Mistä löytyvät tulevaisuuden kasvualueet Suomelle? VTT:n majakat näyttävät monta mahdollisuutta

Maailmalla seurataan ja tutkitaan paljon megatrendejä ja ilmiöitä sekä koetetaan arvioida tulevaisuuden kehityssuuntia. Rohkeimmat kertovat luovansa tulevaisuutta. Näin myös me VTT:llä teemme. Tässä blogissa strategiapäällikkö Sanna Tuominen kertoo, miten VTT on hakenut – ja löytänyt – tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia Suomelle. Niistä hyötyy koko maailma.

VTT lähti liikkeelle megatrendeistä ja yhteiskunnan isoista haasteista. Näitä muutosvoimia on lukuisia, ja ne ovat eri lailla skaalautuvia. Esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat on listannut parisen kymmentä ihmiskunnan isoa haastetta ja sopinut monikansallisen konsortion kanssa 17 kestävän kehityksen tavoitetta. Suomella on paljon tarjottavaa tällaisiin tavoitteisiin, ja tietyt aihealueet tarjoavat suomalaiselle osaamiselle todellisia mahdollisuuksia elinkeinoelämän piristämiseen ja viennin kasvattamiseen. Mutta miten löytää ja valita kaikkein potentiaalisimmat kasvualueet?

Majakat valaisevat tietä kohti tulevaisuuden kasvua

Strategiatyössä tarkastelimme, miten yhteiskunnan haasteet muutetaan Suomen kasvun mahdollisuuksiksi. Mietimme yhdessä sidosryhmien kanssa, mitkä ovat Suomen vahvuuksia. Seuraavaksi pohdimme, miten kasvua voi kiihdyttää teknologisilla innovaatioilla.

Kuten visioommekin on kirjattu, me VTT:llä uskomme, että kirkkaampi tulevaisuus luodaan tieteeseen perustuvien innovaatioiden avulla. Strategiatyössä tunnistetuista mahdollisuuksista piirrettiin laajoja karttoja, jotka ryhmiteltiin uudelleen yhteiskunnan haastealueiden alle. Näin syntyi viisi fokusaluetta, joita kutsumme majakoiksi:

  • Tulevaisuuden ilmasto – puhdasta energiaa
  • Resurssien riittävyys – resurssiviisaus takaa menestyksen
  • Hyvä elämä – elämänlaatua ja hyvinvointia
  • Kokonaisturvallisuus – varmuutta muuttuvassa maailmassa
  • Teollisuuden uudistuminen – mahdollisuuksia innovaatioiden avulla
majakat_VTT

Kuva: VTT:n valitsemat majakat ja mahdollisuudet Suomelle.

Tule mukaan muuttamaan maailmaa

Yhteiskunnan suuria haasteita ei mikään toimija ratkaise yksin. VTT on majakkatyöllään valinnut fokusalueita, joilla se haluaa yhteistyössä elinkeinoelämän muiden toimijoiden kanssa ratkaista valittuja globaaleja haasteita. Näillä alueilla Suomella on kansallisia vahvuuksia. Ekosysteemit ja uudenlaiset yhteistyömallit mahdollistavat haastelähtöisen työmme kohti kestäviä ratkaisuja.

Majakoiden haasteita ja niistä löytyviä kasvun mahdollisuuksia kuvaamme VTT Lighthouses – growth opportunities for industry and society -julkaisussa. Se on vapaasti kaikkien luettavissa. Tutustu ajatuksiimme ja tule mukaan tekemään muutosta paremman tulevaisuuden luomiseksi.

Lisäksi meiltä on tulossa Suomen kasvun mahdollisuuksista podcast-sarja, joka avaa tarkemmin lähestymistapaamme ja mahdollisuuksien aihealueita. Seuraa VTT:n sosiaalisen median tilejä, niin kuulet tästä tarkemmin!

tuomistosanna
Sanna Tuominen

Strategiapäällikkö, VTT
sanna.tuominen(a)vtt.fi
Twitter: @SannaPTuominen

P.S. VTT järjestää viisi kutsuvierastilaisuutta (Beyond the Obvious – Growth Labs) majakkateemoista. Ensimmäinen tilaisuus 4.6.2018 käsittelee Tulevaisuuden Ilmasto -majakan haasteita ja mahdollisuuksia. Key note -puhujana on liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.