Haemme kärkiaikoja 100 metrillä ja ultramaratonissa

Aiomme tehdä maratonarista myös pikajuoksijan. Itse uskon tämän olevan hyödyllisin ja eniten arvoa tuottava kokonaisuus asiakkaillemme.

Aika entinen ei koskaan enää palaa ja tekemisen vauhti sen kuin kiihtyy. Tuntuu siltä, että jo pelkkä paikallaan pysyminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Tiedon, työvoiman, hyödykkeiden ja rahan globaali liikkuvuus edellyttävät nopeaa toimintaa ja välitöntä reagointia muutoksiin markkinoilla. Koko planeettaa koskevat haasteet, teknologinen kehitys, asiakastarpeet ja uudet liiketoimintamahdollisuudet ruokkivat toisiaan ja kehittyvät symbioosissa.

Tällaisessa toimintaympäristössä on kyettävä luomaan uutta ketterästi iteroiden, yhdessä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Samaan hengenvetoon on todettava, että tieteellinen tutkimus ja siitä ponnistava innovaatio ei tapahdu hetkessä. Uudet tutkimustulokset, keksinnöt ja lopulta kaupalliset tuotteet syntyvät systemaattisen yrityksen ja erehdyksen kautta, siis harvoin pikatoimituksena tai ohituskaistalla.

Tässä piilee VTT:n ja yleisemmin soveltavan tutkimuksen merkittävin haaste: miten yhdistää yhtäältä pitkä, usein vuosien tutkimustyö ja toisaalta alati kiihtyvällä vauhdilla kehittyvän maailman edellyttämät suunnanmuutokset ja nopeat kokeilut? Tarjoan vastaukseksi pitkäjänteisiä ja syviä kumppanuuksia sekä yhteistyötä innovaatioekosysteemeissä.

Voimme kehittää yhdessä yritysten kanssa tutkimustuloksia aina esikaupallisiksi prototyypeiksi ja piloteiksi asti. Tutkimustyön ei tarvitse olla vesiputousmallin mukainen projekti, jossa teoriasta edetään ”laboratoriotyön” kautta kokeelliseen validointiin. Sen sijaan haluamme projekteissa toimia yhteistyössä niin, että voimme maksimaalisesti hyödyntää asiakkaidemme ja heidän asiakkaidensa antamaa palautetta ja näkemyksiä.

Moni ei tiedä, että VTT on myös kaupallinen toimija. Teemme paljon suoria toimeksiantoja yrityksille. Tällaisissakin projekteissa tieteellinen osaamisemme on lähtökohtana, mutta lisäksi tarvitaan kykyä kytkeä oma tekemisemme suoraan asiakkaan prosesseihin ja johtamiskäytäntöihin. Onnistuessamme synnytämme huippulaadukkaan asiakaskokemuksen ja saavutamme määritellyt tavoitteet yhdessä. Tässä meillä on vielä paljon opittavaa, mutta olemme erittäin halukkaita kehittymään. Teemme jatkuvasti töitä tullaksemme paremmiksi.

Toisinaan kuulen, että yritys valitsisi VTT:n mieluusti kumppanikseen, koska tietää meillä olevan parhaan substanssiosaamisen kyseiseen haasteeseen, mutta päätyy silti johonkin muuhun kumppaniin. Syyksi minulle kerrotaan, että VTT on liian jäykkä ja hidas organisaatio. Tämän pitkälti vanhentuneen näkemyksen muokkaamisessa meillä on vielä urakka kesken. Pallo on meidän päädyssämme ja teemme joka päivä hartiavoimin töitä tämän mielikuvan päivittämiseksi. Tavoitteenamme on luoda nahkamme virastosta vikkeläksi toimijaksi, myös asiakkaidemme mielissä.

Ilman maailmanluokan tieteellistä tutkimusosaamista VTT ei olisi arvokas kumppani asiakkailleen. Meidän ei tule unohtaa tätä voimavaraamme. Sen tueksi meidän tulee kuitenkin entistä enemmän omaksua uusia ketterän ja asiakaslähtöisen toiminnan malleja. Näiden kahden ulottuvuuden päälle rakennamme ”beyond the obvious” lupauksemme, ja tarjoamme muuta kuin sen tavanomaisen ratkaisun.

Olemme ilmoittautuneet sekä sadalle metrille että ultramaratonille ja päättäneet menestyä molemmissa.

 

Mika Toikka VTT

Mika Toikka 

Liiketoiminta-alueen johtaja

@mjstoikka

mika.toikka@vtt.fi

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: