Kesäblogi: 10 nerokasta kesävinkkiä

Lue tarina Teppo Teknikon kesäpäivästä ja ota haltuun VTT:n innovaatiot.

On varhainen heinäkuun aamu ja Teppo Teknikko on pakannut autonsa valmiiksi mökkireissua varten. Hän on päättänyt nauttia lämpimästä kesäpäivästä täysin siemauksin. Matka Espoosta ulkosaaristoon taittuu kolmessa tunnissa.

Ympäristötietoinen Teppo käyttää UPM BioVerno -dieselillä kulkevaa autoa, jonka on todettu alentavan liikenteen lähipäästöjä merkittävästi. Korkealaatuinen polttoaine valmistetaan selluntuotannon tähteestä mäntyöljystä eikä tuotannossa käytetä ravinnoksi soveltuvia raaka-aineita.

Taittaessaan viimeisiä mökkitien mutkia huomaa Teppo puhelimeensa ilmestyneen uuden twiitin: ”Kukille vettä.” Jopas sattui osuvasti. Tepolla on mökillä twiittaavat kukkaruukut, jotka ilmoittavat kastelutarpeesta. Näin hieman kokematonkin viherpeukalo onnistuu pitämään kukat virkeinä. VTT:n kehittämä twiittaava ja biohajoava kukkaruukku on myös edullinen.

Kasteltuaan mökkipihan kukat huomaa Teppo kaipaavansa itsekin pientä virkistystä ja ottaa kylmälaukusta oluen. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tavallinen markettiolut. Ahvenanmaan eteläpuolella 1840-luvulla uponneesta laivan hylystä löydettiin viisi olutpulloa, joiden koostumuksen VTT on perusteellisesti analysoinut. Vanhasta oluesta kehitetty uusi versio maistuu terassilla erityisen hyvältä.

Teppo suuntaa metsäretkelle pienen virkistystauon jälkeen. Hän päättää ensin testata puhelimen yhteyden VTT:n kehittämän Mobiilimittari.fi-sovelluksen avulla, jolla voi mitata mobiililaajakaistan tarjoamaa käytännön internetnopeutta. Kännykkä on aina hyvä olla toiminnassa.

Metsästä löytyy valtava mustikkamätäs ja Teppo on innoissaan. Mustikoita on niin paljon, että niistä riittää varmasti koko talveksi. Teppo tuntee mustikoiden terveysvaikutukset ja muistaa lukeneensa menetelmistä, joilla välipalatuotteiden ravintosisältöä voidaan parantaa mustikan puristekakulla. VTT on kehittänyt ja patentoinut valmistustavan, jonka avulla voidaan korvata mustikkamuffinssin marjat mustikan puristekakulla. Tämän ansiosta tuotteen 6 %:n kuitupitoisuus saavutetaan helposti ilman, että tuotteen maku, tuoksu ja rakenne heikkenevät.

liikahikoilu

Antoisa metsäretki ja tarpominen ovat nostaneet hien Tepon otsalle. VTT:n kehittämä hoitolaite liikahikoiluun olisi Tepolle erittäin tarpeellinen. Helppokäyttöisen, kevyen ja kannettavan laitteen lääkeaineena toimii vesi. Laitteen toiminta perustuu iontoforeesiin, jossa sähkökentän avulla liikutetaan varautuneita hiukkasia ihon sisään.

Nyt Teppo päättää kuitenkin lämmittää saunan ja pestä hiet pois pulahtamalla mereen. Lämmityksessä Teppo käyttää koivua, jolloin puun lisäyksiä ei tarvitse tehdä niin useasti kuin muilla puulajeilla. Koivu on painavaa puuta ja sen lämpöarvo tilavuutta kohden on suurempi kuin esimerkiksi havupuilla.

Merivesi on lämmennyt aurinkoisen alkukesän ansiosta nopeasti. Aamulla Tepon tekemän sinilevätestin perusteella vesi on kuitenkin puhdasta. VTT:n ja Turun yliopiston yhteistyönä kehittämä sinilevätesti on biohajoava ja edullinen. Testiin tarvitaan vain muutama pisara vettä ja tulos on valmis vartissa.

Saunan jälkeen Tepolla on hurjan kova nälkä. Laukussa on mukana makkarapaketti ja hedelmäsalaattia, mutta Teppo ei ole aivan varma, onko edellispäivänä tehty hedelmäsalaatti vielä syötävää. Hän päättää testata ruuan laadun anturin avulla ja toteaa, että syötävää on. VTT:n kehittämä anturi havaitsee elintarvikkeiden pilaantumisesta johtuvan, pakkauksen ilmatilaan muodostuvan etanolin. Etanoli on hiilidioksidin ohella pilkottujen tuoreiden hedelmien pääasiallinen haihtuva pilaantumistuote.

Teppo haluaa osaltaan vähentää haitallisten päästöjen määrää ja kierrättää olutpullon lasikeräykseen ja ruokailusta aiheutuneet tähteet biojätteeseen. Jos hän olisi heittänyt kaikki jätteet sekajätteeseen, ei niitä olisi voitu hyödyntää vaan ne olisivat päätyneet kaatopaikalle.

Kesäpäivä on ollut aurinkoinen ja onnistunut. Päivä on myös sisältynyt monta nerokasta vinkkiä, jotka ovat helpottaneet lomalaisen arkea. Mitä muita kesäisiä teknologioita voisi vielä olla?

Kysyimme VTT:n tutkijalta Helena Hennolta, mitä muita hyödyllisiä ja hauskoja kesäisiä teknologioita voisi kehittää. Miltä kuulostaisi esimerkiksi suuri hellehattu, jossa olisi aurinkopaneeleita ja mahdollisuus ladata kännykkä, sekä aurinkorasva, joka alkaisi kihelmöidä, kun auringossa on ollut liian kauan?

Osa tuotteista ei ole vielä kaupoista saatavilla, mutta kaikki ovat VTT:n kehittämiä teknologioita.

VTT:n blogi toivottaa hyvää kesää! Kesän aikana löydät VTT-aiheista luettavaa internetsivuiltamme ja teknologialehti Impulssista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s