Muovien kiertotalouden ABC: Tarua ja totuuksia biomuoveista

Petra Peruskuluttaja, Euroopan kansalainen, avaa arjessaan noin seitsemän pakkausta joka päivä. Hän tuottaa vuodessa 157 kg pakkausjätettä, josta melkein 20 % on muovia. Pakkaukset ovatkin muovin suurin käyttökohde Euroopassa. Samaan aikaan muovia valmistetaan ja käytetään yhä enemmän.

Euroopan Komissiossa ja kansallisella tasolla mietitään ratkaisuja kiihtyvään muoviongelmaan ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. EU onkin muovistrategiassaan linjannut, että kertakäyttöisestä muovista luovutaan ja siirrytään kierrätettäviin, uudelleenkäytettäviin tai kompostoituviin muovipakkauksiin viimeistään vuonna 2030.

Jos uudet EU-strategiat eivät olisikaan vielä kantautuneet Petra Peruskuluttajan korviin, lukee hän kuitenkin aamiaisella uutisia siitä, kuinka meret hukkuvat muoviin ja kuinka mikromuovit valloittavat vesistöt ja ruokalautaset.

Muovien mediamyllerryksessä Petraa on hämmennetty myös biomuovien osalta. Onko biomuovikin paha? Mikä on totta ja mikä ei? Voinko edelleen kerätä biojätteeni kompostoituvaan biojätepussiin?

Kuluttajana ja ympäristötietoisena ihmisenä Petra kaipaa vastauksia. Olemmekin listanneet alle yleisimpiä väittämiä, joihin asiantuntijoina vastaamme faktapohjaisesti, hedelmällisemmän keskustelun ja ekologisemman arjen avuksi.

Väite: Biomuovi on yhtä kuin biohajoava muovi

Ei ihan näin yksinkertaista. Biomuoveilla tarkoitetaan muoveja, jotka voivat olla biopohjaisia, biohajoavia tai molempia. Kaikki biomuovit eivät biohajoa eivätkä kaikki biohajoavat muovit ole biopohjaisia. Biomuovit ovat joka tapauksessa tärkeä osa biotalouden ja vähähiilisen yhteiskunnan tavoitteita. EU:n muovistrategia on tunnistanut sekä biopohjaiset että biohajoavat muovit osaksi tulevaisuuden muovikiertotalouden ratkaisuja.

Väite: Biomuovit ovat viherpesua

Ei sentään.  Kasvihuonepäästöihin on kiinnitetty huomiota monissa sovelluksissa, miksei siis myös muovien valmistuksessa. Nykyisiä valtamuoveja voidaan valmistaa fossiilisten raaka-aineiden sijaan uusiutuvista, hiilidioksidia sitovista lähteistä (ns. ”drop-in” biomuovit). Vaikka öljyvarannot riittäisivät vielä sadoiksi vuosiksi, on fossiilisista raaka-aineista luopuminen jo nyt tärkeä päämäärä. Sen lisäksi että biopohjaiset materiaalit vähentävät riippuvuutta öljystä, myös valmistuksen hiilidioksidipäästöt ilmakehään ovat pienemmät. Kierrättämällä biopohjaista muovia saavutetaan entistä alhaisempi hiilijalanjälki.

Kun kierrätys ei ole enää mahdollista, sekä öljypohjaisten että biopohjaisten ”drop-in”-muovien hävittäminen on tehtävä polttamalla. Poltossa vapautuu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Toisin kuin biopohjaisen muovin, öljypohjaisen muovin päästöt koostuvat korvaamattomasta fossiilisesta hiilestä, joka on kaivettu maan uumenista. Tilalle valmistetaan uutta muovia – joko fossiilipohjaisesti tai hiilidioksidia sitovista uusiutuvista raaka-aineista.

Väite: Biopohjaiset muovit vievät tilaa ruoantuotannolta

Laitetaanpa väite oikeaan perspektiiviin: Biopohjaisia muoveja kyllä valmistetaan muun muassa maissista ja sokeriruo’osta. Tällä hetkellä kuitenkin ainoastaan 0,02 % maailman viljelypinta-alasta käytetään biopohjaisten muovien valmistamiseen eikä uhkaa ruoantuotannon kanssa kilpailemiselle ole näkyvissä. Jatkossa voidaan tukeutua

biomuovit
Biopohjaisia barrier-kalvoja. Kuva: VTT

enemmän myös biomassatähteisiin tai metsäraaka-aineeseen sen vapautuessa lisääntyvästi käyttöön teollisen rakennemuutoksen myötä. Todellisempi uhka on se, että 67 % viljelymaasta käytetään laiduntamiseen, kasvattamalla siis ruokaa ruoalle.

Väite: Biohajoavistakin muoveista tulee mikromuovia

Ei, aidosti biohajoavasta muovista ei synny mikromuovia. Se hajoaa lämmön ja mikrobien avulla hiilidioksidiksi (tai hapettomissa olosuhteissa metaaniksi), vedeksi ja biomassaksi. Eri biomuovien hajoamisnopeudet vaihtelevat ja monien biohajoavien muovien hajoaminen kokonaan vedeksi ja hiilidioksidiksi vaatii teolliset kompostointiolosuhteet. Vaikka osa muoveista hajoaisi luonnossakin, roskaaminen ei silti ole vaihtoehto. Suunniteltaessa biohajoavaa tuotetta on huolehdittava, että sen kaikki osat ovat biohajoavia. Toisin kuin aidosti biohajoavat muovit, okso-hajoavat muovit pilkkoutuvat lisäaineiden avulla pieniksi partikkeleiksi ja osaltaan lisäävät mikromuovien syntymistä. Okso-hajoavia muoveja ollaan kieltämässä EU-tasolla.

Väite: Biohajoavat muovit pitäisi kieltää kuluttajakäytössä

Ei missään tapauksessa, sillä biohajoavuus vastaa tarpeeseen. Muovin kierrätyksen suurimpia haasteita ovat muovien likaantuminen, moninaisuus ja monikerroksiset rakenteet. Biohajoavat materiaalit on erityisesti tähdätty muovijätteen vähentämiseen. Ne ovat suositeltava vaihtoehto mm. vaikeasti kierrätettäviin monikerroskalvoihin, kuten ruuasta kontaminoituneihin elintarvikepakkauksiin. Biohajoavat muovit ovat hyödyllisiä myös ”co-benefit”–tuotteissa kuten biojätepusseissa, jotka yhtä aikaa tehostavat kotitalouksien biojätteen keräystä ja vähentävät keräysastioiden likaantumista. Kompostoituvat biojätepussit soveltuvat suurimpaan osaan jätehuoltoyritysten biojätekeräyksistä ja osa myös kotikompostoriin. Paikkakuntakohtaiset ohjeet kannattaa kuitenkin tarkistaa.

Vaikka biohajoavat muovit ovat suunniteltu kompostoituviksi, osa niistä soveltuu myös muovin mekaaniseen kierrättämiseen. Tämä tukee osaltaan kiertotalouden tavoitteita.

Väite: Biomuovit ovat heikkolaatuisia

Tämä on virheellinen yleistys. Muovit ovat moninainen joukko materiaaleja, joiden ominaisuuksia voi räätälöidä lukemattomiin sovelluksiin: tämä koskee myös biopohjaisia ja biohajoavia muoveja, joita molempia on lukemattomia eri luokkia ja laatuja.

Biomuovien materiaalikehitys keskittyy tällä hetkellä uusiin, ei-ruokapohjaisiin raaka-aineisiin, biopohjaisiin barrier-kalvoihin ja niiden hyödyntämiseen monomateriaalisovelluksissa sekä kotikompostointiin soveltuviin materiaaliratkaisuihin. Keskeistä on entistäkin parempi suorituskyky.

Eräs lupaavimmista kehitteillä olevista materiaaleista on polyglykolihappo (PGA), joka on biopohjainen, biohajoava, yhteensopiva muiden biohajoavien muovien kanssa ja barrier-ominaisuuksiltaan parempi kuin nykyiset tuotteet. Biopohjaisten ”drop-in”-muovien joukkoon on tulossa myös entistä suorituskykyisempiä muoveja. Yksi näistä on polyeteenifuronaatti (PEF), joka korvaisi etenkin pullomuovina käytettyä polyeteenitereftalaattia (PET). Sen hiilidioksidin pidätyskyky on jopa kuusinkertainen ja jäykkyytensä takia siitä voitaisiin valmistaa merkittävästi keveämpi kierrätettävä juomapullo.

Tästedes Petra osaa suhtautua biomuoveja koskeviin uutisiin kriittisesti: kaikki kirjoitettu ei ole totta. Biomuovit ovat osa kiertotalouden tavoitteita ja vastuullisempaa muovin käyttöä. Tulevaisuudessa pakkauksien monikerrosrakenteet ovat toivottavasti korvattu biopohjaisilla monomateriaaliratkaisuilla tai kompostoituvilla yhdistelmämateriaaleilla säilyttäen pakkauksen tärkeimmän funktion: sisältönsä suojaamisen.

Heidi Peltola profiili
Heidi Peltola

Senior Scientist
heidi.peltola(a)vtt.fi

 

 

aliharlin
Ali Harlin
Research Professor
ali.harlin(a)vtt.fi
@ali_harlin1

 

 

Muovien kiertotalouden ABC on viisiosainen blogisarja, jossa sukelletaan muovien maailmaan. Sarjassa käsitellään biomuoveja, muovien kierrätystä ja liiketoimintaa, sekä kiertotalouden tulevaisuuden visioita. Myyttien murtamista unohtamatta! 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: