Tehdään Suomesta seuraava Piilaakso: Piilaakson opit Suomeen – nopeammin, ketterämmin ja rohkeammin

piilaaksoPiilaaksossa pääsee kokemaan ja näkemään, miten teknologiasta tehdään menestystarinoita. Suomella on erinomainen paikka pienenä, pilottikoon maana ja digitaalisuuden edelläkävijänä iskeä kiinni teknologiamurrosten tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin.

Minulla oli ilo päästä kokemaan ja aistimaan Piilaaksossa Silicon Valley Experience 2017 -tapahtuma syyskuussa. Kyllähän siellä oleva tekemisen meininki pistää ajattelemaan. Ja onneksi myös innostumaan. Jaan kanssanne tämän elämyksen, ja erityisesti peilaan Piilaakson tunnelmaa Suomen nykytilaan ja mahdollisuuksiin

Time is not your friend in innovation

Olemmeko me riittävän nopeita ja kokeilukulttuurihenkisiä?

Suomessa startup-kulttuuri on hienosti kehittynyt, ja esimerkiksi Aalto-yliopisto on ollut tässä murroksessa aivan edelläkävijä. Peukku sinne. Olemme hyvällä taipaleella. Tarvitsemme kuitenkin lisää rohkeutta heittäytyä entistä nopeammin ja kansainvälisemmin.

Miten hyödyntää sama tekemisen meininki myös isommissa korporaatioissa?

Piilaaksossa pääsimme tutustumaan kahden itseään edelleen kasvuyrityksenä pitävän yrityksen ajatteluun ja toimintaan. Google ja Facebook kasvavat molemmat vuodessa jopa kymmenien tuhansien henkilöstömäärillä. Kuitenkin kulttuuri on vahvasti ennakkoluulottoman kokeilukulttuurin puolella, ja ihmisiä johdetaan tavoitteiden ja tulosten – ei toimintatapojen kautta.

Omassa työyhteisössämme päätimme kiihdyttää kulttuurimuutostamme entisestään:

  • Asettaa kunnianhimoisia tavoitteita ja seurata niitä, mutta sallia vapauksia toteutustavoissa.
  • Vähemmän kirjallisia suunnitelmia ja raportteja.
  • Enemmän ketterää tekemistä, sen kautta oppimista ja valintojen tekemistä.
  • Ensimmäinen askel on, että päätimme saman tien VTT:n johtoryhmässä muuttaa radikaalisti
    uutta luovan tutkimuksemme toimintatapoja.

Peukku meille 🙂

Itse olen tykästynyt kovasti ajatukseen, että on otettava niin iso etukeno, että on pakko juosta. Muuten kaatuu rähmälleen.

Pay forward

Osaisimmeko me suomalaiset tehdä yhteistyötä uudella tavalla?

Piilaaksossa uskotaan, että pyyteettömästi toisen eteen hyvää tekemällä sama tulee myös omalle kohdalle, silloin kun tarvetta on.

Tiedämme, että uusissa ekosysteemeissä eli organisaatioiden yhteistyöverkostoissa ja niiden distruptiivisissa arvoverkoissa muhii isot mahdollisuudet. Tällä tarkoitetaan liiketoimintoja ja markkinoita muuttavaa uutta teknologiaa, joka tekee vanhan teknologian, menetelmät tai liiketoimintamallit välillä jopa tarpeettomiksi. Suomella on erinomainen paikka sekä pienenä pilottikoon maana että digitaalisuuden edelläkävijänä iskeä kiinni näihin mahdollisuuksiin. Tämä vaatii sen, että on rohkeutta laittaa riittävästi dataa liikkeelle. Mitä uusia startuppeja ja palveluita rajapinnoista voisikaan löytyä? Lopulta varmasti kaikki tai vähintään riittävän moni voittaisi.  En usko, että kukaan ainakaan pahasti häviäisi.

Onko meillä rohkeutta eri toimijoiden heittäytyä yhdessä ja katsoa mitä syntyy? Ilman liian suoraviivaista ja liian lyhytjänteistä takaisinmaksuvaadetta – Pay forward.

Artificial intelligence changes everything: ”taking action is 50 %”

Tekoäly, koneoppiminen ja virtuaalitodellisuus. Näiden ympärille rakentui lähes jokainen viesti. Piilaaksossa uskotaan vahvasti uusien teknologioiden rooliin aikaansaada seuraava iso muutos sitten internetin.  Tämä näkyy ihan kaikessa.

Referoin lyhyesti Googlelta opittua: 1,7 megatavua uutta dataa tuotetaan jokainen sekunti jokaista maapallon ihmistä kohti. Datan tuottonopeus tulee olemaan 44 kertaa suurempaa 2020 kuin 2007. Jos tänään fokus on datan keruussa, raportoinnissa ja analyyseissa suhteessa 50/40/10, niin aivan lähitulevaisuudessa datan hyödyntäminen ”taking action” on 50 % kokonaisuudesta ja datan keruun ja raportoinnin osuus on vain 20 %.

Suomen mahdollisuudet ovat aivan varmasti tekoälyn soveltamisessa. Itse ydinteknologioita tekoälyyn kehitetään pelkästään Googlella suuremmalla summalla kuin, mikä on Suomen valtion budjetti. Meillä on vahva domain-osaaminen (mm. autonomiset systeemit, älykäs energia, terveys, metsän arvoketju). Olemme huippuosaajia ja -soveltajia digitaalisuuden teknologiassa, ja meillä on kulttuuri tehdä laaja-alaista yhteistyötä.

Miten antaisimme mahdollisuuden sille, että Suomeen voisi syntyä maailmanluokan innovaatioekosysteemeitä, joissa kokeilukulttuuri on kantavana voimana? Miten voisimme sopivasti antaa verkostoihin tukea siihen, että alkukitka ylittyy ja saadaan vauhti päälle? Palikat ovat jo kasassa. Innovaatioekosysteemit ovat harjoitusalustoja. Laitetaan niitä nyt liikkeelle!

Piilaakson fokus on laajentunut, ja siellä asumisen kustannukset karanneet käsistä. Se voi olla merkki kohti uutta alkuräjähdystä. Mitä jo iskisimme omien ytimiemme kanssa kiinni nyt? Ei huomenna. Tehdään Suomesta seuraava Piilaakso.

Kiitos Boardman ja #SVExperience17 tästä Piilaakso 2017 -kokemuksesta!

Erja TurunenErja Turunen VTT
Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät -liiketoiminta-alueen johtaja
CELL: (+358) 50 380 9671
erja.turunen@vtt.fi
Twitter @turunen_erja

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s