Tekstiilien kiertotalous – Helppoa vai vaikeaa?

Tekstiiliteollisuus muuttunut paljon vuosikymmenien varrella. Kolmekymmentä vuotta sitten tuotannonsuunnittelu ja mitoitus perustui trendeihin ja kulutuskysyntään, jotka ennakoitiin kauan ennen kuin kuluttajat lopulta ostivat vaatteita [1]. 1980-luvun lopulla teollisuus kehitti maailmanlaajuisen infrastruktuurin, jolla tavoiteltiin nopeaa reagointia kuluttajien kysyntään lyhyiden toimitusaikojen ja alhaisten kustannusten kautta. Pikamuoti (fast fashion) syntyi.

Viimeisten 20 vuoden aikana vaatteiden hinta on laskenut ja tuontivaatteiden määrä lisääntynyt. Yhdysvalloissa vaatteiden hinnat olivat vuonna 2005 keskimäärin 10 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1998 [4]. Maailmanlaajuisesti vuodesta 2000 lähtien myytyjen vaatteiden määrä on kaksinkertaistunut, ja vaatteen käyttökertojen määrä on vähentynyt 36 prosenttia [5]. Vuodesta 1975 tekstiilikuitujen maailmanlaajuinen tuotanto on kasvanut huikealla 280 prosentilla. Lisäys on nelinkertainen. Samalla luonnonkuitujen, kuten puuvillan, tuotanto ei enää riitä täyttämään kysyntää.

Elämme vaatteiden “liiallisen kertymisen” aikakautta [4]. Kun kerran kaappitila on äärellinen, osa ylimäärästä on hävitettävä. Suomessa ihmiset ja organisaatiot tuottavat noin 72 miljoonaa kiloa poistotekstiiliä vuosittain. Tämä on 13 kiloa jokaista suomalaista kohden [2].

Käsissämme on ongelma, joka pitää ratkaista. Tämä ratkaisu on tekstiilien kiertotalous.
graafi_tekstile

 

Tekstiilien kiertotalous -projektissa luotiin malli siitä, mitä toimintoja ja vaiheita toimiva tekstiilien kiertotalous kattaisi. Sisäkehällä on kyse vanhojen kunnon vaatehuoltotaitojen elvyttämisestä, eli vaatteiden ja tekstiilien korjauksesta ja uudelleenkäytöstä. On kuitenkin epävarmaa, vähentääkö tämä todella tekstiilituotteiden kulutusta.

Jos vaatteiden uudelleenkäyttö ei ole mahdollista, niiden materiaali voidaan käyttää uudelleen

Mallin ulkokehä sisältää kaikki ne teolliset prosessit ja logistiikan, jolla tekstiiliaines kierrätetään joko kemiallisesti tai mekaanisesti tekstiililangaksi, kankaaksi ja jälleen vaatteeksi. Tavoitteena on ylläpitää materiaalien arvo niin korkealla kuin mahdollista ja ympäristövaikutukset niin pieninä kuin mahdollista. VTT on kehittänyt teknologioita, joilla tekstiiliä voidaan tuottaa puusta tai käytöstä poistetuista puuvillatekstiileistä.

Tekstiilien kiertotalousmalli viitoittaa suunnan, joka on teoriassa suhteellisen selvä. Tiedämme, mitä elementtejä tarvitaan. Meidän on luotava arvoa jätteestä, korostettava omistamisen sijaan käyttöarvoa ja tavoiteltava tehokkuuden sijaan käyttöä, joka takaa resurssien riittävyyden [2].

Ovatko nämä muutokset jo tapahtumassa? Kyllä ne ovat.

VTT koordinoi Telaketju-hanketta, jonka tavoitteena on edistää poistotekstiilien keräys-, lajittelu- ja jalostusverkoston kehittymistä Suomessa. Ryhmässä on huomattavan innostunut ilmapiiri. Useimmissa maissa on meneillään vastaavanlaisia kiertotaloushankkeita.

Onko siirtyminen tapahtumassa riittävän nopeasti?

Onko mahdollista siirtyä kiertotalouteen nykyisen lineaarisen talouden lähtökohdista? Nämä ovat paljon monimutkaisempia kysymyksiä.

Lineaarisia tuotantojärjestelmiä on hiottu vuosikymmenien ajan. Nämä prosessit perustuvat neitseellisten raaka-aineiden hyödyntämiseen. Tämän vuoksi on varsin tärkeää kehittää teknologioita nimenomaan kierrätettyjen materiaalien hyödyntämiseen raaka-aineena. Teknologiat eivät kuitenkaan sellaisinaan riitä. Muutosta tulee tapahtua niin henkisellä, rakenteellisella kuin taloudellisellakin tasolla.

Yksi isoimmista haasteista on se, että kustannukset ja hyödyt eivät ole tasaisesti jakautuneet nykyisissä arvoketjuissa ja -verkostoissa [2]. Viljelijät ja valmistajat kärsivät myrkyllisten kemikaalien, epäinhimillisten työolojen ja veden puutteen aiheuttamista haitoista, kun taas brändin omistajat ja kuluttajat hyötyvät voitoista ja halvoista vaatteista.

Kuluttajat vauhdittavat muutosta

Vallalla olevan ajattelun mukaan kuluttajien on vaadittava yrityksiltä ja tuotteilta vastuullisuutta, ja ohjattava markkinoita valinnoillaan. Ja näin tietysti on. Kuluttajien kysynnän lisäksi on olemassa lukuisia poliittisia ja lainsäädännöllisiä välineitä tilanteen muuttamiseksi, kuten kierrätystavoitteiden nostaminen, jätehuollon vaatimukset, tuotteiden merkintäjärjestelmät, julkisten hankintojen säädökset ja niin edelleen.

Kaikki edellä mainitut ovat kuitenkin osittaisia, nykytilasta käsin luotuja ratkaisuja. Uskon, että koko taloudessa pitäisi olla mekanismi, joka suosisi kiertotaloutta lineaarisen tuotannon ja talouden kustannuksella. Tämä sisään valettu mekanismi ajaisi kiertotaloutta moottorin tavoin oikeaan suuntaan, esimerkiksi arvon tasaisempaan jakautumiseen ja resurssien riittävyyteen. Tässä kohdin tarvitsemme innovaatiota, koska toimivaa moottoria ei vielä ole.

Olemme kuitenkin päättäneet ryhtyä toimeen, mikä on kaikkien muutosten ensimmäinen vaihe. Tarkoituksenmukaiset toimenpiteet kyllä seuraavat.

paunonen
Sara Paunonen
Senior Scientist
sara.paunonen(a)vtt.fi

 

Viitteet:
[1] Bhardwaj, V. & Fairhurst, A., 2010, Fast fashion: response to changes in the fashion industry. The International Review of Retail, Distribution and Consumer Research, 20(1).
[2] Fontell and Heikkilä, 2017, Model for Circular Business Ecosystem for Textiles, VTT Technology 313.
[3] Statista, https://www.statista.com/statistics/263154/worldwide-production-volume-of-textile-fibers-since-1975/
[4] Schor, J.B, 2005, Prices and quantities: Unsustainable consumption and the global economy, Ecological Economics, 55(3), 309-320.
[5] Ellen MacArthur Foundation, 2017, A New Textiles Economy: Redesigning Fashion’s Future, pp, 150.

Leave a Reply