Innovaatiojärjestelmässä jokaisella on paikkansa

”Suutari pysyköön lestissään” toteaa vanha sanonta. Innovaatiojärjestelmässä suutareita on useita, ja ymmärtääksemme itseämme, toisiamme ja rajoitteitamme on hyödyllistä olla yhteinen käsitys siitä, mikä on innovaatiojärjestelmä.

Viime aikoina on käyty aktiivista keskustelua eri toimijoiden roolista innovaatiojärjestelmässä. Puhuessaan eduskunnalle professori Bengt Holmström nosti esiin useita aiheeseen liittyviä teemoja, kuten julkisen ja yksityisen rajat, toimijoiden motiivit ja yliopistojen autonomian. Puheenvuoroja ovat käyttäneet myös Elinkeinoelämän keskusliitto ja Professoriliitto.

Miten ymmärtää järjestelmän kokonaisuutta? Tutkimuksessa keskeinen lähestymistapa on ollut innovaatiojärjestelmän käsite (ks. Lundvall 1985). Kansallisen innovaatiojärjestelmän käsite nousi tietoisuuteen 1980-luvulla tutkijoiden, kuten Lundvallin, edistämänä auttamaan ymmärtämään Japanin silloista teknologisen ja taloudellisen kehityksen nopeutta. Sittemmin se on saavuttanut laajasti jalansijaa keskustelussa siitä, miten näemme kansallisen tai alueellisen innovaatiokehityksen toimivan.

Teknologiatuotantojärjestelmän malli kuvaa myös innovaatiojärjestelmää

Innovaatiojärjestelmä määritellään usein verkostoksi julkisia ja yksityisiä toimijoita, joiden toimet ja keskinäinen vuorovaikutus synnyttävät, muokkaavat ja diffusoivat uusia teknologioita (Freeman, 1987). Innovaatiojärjestelmän käsite on hyödyllinen hahmotettaessa sitä, miten yhteiskuntamme vastaa innovaatiovetoiseen kasvuun, mutta lähestyttävämmän näkemyksen asiaan tarjoavat Wenk ja Kuehn (1977): he esittivät mallin teknologiatuotantojärjestelmästä. Heidän mallinsa keskiössä on teknologia, mutta malli antaa meille myös näkemystä nykykeskustelussa esiin nousseisiin haasteisiin – kuka tekee innovaatiojärjestelmässä mitä ja minkä ohjaamana?

Kuva 1. Wenkin ja Kuehnin kuvaus teknologiatuotantojärjestelmästä (mukautettu).

Wenk ja Kuehn kuvaavat innovaatiojärjestelmää (tai kuten he määrittelevät, ”teknologiatuotantojärjestelmää”) systeemisenä. Kuvassa 1 erotellaan niin julkiset toimijat, teknologiaorganisaatiot sekä, alkuperäisestä kuvasta poiketen, etujärjestöt. Kuvasta saa myös käsityksen vuorovaikutussuhteista. Innovaatioiden kehitys tapahtuu järjestelmässä, jossa omilla toimillamme ja vuorovaikutuksessa tuotamme vaikutuksia ympäröivään maailmaan.

On helppo havaita, että kokonaisuus on kompleksinen. Jo ylätasolla malli sisältää useita toimijoita, puhumattakaan siitä, että seuraavalla tasolla julkiset toimijat jakautuvat useaan haaraan, tutkimus korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin ja teknologiaorganisaatiot Suomenkin tapauksessa lähes 400 000 yritykseen.

Päätöksenteon perustaksi arvot

Sage ja Armstrong (2000) sekä Walker (2000) ovat yksinkertaistaneet Wenkin ja Kuehnin mallia muotoon, jossa on kolme elementtiä: liiketoimintaekosysteemi (system), areena sekä ulkoinen ympäristö.

  • Liiketoimintaekosysteemi nähdään kokoelmana toimijoita, jotka tuottavat nykyiset ja tulevaisuuden innovaatiot. Innovaatio käsitetään puolestaan keksinnön kaupallisena sovelluksena, ja keskeistä siinä on nimenomaan keksinnön taloudellinen hyödynnettävyys.
  • Areena on yhteiskunnallinen ja poliittinen osa, joka säätelee liiketoimintaekosysteemin mahdollisuuksia ja toiminnanvapauksia.
  • Ulkoinen ympäristö sisältää toimijat ja tapahtumat, joilla on vaikutuksia liiketoimintaekosysteemiin, mutta jotka eivät kuulu sen tai areenan osaksi.

Sagen ja Armstrongin (2000) sekä Walkerin (2000) malli on karkea yksinkertaistus (ks. kuva 2), mutta kun lisäämme kuvaan eri elementtien kontrollimekanismit, on se hyödyllinen nyt käytävään keskusteluun. Areenan toimijoiden kontrollimekanismeina ovat jakamamme arvot ja normit sekä vaikutustenarviointi systeemin tuotoksista. Tulee esimerkiksi kriittisesti arvioida areenan toimijoiden aloitteita, jotka ulottuvat tämän kontrollimekanismin ulkopuolelle.

Teknologiakehityksen haasteeksi muodostuu se, että arvomme eivät kovinkaan usein ota yksityiskohtaisesti kantaa teknologioihin. Meidän on vaikea, ellei mahdoton, luoda arvoja tai normisääntelyä asioille, joista emme vielä ole tietoisia, kuten liikennesääntöjä ennen autoa tai autonomisen ajoneuvon toiminnan ohjausta onnettomuustilanteessa.

Mallissa areena nähdäänkin vahvasti arvovaikuttajana, jonka tulee ”ohittaa” taloudellinen tehokkuus. Perusteltaessa niin energiatukia tai sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntöä ja liiketoimintakekosysteemille asetettuja rajoitteita keskiössä tulisi olla arvot ja niistä käytävä keskustelu. Keskustelun päätyessä painottamaan tehokkuutta, ympäristösuojelua tai lähipalveluja, enkä tarkoita edellä mainittujen olevan ristiriidassa, tulisi normiohjauksemme mukautua näihin tavoitteisiin.

Ohjauksella areena vaikuttaa sekä ulkoiseen ympäristöön sekä liiketoimintaekosysteemiin. Ohjauksen mekanismina ovat niin kutsutut funktiot, joihin Bergek (2008) sisällyttää ainakin osaamisen kehittämisen, kehittämistoiminnan kohdistamisen, kokeilutoiminnan, markkinoiden rakentumisen, legitimoinnin, resurssien mobilisoinnin ja ulkoisvaikutusten kehittymisen. Innovaatiojärjestelmä voi olla suorituskykyinen hyvin erilaisilla rakenteilla, mutta mainittuja funktioita hyödyntäen.

Kuva 2. Sagen ja Armstrongin (2000) sekä Walkerin (2000) pohjalta mukautettu kuvaus teknologiatuotantojärjestelmästä.

Ovatko arvot ja tuottopyrkimykset ristiriidassa?

Liiketoimintaekosysteemin toimintaa ohjaa pääoma, kuten Wenkin ja Kuehnin alkuperäinen malli kuvaa. Sen oletamme koostuvan rationaalisista päätöksentekijöistä, jotka ekosysteeminäkemyksen mukaan ovat itsenäisiä toimijoita, jotka vuorovaikutuksessa luovat arvoa.

Yritykset kilpailevat kollektiivisesti systeemitasolla, mutta itsenäisesti komponenttitasolla (Hannah 2015). Yritysten strateginen päätös on osallistua jonkin arvon tuotantoon, ja tämä päätös tehdään ensisijaisesti pääomalle saatavan tuoton perusteella. On suhtauduttava kriittisesti siihen, että liiketoimintaekosysteemin sisällä voi, ainakaan laajasti, olla muita motiiveja kuin tuoton saaminen – riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen päiväkoti tai paperitehdas.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yritys voi pyrkiä vastuullisuuteen tai että pääomasijoituksia ei voitaisi tehdä eettisin perustein. Mutta silloinkin on arvioitava kriittisesti, missä laajuudessa ja olosuhteissa yritystä ohjaavat arvot. On syytä olla rakentamatta vastakkainasettelua, jossa arvomme olisivat ristiriidassa pääoman toiminnan kanssa tai yritystoiminnan olisi pääasiallisesti negatiivista. On lähes kiistatonta, että yritysten ekosysteemi on ollut tehokkain mekanismimme luoda uusia tuotteita ja palveluja, joiden hyödyt yhteiskunnalle ovat olleet mittaamattoman suuria. Uskon lisäksi, että liiketoimintaekosysteemi on normaalisti sitoutunut noudattamaan areenan ohjausta ja toimii siten arvojemme mukaisesti.

Tutkimusjärjestelmää ei voi johtaa kuten yritystä

Tutkimusjärjestelmän autonomisuus ja sen rooli nousevat aika-ajoin kyseenalaiseksi. Tasapainoa vaatii erityisesti se, mikä rooli tutkimusjärjestelmässä on yritysten sopimustutkimuksella ja kohdennetulla julkisella tutkimusrahoituksella ja miten edellä mainitut vaikuttavat tutkimuksen autonomiaan.

Liiketoimintaekosysteemiä ohjaa pääoma, joten on selvää, että sen ei ole tarkoituksenmukaista ottaa kannettavaksi merkittävää riskiä perustutkimuksen haasteista. Yhtä selvää on se, että areenan arvo- ja normiohjaus ei pysty ohjaamaan asioita, joista emme vielä ole tietoisia. Joudumme siis luottamaan autonomisen järjestelmän kykyyn tuottaa vaikutuksia, joilla on myönteisiä seurauksia yhteiskunnalle.

Tutkimusjärjestelmän autonomiassa herättää keskustelua erityisesti se, miten pystymme varmistamaan, että tutkimus palvelisi tehokkaasti sekä yhteiskuntaa että liiketoimintaekosysteemiä. Tutkimusjärjestelmää ohjaa oma, vahvasti itseohjautuva, uteliaisuuteen perustuva globaalisti toimiva järjestelmä. Vuosien saatossa tutkimusjärjestelmä on tuottanut meille ymmärrystä maailmamme perusluonteesta ja ilmiöistä, osa suoraan sovellettavaa tietoa, osa välillisesti. Suhtaudun kriittisesti siihen, että tämä järjestelmä olisi korvattavissa, ainakaan lyhyellä aikajänteellä, tehokkaammalla mekanismilla. Korostan, että autonomia liittyy keskeisesti tutkimusaiheen valintaan eikä vuorovaikutuksen kasvu liiketoimintaekosysteemin, areenan ja tutkimuksen välillä ole lähtökohtaisesti negatiivista. Keskustelua herättää lähinnä se, mitkä normiohjauksen mekanismit toimivat tutkimusjärjestelmän ohjauksessa.

Kuvassa 3 kiteytän oman näkemykseni siitä, miten autonominen tutkimusjärjestelmä ja yritysten ekosysteemi sekä areena liittyvät toisiinsa. Arvot välittyvät normiohjauksen avulla eri ohjausmekanismien kautta sekä tutkimusjärjestelmään ja liiketoimintaekosysteemiin. Yritysten ekosysteemissä toimijat kilpailevat ja tekevät yhteistyötä strategisten valintojensa mukaan, normiohjauksen puitteissa. Tutkimusjärjestelmä tuottaa, autonomiseen tutkimusvalintaan pohjautuen, uutta tietoa liiketoimintaekosysteemin jalostettavaksi innovaatioiksi. Suutarien karatessa kuvan 3 lesteistä on toimintaan aina suhtauduttava kriittisesti.

Kuva 3. Teknologiatuotantojärjestelmän kuva, jossa yksilöitynä innovaatiojärjestelmän funktiot, yritysten ekosysteemi sekä ulkoisen ympäristön jakautuminen kahteen osaan.

Lopuksi on huomattava, että vain toiminnan areena on meille edes osittain paikallinen, sillä muut osat toimivat täysin globaalissa ympäristössä. Järjestelmäämme sisältyy paljon ulkoisia tapahtumia, joiden vaikutuksille olemme alttiita riippumatta omista valinnoistamme. Kykymme kontrolloida teknologiakehitystä, liiketoimintaekosysteemien rakennetta tai yllättäviä ulkoisia tapahtumia on äärettömän rajallinen. Teknologialle luonteenomaista on lisäksi se, että kerran keksittyä ei voi enää laittaa laatikkoon, voimme vain sopeutua vaikutuksiin. Vaikutustenarvioinnin avulla voimme kuitenkin ymmärtää ristiriitaa arvojen ja normien, tutkimuksen sekä liiketoimintaekosysteemin tuotosten välillä.

Arho Suominen VTT

Arho Suominen
Erikoistutkija
Twitter: @ArhoSuominen

Lähteet

  • Elinkeinoelämän keskusliitto (2017) Innovaatiorahoitusta kasvatettava 160–200 miljoonalla eurolla. Tiedote. Saatavilla https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/22/ek-innovaatiorahoitusta-kasvatettava-160-200-miljoonalla-eurolla/
  • Freeman, C. (1987) Technology Policy and Economic Performance. Lessons from Japan, London: Pinter Publishers.
  • Hannah, Douglas Paul (2013) “Puzzles or Pieces: Competition in Nascent System Industries.” Academy of Management Proceedings. Vol. 2013. No. 1. Academy of Management.
  • Holmström, B. (2017) Puhe eduskunnalle. Videotallenne. Saatavilla https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Professori-Holmstr%C3%B6min-juhlapuhe-eduskunnalle-verkkotallenteena.aspx
  • Lundvall, B.-Å. (1985) ‘Product innovation and user-producer interaction, industrial development’, Research Series 31, Aalborg: Aalborg University Press.
  • Professoriliitto (2017) Kehysriihessä tulee kääntää yliopisto- ja tutkimusrahoituksen suunta. Tiedote. Saatavilla. https://www.professoriliitto.fi/?x23370=659156
  • Sage, A. P. & Armstrong, J. E. (2000) Introduction to Systems Engineering. Hoboken, NJ, Wiley-Interscience.
  • Walker, W. E. (2000) “Policy Analysis: A Systematic Approach to Supporting Policy-making in the Public Sector.” Journal of Multi-Criteria Decision Analysis 9: 11–27.
  • Wenk, E., Jr. & Kuehn, T. J. (1977) “Interinstitutional Networks in Technological Delivery Systems.” In Science and Technology Policy, ed. J. Haberer. Lexington, MA, Lexington Books: 153–175.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s