuvat yhteisöt pitävät jäsenistään huolta, erityisesti mikäli alusta siihen kannustaa. Alustojen ja verkostojen suunnittelusta tuleekin teknisen ja liiketaloudellisen haasteen lisäksi yhteiskunnallinen haaste: miten tehdä sellaisia alustoja, jotka tukevat turvallisuutta ja rakentavat yhteisöllisyyttä? Kun kaikesta vuorovaikutuksesta jää digitaalinen jälki, onko tähän perustuva mainetalous luottamusta vai eriarvoisuutta luova mekanismi? Mikä on yritysten rooli, mikä valtion ja mikä yksilöiden rooli alustan muokkaamisessa?

Digitalisaatio, alustatalous ja monet muut vastaavat termit kuvaavat murrosta tuotantoyhteiskunnasta yhteistoiminnan yhteiskuntaan. Sen sijaan että keskustelemme vain siitä, mikä toimiala jää seuraavaksi alustayritysten jalkoihin, voimme ottaa proaktiivisen asenteen ja ryhtyä keskustelemaan siitä, miten päästä toivottavaan tulevaisuuteen. Miten digitalisaatio ja alustat voivat palvella yhteisiä tavoitteita, ja miten ne voivat luoda turvallisuutta? Miten varmistaa reiluus, riskien minimointi ja yhteiset pelisäännöt?

Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään VTT:n Ennakointi ja sosiotekninen muutos 2016 -seminaarissa 10.10.2016 (tuttavallisemmin #ennasemma). Tule keskustelemaan lisää aiheesta kanssamme seminaariin. Tänä vuonna teemana on “Älykkäitä vipuvoimia turvalliseen tulevaisuuteen”.

Ohjelma ja ilmoittautuminen seminaariin 2.10. mennessä: http://www.vtt.fi/medialle/tapahtumat/ennakointi-ja-sosiotekninen-muutos-2016-seminaari1

Mikko Dufva, tutkija

mikko.dufva (a) vtt.fi

Twitter: @mdufva

Mikko_Dufva

Is security achievable in a digitalised and networked platform society?

Mikko_Dufva

The digital transformation and platform economy are expected to herald an era of new growth and a break with existing industries. By platform economy, we mean a new, multi-directional way of creating value, in which producers and users of services are connected by social and technological structures and the distinction between them is blurred. Driven by the digital transformation, the rapid and extensive collection and analysis of information will enable networked activity within the platform economy.

Companies based on the logic of the platform economy have already gained market share from actors sticking with traditional practices. However, the impact of the platform economy is not restricted to new companies breaking into the market, but challenges the current economic logic in general. For example, the concept of the cooperative is enjoying a renaissance, while the sharing economy is creating a new kind of communality. All of this is giving the tax man grey hairs.

What do you mean, security?

Discussions of the platform economy have gradually shifted their focus from technology-orientation and the contemplation of new business models to social impacts. The debate has centred on the transformations in various industries and the workplace. Less attention, on the other hand, has been paid to security – now is the time to consider preparing for the changes being ushered in by the platform economy. Security is about more than information security and privacy issues; it also concerns other challenges and opportunities – related to trust, risks, the distribution of power and the management of complex wholes – that will accompany the new networked practices.

Networks and increasing mutual dependence have led to an entirely new approach to the concept of security. The risks are now much more complex and difficult to identify. In place of hierarchies, organisations are now network-based and temporary venues where traditional top-down control no longer works. This means that we are operating in a complex world of adaptive systems in which chaos theory would be a more appropriate starting point than process models. In this context, concepts such as power, control and trust gain new meanings and dimensions. What does power mean within an interdependent system? Can trust be outsourced to algorithms?

Rather than individual and single players, in the platform economy the focus is shifting towards communities and collaboration. The platform economy is a particular headache for legislators because its business models and the blurring of roles between customer and company do not fit into existing ‘pigeonholes’. Traditional supervision and regulation are difficult to apply when, for example, an accommodation service frames itself as merely a link between supply and demand – and owns no accommodation. Although regulations and restrictions will remain important for networked operations, the related culture will become an even more important source of security.

Will the platform economy take security to a new level?

On the other hand, security could be boosted by the platform economy, digital transformation and networking. Platforms connect people, while communities built on platforms take care of their members, particularly if the platform incentivises them to do so. The design of platforms and networks involves a social as well as technical and business challenges: how can we create platforms that promote security and build a sense of community? In a situation where all interactions leave a digital trace, will the resulting, reputation-based economy build trust or inequality? What role will companies, the state and individuals play in shaping platforms?

The digital transformation, platform economy and many other, corresponding terms refer to the transition from a production-based society to a collaborative one. Instead of focusing on which sector will be the next to be disrupted by a platform economy player, perhaps we should take a proactive attitude and talk about how to create the kind of future we all want. How can the digital transformation and platforms serve common goals and forge security? How can we ensure fairness, the minimisation of risks, and common ground rules?

These questions, among many others, are explored by the foresight, organisational dynamics and systemic change team at VTT in projects such as Platform Value Now.

Mikko Dufva, Research Scientist

mikko.dufva (a) vtt.fi

Twitter: @mdufva

Foresight and knowing about the future – from block to network

People have been fascinated about future since the dawn of civilisation. In a hope to know what will happen, people have turned to different fortune tellers or oracles, who have claimed to know the future, but have often given rather cryptic answers. Nowadays divination and fortune tellers are not taken too seriously, but anticipating what the future might bring is still popular. Foresight is one of the modern ways of knowing about the future.

Foresight has gained popularity since the 1960s and is an established practice in policy-making and corporate strategy. It offers a systematic approach and a broad set of methods in order to help structure and cope with the complexity and uncertainty inherent in futures. In foresight alternative futures are explored and reflected back to the present in order to come up with actions to reach a desirable future. The process is becoming increasingly participatory, engaging multiple stakeholders to have their say on what they think will happen and what they hope will happen – as well as what should be done now and by whom. However, the increase in participation poses problems with regards to synthesizing the opinions expressed and moving back from the alternative views of what is a desirable future to what should be done now.

Linear vs. systems view to foresight

The conventional view of knowledge production in foresight is rather linear. Roughly put, the idea is that insightful experts are gathered, foresight methods are systematically applied and out comes futures knowledge in the form of tangible outcomes. These outcomes are thought to then advice decision makers. Following this logic, increase in participation will bring more ideas and thus improve the quality and ease of implementation of the outcome. However, the knowledge creation itself remains a black box. Furthermore, the focus is on the outcomes and the different ideas that are expressed in the process, but which do not make it into the final outcome are ignored. In addition, little is said on what influences the process or whose images of the futures are presented in the outcome.

An alternative to the linear process view is to frame foresight as a system. The systems view to foresight looks at the interaction between different participants and actors – called agents – of the foresight processes. The agent might be an individual, a project group or an organisation. The agents gather around a common topic or interest and interact in workshops, seminars, meetings or through surveys. The participants have some ideas of what the future might be as well as views on what the present situation is, and these ideas and views are shared and built upon in the interaction.

In the linear process view futures knowledge is seen as an object. What the systems view suggests is that futures knowledge should instead be seen as a network of concepts used when thinking about the future. The concepts are linked to each other, for example economy and growth, and some concepts are emphasised more than others. Different participants of a foresight process have different views to the network. In a foresight process the emphasis of concepts change as well as the linkages between them, and thus the network changes. It seems to be more common to just change the emphasis of concepts than it is to introduce new concepts or reframe existing ones. Reframing requires intensive interaction among a suitably diverse group of agents.

Implications of the systems view

The systems view to foresight has implications for the practice of foresight. Instead of large all-encompassing projects, the systems view encourages flexible and continuous foresight processes, which are seen as parts of a larger whole and which interact with each other. Foresight as a system is not centrally controlled. In fact, in the systems view control is impossible. But while the system cannot be controlled, the content and ways of interaction can be influenced to some extent.

In terms of who should participate, the diversity of the agents matters more than the number. More is not better, if it is more of the same and some agents are ignored. Furthermore, while subject matter experts definitely can add their knowledge to the discussion, expertise on embracing and articulating multiple perceptions of a future is perhaps even more crucial. This expertise accumulates during the separate foresight processes.

Finally, instead of focusing on the outcomes of a single foresight process – ”knowledge as a blocks” – the  focus should be on shaping the networks of concepts used when talking about the future. What we think and hope might happen in the future shapes our actions in the present. Therefore it is important to understand how these perceptions about alternative futures are created.

Mikko Dufva

Research Scientist

Mikko Dufva’s dissertation “Knowledge creation in foresight – a practice- and systems-oriented view” is available online.

Ennakointi ja tulevaisuudesta tietäminen – palikkatiedosta verkostoihin

Tulevaisuus on kiinnostanut ihmisiä jo vuosituhansia. Ennustajat ja oraakkelit ovat antiikin ajoista lähtien tarjonneet kryptisiä tulevaisuuden näkymiä. Tällaisia ennustuksia ei enää nykyaikana oteta vakavasti, mutta sen sijaan erilaisten tulevaisuuksien ennakointi on oleellinen osa päätöksentekoa. Ennakointi on kasvattanut suosiotaan 1960-luvulta lähtien ja on vakiinnuttanut asemansa osana useiden yritysten ja organisaatioiden strategiaprosesseja.

Ennakointi tarjoaa systemaattisen lähestymistavan ja laajan joukon menetelmiä tulevaisuutta koskevan epävarmuuden ja monimutkaisuuden jäsentämiseen. Ennakoinnissa hahmotellaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jotta pystytään paremmin päättämään, mitä nykyhetkessä tulisi tehdä ja miten toivottuun tulevaisuuteen voidaan päästä. Viime aikoina laaja osallistaminen on korostunut ja ennakoinnissa pyritään yhä enemmän ottamaan useiden sidosryhmien näkemykset tulevaisuudesta huomioon. Tämä tuo omat haasteensa suositusten laadintaan, kun eri tulevaisuuskuvien toivottavuudesta saattaa olla useita erilaisia näkemyksiä.

Suoraviivainen vs. systeeminen näkökulma ennakointiin

Näkemys tiedontuotannosta ennakoinnissa on tällä hetkellä enimmäkseen hyvin suoraviivainen. Yksinkertaistaen tämän näkemyksen voisi kuvailla prosessiksi, jossa kerätään tietäviä asiantuntijoita, sovelletaan joitain ennakointimenetelmiä ja odotetaan lopputuloksena uusia tulevaisuuskuvia. Näiden tulevaisuuskuvien odotetaan löytävän tiensä päätöksentekijöiden avuksi. Kasvattamalla osallistujamäärää oletetaan lopputuloksen monipuolisuuden ja toteutettavuuden paranevan. Itse tiedon tuottamisen mekanismi jää kuitenkin kuvaamatta tarkemmin samoin kuin siihen vaikuttavat asiat. Suoraviivaisessa tiedontuotannon näkemyksessä korostetaan lopputulosta, ja prosessissa mahdollisesti esitetyt lopputuloksen kanssa ristiriitaiset tulevaisuusnäkökulmat jätetään helposti huomiotta.

Vaihtoehto suoraviivaiselle näkemykselle on käsittää ennakointi itsessään systeeminä. Systeeminen näkökulma ennakointiin korostaa toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Toimija voi tässä tapauksessa olla esimerkiksi yksilö, projektiryhmä tai organisaatio. Toimijat kerääntyvät yhteisten aiheiden ympärille ja ovat vuorovaikutuksessa esimerkiksi työpajojen, seminaarien tai kyselyiden kautta. Heillä on omat näkemyksensä siitä millainen tulevaisuus voisi olla, millainen sen tulisi olla ja missä tilanteessa ollaan tällä hetkellä. Näitä näkemyksiä jaetaan ja täydennetään toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Suoraviivaisessa näkökulmassa ennakoinnin tuottamaa tulevaisuustietämystä pidetään palikkana – prosessin tuloksena. Systeeminäkökulmassa tulevaisuustietämys on pikemminkin tulevaisuutta koskevien käsitteiden verkosto. Nämä käsitteet liittyvät toisiinsa, esimerkiksi talous liitetään usein kasvun käsitteeseen, ja lisäksi joitain käsitteitä korostetaan enemmän kuin toisia. Toimijoiden näkemykset verkostosta vaihtelevat ja muuttuvat ennakointiprosessien myötä. Ennakointiprosesseissa käsitteiden väliset linkitykset muuttuvat samoin kuin se mitä korostetaan. Sen sijaan uusien käsitteiden luominen tai vanhojen merkityksen muuttaminen on harvinaisempaa ja vaatii tiivistä vuorovaikutusta riittävän eri tavalla ajattelevien toimijoiden välillä.

Mitä systeeminen näkökulma tarkoittaa käytännössä?

Systeeminäkökulmassa yksittäisten ja laajojen ennakointiprosessien sijaan keskitytään joustavaan ja jatkuvaan ennakointitoimintaan. Yksittäiset ennakointiprosessit nähdään osana laajempaa kokonaisuutta. Ennakointisysteemiä ei voi ohjata, mutta siihen voi vaikuttaa yhteisiä teemoja luomalla ja vaikuttamalla toimijoiden välisiin vuorovaikutusmahdollisuuksiin.

Määrällisesti laajaa osallistumista tärkeämpää on toimijoiden monipuolisuus. Systeeminäkökulmassa kiinnitetään huomiota siihen, mitkä sidosryhmät eivät ole riittävästi huomioituja ennakointitoiminnassa. Lisäksi asiantuntijuuden määritelmä poikkeaa tavanomaisesta. Vaikka tietystä yksittäisestä asiasta tietävät asiantuntijat tuovatkin arvokasta tietämystä ennakointitoimintaan, tätä tärkeämpää on kyky hahmottaa ja hyväksyä useita erilaisia tulevaisuuksia. Tämä kyvykkyys kasvaa ennakointitoimintaan osallistumalla.

Systeeminäkökulmassa tulevaisuustietämys ei ole palikka vaan käsitteiden verkosto. Näkökulmamme mahdollisista tulevaisuuksista vaikuttaa siihen, miten toimimme nykyhetkessä. Sen takia on tärkeää ymmärtää miten nämä näkemykset muotoutuvat ja mikä niiden muotoutumiseen vaikuttaa.

Mikko Dufva

Tutkija

Mikko Dufvan väitöskirja “Tulevaisuustietämyksen muodostuminen ennakoinnissa – käytännön ja systeeminäkökulma” on luettavissa verkossa.