T&K-väki ei osaa lobata

Leena Sarvaranta

Näin totesi Carl Haglund Tekniikka&Talous-lehden haastattelussa maaliskuussa 2012. Hän valmisteli tuolloin Euroopan parlamentin budjettivaliokunnan lausuntoa Horisontti 2020 -ohjelmasta. Haglundin vertailukohtana oli muistaakseni EU:n maatalousbudjetti.

Me suomalaiset tutkimus- ja innovaatiotoimijat pyrimme vaikuttamaan H2020:n tavoitteisiin ja sisältöön vuoden 2013 aikana lukuisia eri kanavia ja verkostoja hyödyntäen. H2020-ohjelman ensimmäiset haut julkistettiin joulukuussa 2013. Ensimmäiset projektit olivat hädin tuskin alkaneet, kun uusi komissio uuden puheenjohtajansa johdolla syksyllä 2014 ilmoitti leikkaavansa yli kaksi miljardia euroa H2020-budjetista tulevina vuosina. T&K-väki tyrmistyi. Miten komissio, jäsenmaat ja EU-parlamentti voivat leikata H2020-ohjelmasta?

Uusi rahasto osana Junckerin investointialoitetta

Leikkaukset kohdistuivat ennen kaikkea teollisuuden johtoasemaan ja yhteiskunnallisiin haasteisiin tähtääviin kakkos- ja kolmospilareihin. Komissio siirsi varat vuonna 2015 perustettuun Euroopan strategisten investointien rahastoon (ESIR), joka perustettiin yhteistyössä Euroopan investointipankin (EIP) kanssa.

Rahasto on keskeinen osa Junckerin komission investointialoitetta, jolla on tarkoitus tehostaa EIP:n investointitoimien riskinkantokykyä, korjata markkinapuutteita ja tilanteita, joissa investointitoiminta on liian vähäistä. Lisäksi aloitteen pitäisi auttaa tuottamaan noin 315 miljardin euron lisäinvestointeja kolmen vuoden aikana.

Lobbaa, lobbaa, lobbaa

Brysselissä ratkaisee lobbaus. Olisi hyvä pitää huolta erilaisten intressipiirien tasapuolisesta pääsystä politiikkatoimien valmisteluihin. Meillä kaikilla, myös päättäjillä, on arvosidonnaisia ennakkoasenteita, ja meillä on taipumus vakuuttua argumenteista, jotka vastaavat aikaisempia kokemuksiamme. Rahoitussektori käyttää huomattavia resursseja omaan edunvalvontaansa Brysselissä, ja kukaan tuskin voi kiistää, etteikö rahoitussektorin epävakaisuus ole maailmantalouden ja yhteiskunnan vakauden suurimpia uhkia keskinäisriippuvuuksien maailmassa.

Muitakin uhkia on olemassa. Eurooppa ja Suomi tarvitsevat mittavia, tulevaisuuteen tähtääviä fyysisiä investointeja, jotta ilmasto- ja energiatavoitteet voidaan saavuttaa. Investoinnit eivät tällä hetkellä kohdistu Euroopassa ja Suomessa riittävästi teollisuuden rakennetta uudistavaan innovaatiovetoiseen ja näin ollen riskipitoiseen toimintaan, joka taas on välttämätöntä tulevaisuuden kilpailukyvyn, työpaikkojen ja omavaraisuuden takaamiseksi. On tärkeää vahvistaa työpaikkoja synnyttävien paikallisten ja verkostoituneiden klustereiden toimintaedellytyksiä. Tulokset eivät tietenkään näy heti, mutta tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan nyt kipeästi valtion lisäksi yrityksiä, aluehallintoja – ja tutkimustahoja.

Rohkeutta ja tukea investointeihin

Kyse on riskien hallinnasta ja jakamisesta, ennen kuin yritykset ovat valmiita tekemään varsinaisen tuotannollisen investointipäätöksen. Julkisia aineettomia ja aineellisia investointeja pitää kohdistaa sellaisiin kansallisten kärkialueiden avoimiin teknologiainfroihin ja kokeilualustoihin, joihin erilaisilla toimijoilla on pääsy. Nämä infrat tarvitsevat koko innovaatioketjuun liittyvää osaamista voidakseen toimia tehokkaasti ja edistää tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tuloksia. Infrojen pitää ennen kaikkea edistää alueiden välistä verkostoitumista ja rohkaista Suomen yksityistä sektoria täysimittaisiin teollisiin investointipäätöksiin. Kuulostaa vaikealta ja on oikeasti vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Tällaiseen dynamiikkaan Junckerin komissiokin pyrkii, toivottavasti.

Mitä kuuluu Junckerin investointipaketille? Komissio raportoi kesäkuun alussa, hieman ennen Brexit-äänestystä, että 18 kuukaudessa investointiedellytykset ovat parantuneet ja luottamus Euroopan talouteen on palaamassa. EU:n kasvu on ollut maltillista neljänä peräkkäisenä vuotena, ja viime vuonna bruttokansantuote koheni 2 %. Jatkossa EU:n budjetissa painotetaan työpaikkoja, kasvua ja investointeja sekä pakolaishaastetta ja muita epävakaisuushaasteita. Budjettiin tarvitaan enemmän joustavuutta ja EU-ohjelmarahoitusta halutaan yksinkertaistaa. Lisäksi komissio aikoo selvittää, miten julkisten tukien (grants) ja lainarahoitusinstrumenttien käyttöä tulisi tasapainottaa. Tässä yhteydessä tultaneen tarkastelemaan myös ”PPP Investment Platform” -lähestymistapaa ja rajat ylittäviä laajoja yhteishankkeita. Hei, haloo T&K-väki: mitä tämä tarkoittaa? Olisiko lobbauksen aika?

Leena Sarvaranta

Johtaja, EU-asiat

Sumuverhon yläpuolisia näkymiä: suomalaisen ja eurooppalaisen innovaatiojärjestelmän on tuettava toisiaan

Leena Sarvaranta

Innovaatiojärjestelmämme muuttuu ja vaatii uusia toimintatapoja samaan aikaan kun brittiystävämme päättivät teettää ylimääräistä virkamiestyötä kaikissa EU:n jäsenmaissa. Nykyisin ei ole helppoa tarkastella asioita vakiintuneiden lähestymistapojen kautta, sillä ne eivät useinkaan enää päde. Olemme paikoitellen melkoisessa sumussa. Hyvä keino on välillä vaihtaa perspektiiviä, nousta korkeammalle sumuverhon ylle, ottaa suunta pidemmällä tähtäimellä. Brexit näyttää sieltäkin katsottuna ihan omituiselta jutulta.

Merkittävät rahoittajaorganisaatiot Suomen Akatemia ja Tekes tähtäävät tulevaisuuden rakentamiseen ja ovat vahvoja toimijoita myös eurooppalaisessa vertailussa. Akatemian yhteyteen perustetun Strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmatoiminta käynnistyi vuonna 2015. Samalla myös päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoitus keskittyi Valtioneuvoston kansliaan. Näin pyritään vastaamaan tiedolla johtamisen tarpeeseen yhteiskunnassa. Tänä syksynä aloittava Tutkimus- ja innovaationeuvosto tukee valtioneuvostoa pitkäjänteisen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehittämisessä ja yhteensovittamisessa.

Suomen tieteen ja tutkimuksen samoin kuin innovaatiojärjestelmän kansainvälistyminen on ollut riittämätöntä. Siksi osallistuminen EU:n tutkimuspuiteohjelman kautta kansainväliseen tutkimus- ja innovaatioyhteistyöhön on tärkeää – se edellyttää myös eurooppalaisen toimintaympäristön seurantaa sekä tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan liittyvien aloitteiden valmistelua. Lisäksi EU:n yhteisillä päätöksillä on merkittäviä suoria ja epäsuoria vaikutuksia innovaatiotoiminnan kansalliseen toteuttamiseen, ja rahoitusympäristön muutokset julkisella ja yksityisellä sektorilla Suomessa ja EU-alueella vaikuttavat mm. tutkimuslaitosten ja yliopistojen painopisteisiin. EU-rahoitus on tutkimusorganisaatioille yhä tärkeämpää.

Myös yritykset, erityisesti keskisuuret, voisivat hyötyä EU-hankkeista monella tapaa: kansainvälistyminen ja markkinointi, uudet toimitusketjut ja arvoketjut sekä aikainen pääsy uuden teknologian lähteille. Yksittäinen yritys ei kuitenkaan pysty osallistumaan ainakaan useaan rinnakkaiseen EU-hankkeeseen samanaikaisesti, eikä yksittäinen tutkija välttämättä tiedä, miten yrityksiä pitäisi lähestyä.

Komissio haluaa edistää yritysten osallistumista, ja H2020-ohjelmassa on erityinen rahoitusmuoto yksittäisille pk-yrityksille (H2020 SME Instrument). Tämä on erittäin kilpailtua rahoitusta, jossa suomalaiset teknologiavetoiset pk-yritykset ovat toistaiseksi menestyneet hyvin. EU-projektien hallinnointi vaatii kuitenkin ammattimaista otetta ja erittäin pitkää elinkaaren hallintaa taloudellisen vastuun ja raportointivelvoitteiden näkökulmasta. H2020-hankkeissa kommunikointi komission kanssa tapahtuu hankkeen koordinaattorin kautta, joten koordinaattorin hallinnollinen vastuu on huomattavan suuri.

Perinteinen konsortiohanke on edelleen hyvä keino edistää yritysten mukaan pääsyä eurooppalaisiin verkostoihin. On myös tärkeää, että julkisten rahoittajien erilaiset suoraan pk-yrityksille suunnatut ohjelmat osallistumissääntöineen ja rahoitusmalleineen suunnitellaan sellaisiksi, että ne tarvittaessa mahdollistavat tutkimuslaitosten ja yliopistojen osaamisen näiden yritysten käyttöön ilman suurempaa byrokratiaa.

Sumuverhon yltä tähyillessä vaikuttaa siltä, että H2020:n ja tiettyjen rakennerahasto-ohjelmien integrointia kotimaisten julkisten rahoittajaorganisaatioiden tarjoamaan ja ohjelmiin kannattaisi kiirehtiä. Euroopan ja Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikat on saatava tukemaan toinen toisiaan.

Leena Sarvaranta

Johtaja, EU-asiat

Suomalaisten innovaatiotoimijoiden on katsottava yhdessä tulevaisuuteen

Leena Sarvaranta_2015

Olemme laskevalla käyrällä kansallisen TKI-rahoituksen osalta. Hallitus on linjannut julkisen tutkimusrahoituksen uudet suuntaviivat ja kehottanut jatkossa hakemaan enemmän euroja H2020–ohjelmasta. Kaikilta osin ei ole selvää, millä keinoilla nuo Brysselin eurot haetaan Suomeen. Tekes / EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat (EUTI) on analysoinut Suomen aiempaa menestystä. Seitsemännessä puiteohjelmassa (2007-2013) putosimme  laskevalle käyrälle EU-tutkimusrahoituksessa. Horisontti 2020-ohjelma käynnistyi viime vuonna ja ensimmäiset merkit ovat huolestuttavia. Suomen menestyminen on nippa nappa koko EU:n keskiarvon tuntumassa.

EU:n tutkimusrahoitus ei ole sitä varten, että sillä yksioikoisesti korvattaisiin vähentyvää kansallista tutkimusrahoitusta jäsenvaltioissa. Jos tällainen ajattelutapa laajemmin lisääntyisi Euroopassa, en uskalla kuvitella mitä siitä syntyisi.  Kärjistäen voisi todeta, että H2020-ohjelma on maataloustukiin tai aluerahastoihin verrattuna pieni (alle 80 miljardia euroa), mutta erittäin strateginen yhteiseurooppalainen panostus jäsenvaltioissa tehtävän TKI-toiminnan lisäksi. Sen tarkoitus on palvella yleistä eurooppalaista hyvää: H2020 on osa EU2020-strategian toteutusta, jossa isoina tavoitteina on erityisesti huolehtia kilpailukyvystä ja työllisyydestä, ilmastonmuutokseen ja energiahaasteisiin vastaamisesta ja köyhyyden poistamisesta Euroopassa – TKI-toiminnan avulla, siis pitkäjänteisesti.

Väännetään vielä kertaalleen rautalangasta: asiakkaan tarpeet on kuvattu EU2020-strategiassa. Kyse on kokonaisvaltaisesta maailmanparantamisesta, jossa EU:n instituutiot ja viime kädessä eurooppalaiset kansalaiset ja veronmaksajat ovat asiakkaita, ja H2020 on väline jolla komissio hankkii EU:lle eväitä maailmanparannukseen. Jos taas katsotaan asiaa Suomen näkökulmasta, niin H2020-rahoituksella voidaan täydentää, mutta ei korvata Suomessa tehtävää TKI-työtä. Onko niin, että tällä hetkellä rajoitamme ajatteluamme tarkastelemalla ja mittaamalla asioita lyhyellä tähtäimellä yksittäisen toimijan näkökulmasta, kun pitäisi miettiä asioita innovaatio-ekosysteemimme näkökulmasta, tulevaisuutta rakentaen?

Nyt tarvitaan korjausliike. Ensimmäinen korjaava askel olisi integroida H2020 entistä paremmin kotimaisten julkisten rahoittajaorganisaatioiden tarjoamaan ja ohjelmiin. Tällainen askel edistäisi eri toimijoiden vuorovaikutusta ja yhteistyön kehittymistä kaiken kaikkiaan, ei ainoastaan suhteessa H2020-ohjelmaan. Tavoitteiksi tulisikin synnyttää arvoverkkoja kansallisten kärkihankkeiden edistämiseksi. Vai olisiko meillä näköpiirissä joku muu hyvä vaihtoehto? Toinen askel olisi miettiä teknologia-infroille konkreettiset rahoitusmallit. Tarvitsemme aivan välttämättä PPP (Public Private Partnership)-investointeja sellaisiin yhteiskäyttöisiin kokeilu-, pilotointi- ja demonstrointialustoihin, jotka tukevat kansallisia kärkihankkeitamme. Jos suomalaisilla TKI-toimijoilla ei ole tarjottavaa näiltä osin, emme myöskään pääse mukaan niihin H2020-konsortioihin, joissa kehitetään valmiuksia esimerkiksi uuden valmistavan teollisuuden varalle. EU-tasolla tehdään paraikaa ns. teknologia-infrastruktuurikartoitusta, jossa tarkastelukriteereinä ovat erilaisten pilotointi- ja demoalustojen yhteisomistus ja käyttö sekä erityisesti pk-yritysten pääsy näihin kokeilualustoihin. Ruotsissa tällainen kartoitus on tehty 2013-2014. Nyt alkaisi olla kiire tehdä vastaava kartoitus myös Suomessa.

Lyhyemmällä aikajänteellä ja taktisessa mielessä H2020:n pilarinäkökulma on se, mihin erilaisten tutkimusorganisaatioiden ja yritysten pitää käytännössä kiinnittää huomionsa. Kun kansallisessa keskustelussa ja julkisissa tehostamistoimenpiteissä suunnitellaan H2020-osallistumisia, on hyvä mennä raekoossa vähintäänkin pilaritasolle: eri pilareissa keskitytään erilaisiin EU-tason tavoitteisiin ja pilareiden eurojen jaossa pätevät hyvinkin erilaiset taktiikat. Missä määrin Suomi tavoittelee tiedettä (yksittäiset huippututkijat yliopistoissa), kilpailukykyä (teolliset arvoketjut) tai yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamista (ilmasto, energia, luonnonvarat, liikenne, terveys, turvallisuus)? Miten Suomen tavoitteet ja suhteelliset panostukset linjataan ja toteutetaan?

Suomen riskinä on, että usko TKI-toiminnan hyödyllisyyteen saattaa entisestään heiketä. Riskitekijänä voidaan nähdä sekin, jos Euroopan ja Suomen innovaatiopolitiikat eivät tue toisiaan. Innovaatiojärjestelmässämme käynnissä olevat rakennemuutokset haastavat uudenlaisiin toimintakonsepteihin, mutta mitä jos emme onnistukaan luomaan toimivia yhteistyömekanismeja ja roolituksia yliopistojen, tutkimuslaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yritysten kesken? Mitä, jos emme pärjääkään H2020-kilpailussa?

EU-tutkimusyhteistyölle asetettavan kansallisen tavoitetason pitää perustua rehellisen analyysiin ja matematiikan ymmärrykseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 teettämän selvityksen mukaan kansallisen vastinrahoituksen tarpeen arvioidaan kasvavan kaudella 2014-2020. Jos hallitusohjelman TKI-rahoituksen leikkaukset pitää kuroa umpeen H2020:sta, niin on hyvä tunnistaa tähän liittyvä paradoksi: H2020 rahoittaa projektitasolla ainoastaan noin 2/3 tutkimusorganisaation todellisista kustannuksista. Loput pitää rahoittaa viime kädessä kansallisella panostuksella. Siis niillä kansallisilla resursseilla, joita meille jää käyttöömme viimeaikaisten leikkausten jälkeen. Tämän ymmärtäminen on ollut tuskallisen puutteellista suomalaisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. H2020-projektirahoituksen kotiuttaminen Suomeen ei myöskään onnistu ilman tehokasta, proaktiivista vaikuttamistyötä. Tämä tarkoittaa, että meillä on tarpeeksi selkeä kansallinen visio, joka on sovitettavissa EU-tason visioon ja että olemme oikeasti mukana kun yhteisistä tavoitteista ja keinosta sovitaan Brysselin pöydissä. Tämä taas ei onnistu ilman riittävää resursointia ja kompetenssien kehittämistä niin tutkimusorganisaatioissa, julkishallinnossa kuin elinkeinoelämässäkin.

Pyyteetön maailmanparantaminen on meille todellinen keino säilyä hengissä vähänkään pidemmällä tähtäimellä.

Leena Sarvaranta

EU-asioiden johtaja