Remanufacturing – The Hidden Giant!

 

The European Remanufacturing Network (ERN), sponsored under Horizon 2020, estimates the current size of the European remanufacturing industry to be just under 30 billion euros, employing around 190,000 people. The recently published market study however shows that the industry could triple by 2030. This is an enormous business potential for European, including Finnish, companies.

What is remanufacturing?

In short, Remanufacturing is an industrial process of returning a product to at least its original performance with a warranty that is equivalent or better than that of the newly manufactured product. Remanufacturing is a process that involves dismantling a product, restoring and replacing components, and testing the individual parts and the whole product to its original design specifications. The performance after remanufacture is expected to be at least the same as the original performance specification (‘like new’) or better, and the remanufactured product generally comes with a warranty.

Remanufacturing occurs across a wide range of industrial sectors, but is particularly attractive to industries that produce capital-intensive, durable products with relatively long product life cycles. These include: aerospace, automotive, electrical and electronic equipment, furniture, heavy duty and off road equipment, machinery, marine, medical devices and rail. However, the factors mentioned above, are not enough to enable remanufacturing to take place.  The economic viability of remanufacture can depend on a number of factors including: how dispersed the product is, how easy it is to locate and retrieve, the ease with which it can be disassembled, diagnosed and remediated, the rate of technology and product performance change, knowledge and skills related to manufacturing, and legislative issues.

A Win-Win-Win situation

Remanufacturing is referred to as a “win-win-win” situation. The customers need to pay less for the remanufactured products or components. Normally the price is in roughly 60 % compared to a new product.  Remanufacturers earn more, the profit margins are higher than for newly manufactured products.   Remanufacturing contributes to all three dimensions of sustainability: environment, economy and society. It saves material and energy resources, prevents waste, creates skilled jobs and produces substantial savings compared to new goods with new components.

A circular economy is one that is restorative and regenerative by design, and which aims to keep products, components and materials at their highest utility and value at all times

Unlike the traditional take-make-consume-dispose linear economy of the past, the circular economy aims to keep products, components and materials at their highest utility and value at all times. In its most basic form, the circular economy encourages the reuse of materials to the furthest extent possible. Remanufacturing fits directly into the circular economy through intrinsic systems being focused on the return and reuse of valuable materials, and making them last for as long as possible.

It is clear that the situation is not fully as rosy as described above. Naturally there are problems and challenges involved with remanufacturing processes. These are related among others to collection of cores, business models, public acceptance, legislation and IPR issues.

Remanufacturing worldwide, in Europe and Finland

Worldwide the industrial sectors having the highest remanufacturing intensity are aerospace, automotive, heavy duty and off-road equipment.  Other industrial sectors in which remanufacturing is actively used, are: machine tools and industrial robots, machinery and medical equipment, copying machines and electronic products and office furniture. In Europe four countries dominate, accounting for more than half of remanufacturing value – Germany, the UK & Ireland, France and Italy.  Germany has a strong position in the aerospace, automotive and HDOR (heavy duty and off-road) sectors.  In Finland the remanufacturing activity is still in its infancy. Only a few companies market remanufactured products, in e.g. the HDOR equipment, machinery and furniture sectors.

Business models for remanufacturing

One potential option to boost the business activity is to introduce new business models for remanufacturing. Product-Service Systems or Functional Sales have become more popular business models in consumer and business-to-business environments. A very strong focus is placed on how to fulfil customer needs and create customer value through product-service combinations. The traditional boundary between manufacturing and services is becoming increasingly blurred. The service-providing company decides how to fulfil the function that the customer is buying. The product is not sold and instead the user gets access to product through a service agreement. Then the service provider has an interest to have durable products and long product life-cycles. In these cases remanufacturing is a viable option to provide long and even multiple product life-cycles.

Government and industry need to work together to develop its full potent

There is good potential for growth through remanufacturing in the Finnish industry. However actions are needed to raise the awareness of the technology and business models. All stakeholders, research institutes, universities, funding agencies and large as well as SME industries need to work together to develop its full potent. The European Remanufacturing Network is a small step in the direction. The authors call for further actions.

VTT is a partner in the ERN-Project and co-author of the market study.

Kim Jansson

Senior Scientist

Links:

Uudelleenvalmistus mahdollistaa miljoonien eurojen edestä uutta liiketoimintaa

Uudelleenvalmistus on valtava liiketoimintamahdollisuus eurooppalaisille ja myös suomalaisille yrityksille.   Eurooppalainen uudelleenvalmistuksen verkosto
(The European Remanufacturing Network) arvioi, että Eurooppalaisen uudelleenvalmistusteollisuuden volyymi on nykyisin lähes 30 miljardia euroja ja työllistää noin 190 000 henkeä. Tuoreen EU Horizon 2020 -ohjelman rahoittaman markkinatutkimuksen mukaan tämä teollisuuden ala voisi kolminkertaistua vuoteen 2030.

Mitä on uudelleenvalmistus?

Uudelleenvalmistus tarkoittaa teollista prosessia, jossa käytetyt tuotteet tai komponentit palautetaan uutta vastaavaan tilaan. Uudelleenvalmistetulle tuotteelle annetaankin takuu, joka on vähintään yhtä hyvä kuin uuden tuotteen takuu. Englanninkieliselle termille ”Remanufacturing” käytetään usein myös suomenkielistä vastinetta ”tehdaskunnostus” tai lyhyempää ”Reman-tuote”.

Tyypillisesti käytetty tuote puretaan, puhdistetaan, tarkastetaan, kunnostetaan, vaurioituneet osat vaihdetaan, kootaan ja testataan uutta vastaavan tilaan ja täyttämään alkuperäisiä suunnittelu-spesifikaatioita. Tuotteen laatu ja suorituskyky tulee olemaan vähintään yhtä hyvä kuin alkuperäinen tai jopa parempi.

Uudelleenvalmistusta tehdään laajasti teollisuudessa, mutta toiminta sopii erityisesti teollisuuden aloille, joiden tuotteet ovat pääomavaltaisia ja kestäviä, sekä tuotteilla on pitkät elinkaaret, kuten ilmailu, ajoneuvot, sähkö- ja elektroniikkatuotteet, huonekalut, raskaat työ- ja maastokoneet, moottorit, merenkulun ja raideliikenteen laitteet sekä lääketieteen kojeet. Kestävyys ja pitkä elinkaari eivät yksin takaa onnistunutta uudelleenvalmistusta. Kannattavuuteen vaikuttaa monta tekijää: miten laajalti tuotteen käyttö on levinnyt, miten helppoa on löytää ja jäljittää käytetyt tuotteet, tuotteen purettavuus ja kunnostettavuus, alan teknologian kehitys- ja muutosnopeus, asiakkaiden hyväksyntä, tarvittava tietämys ja tekniikan osaaminen sekä lainsäädännölliset seikat.

“Win-Win-Win” -tilanne

Uudelleenvalmistusta sanotaan usein “Win-Win-Win” -tilanteeksi. Asiakas maksaa vähemmän uudelleenvalmistetusta tuotteesta tai komponentista. Tyypillisesti hinta on noin 60 % uuden tuotteen hinnasta. Valmistava yritys ansaitsee enemmän, ja katteet ovat korkeammat kuin uusilla tuotteilla. Uudelleenvalmistus edistää kestävän kehityksen kaikkia kolmea ulottuvuutta, joita ovat ympäristö, talous ja yhteiskunta. Toiminnan avulla säästetään materiaalia ja energiaa, vähennetään jätettä sekä luodaan vaativia työpaikkoja.

Poiketen perinteisestä hanki-valmista-kuluta-hävitä -lineaaritaloudesta, tämä kiertotalouden osa-alue palauttaa käytetyt tuotteet ja komponentit takaisin alkuperäiseen tilaan resursseja säästäen. Perusmuodossaan uudelleenvalmistus kannustaa materiaalin ja arvon uudelleenkäyttöön äärimuodossaan. Uudelleenvalmistus sopii hyvin kiertotalouteen, koska se on olennaisesti keskittynyt materiaalin ja siihen sidotun arvon pitämiseen käytössä mahdollisimman pitkään.

On selvää, että uudelleenvalmistukseen liittyy myös ongelmia ja haasteita. Näihin kuuluu muiden joukossa käytettyjen tuotteiden palautus, uudet liiketoimintamallit, tuotteiden yleinen hyväksyttävyys, laki-asiat ja tekijänoikeudet.

Uudelleenvalmistus maailmanlaajuisesti, Euroopassa ja Suomessa

Maalimanlaajuisesti ilmailuala, ajoneuvoteollisuus sekä raskaat työkoneet ovat ne sektorit, joissa on suurin uudelleenvalmistusintensiteetti. Muita uudelleenvalmistuksen teollisuudenaloja ovat: työstökoneet ja teollisuusrobotit, lääketieteen kojeet ja laitteet, kopiokoneet ja elektroniset laitteet sekä huonekalut. Euroopassa neljä maata dominoi ja vastaavat yli puolesta uudelleenvalmistuksen arvonluonnista: Saksa, Iso-Britannia & Irlanti, Ranska ja Italia. Saksalla on vahva asema autoteollisuudessa.

Suomessa toimintaa ei vielä tunneta laajasti, ja se on vasta alkuvaiheessa. Ainoastaan muutama yritys markkinoi ”tehdaskunnostettuja” tuotteita, esimerkiksi traktori- ja metsäkoneiden komponentteja, moottoreita ja toimistohuonekaluja.

Uudelleenvalmistuksen liiketoimintamallit

Yksi tapa lisätä uudelleenvalmistusta on uusien liiketoimintamallien käyttöönotto.  Sekä kuluttaja- että yritysympäristössä puhutaan paljon palveluliiketoiminnasta. Keskeistä on asiakkaan toiminnallisten vaatimusten täyttämien ja lisäarvon luominen asiakkaalle tuotteisiin liitetyillä palveluilla.

Perinteinen rajanveto valmistuksen ja palvelujen välillä hämärtyy. Palveluntarjoaja päättää, miten asiakkaan ostamat toiminnalliset vaatimukset täytetään. Tuotetta ei myydä, vaan sen sijaan käyttäjälle annetaan oikeudet tuotteen käyttöön palvelusopimuksen kautta. Palvelun tuottajalle tuotteen kestävyys ja pitkäikäisyys on tärkeää. Uudelleenvalmistus tarjoaa edullisen ja toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon pitkille ja jopa moninkertaisille tuotteiden elinkaarille.

Teollisuudelta ja viranomaisilta vaaditaan yhteistyötä mahdollisuuksien täysimittaiseen hyödyntämiseen

Myös Suomessa uudelleenvalmistuksella on hyvä kasvumahdollisuus. Tarvitaan toimenpiteitä, jotka lisäävät tietoisuutta teknologiasta ja liiketoimintamalleista. Tutkimuslaitosten, korkeakoulujen, rahoittajien sekä teollisuusyritysten on tehtävä yhteistyötä näiden miljoonien eurojen liiketoimintamahdollisuuksien eteen.

The European Remanufacturing Network on pieni askel tähän suuntaan.

VTT on mukana  ERN-projektissa ja osallistui markkinatutkimukseen.

Kim Jansson

Erikoistutkija

 

ERN-markkinatutkimus verkossa.

Suomenkielinen raportti ”Uudelleenvalmistus osana kiertotaloutta”

Lisätietoa ERN-projektista 

Foresight and knowing about the future – from block to network

People have been fascinated about future since the dawn of civilisation. In a hope to know what will happen, people have turned to different fortune tellers or oracles, who have claimed to know the future, but have often given rather cryptic answers. Nowadays divination and fortune tellers are not taken too seriously, but anticipating what the future might bring is still popular. Foresight is one of the modern ways of knowing about the future.

Foresight has gained popularity since the 1960s and is an established practice in policy-making and corporate strategy. It offers a systematic approach and a broad set of methods in order to help structure and cope with the complexity and uncertainty inherent in futures. In foresight alternative futures are explored and reflected back to the present in order to come up with actions to reach a desirable future. The process is becoming increasingly participatory, engaging multiple stakeholders to have their say on what they think will happen and what they hope will happen – as well as what should be done now and by whom. However, the increase in participation poses problems with regards to synthesizing the opinions expressed and moving back from the alternative views of what is a desirable future to what should be done now.

Linear vs. systems view to foresight

The conventional view of knowledge production in foresight is rather linear. Roughly put, the idea is that insightful experts are gathered, foresight methods are systematically applied and out comes futures knowledge in the form of tangible outcomes. These outcomes are thought to then advice decision makers. Following this logic, increase in participation will bring more ideas and thus improve the quality and ease of implementation of the outcome. However, the knowledge creation itself remains a black box. Furthermore, the focus is on the outcomes and the different ideas that are expressed in the process, but which do not make it into the final outcome are ignored. In addition, little is said on what influences the process or whose images of the futures are presented in the outcome.

An alternative to the linear process view is to frame foresight as a system. The systems view to foresight looks at the interaction between different participants and actors – called agents – of the foresight processes. The agent might be an individual, a project group or an organisation. The agents gather around a common topic or interest and interact in workshops, seminars, meetings or through surveys. The participants have some ideas of what the future might be as well as views on what the present situation is, and these ideas and views are shared and built upon in the interaction.

In the linear process view futures knowledge is seen as an object. What the systems view suggests is that futures knowledge should instead be seen as a network of concepts used when thinking about the future. The concepts are linked to each other, for example economy and growth, and some concepts are emphasised more than others. Different participants of a foresight process have different views to the network. In a foresight process the emphasis of concepts change as well as the linkages between them, and thus the network changes. It seems to be more common to just change the emphasis of concepts than it is to introduce new concepts or reframe existing ones. Reframing requires intensive interaction among a suitably diverse group of agents.

Implications of the systems view

The systems view to foresight has implications for the practice of foresight. Instead of large all-encompassing projects, the systems view encourages flexible and continuous foresight processes, which are seen as parts of a larger whole and which interact with each other. Foresight as a system is not centrally controlled. In fact, in the systems view control is impossible. But while the system cannot be controlled, the content and ways of interaction can be influenced to some extent.

In terms of who should participate, the diversity of the agents matters more than the number. More is not better, if it is more of the same and some agents are ignored. Furthermore, while subject matter experts definitely can add their knowledge to the discussion, expertise on embracing and articulating multiple perceptions of a future is perhaps even more crucial. This expertise accumulates during the separate foresight processes.

Finally, instead of focusing on the outcomes of a single foresight process – ”knowledge as a blocks” – the  focus should be on shaping the networks of concepts used when talking about the future. What we think and hope might happen in the future shapes our actions in the present. Therefore it is important to understand how these perceptions about alternative futures are created.

Mikko Dufva

Research Scientist

Mikko Dufva’s dissertation “Knowledge creation in foresight – a practice- and systems-oriented view” is available online.

Ennakointi ja tulevaisuudesta tietäminen – palikkatiedosta verkostoihin

Tulevaisuus on kiinnostanut ihmisiä jo vuosituhansia. Ennustajat ja oraakkelit ovat antiikin ajoista lähtien tarjonneet kryptisiä tulevaisuuden näkymiä. Tällaisia ennustuksia ei enää nykyaikana oteta vakavasti, mutta sen sijaan erilaisten tulevaisuuksien ennakointi on oleellinen osa päätöksentekoa. Ennakointi on kasvattanut suosiotaan 1960-luvulta lähtien ja on vakiinnuttanut asemansa osana useiden yritysten ja organisaatioiden strategiaprosesseja.

Ennakointi tarjoaa systemaattisen lähestymistavan ja laajan joukon menetelmiä tulevaisuutta koskevan epävarmuuden ja monimutkaisuuden jäsentämiseen. Ennakoinnissa hahmotellaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jotta pystytään paremmin päättämään, mitä nykyhetkessä tulisi tehdä ja miten toivottuun tulevaisuuteen voidaan päästä. Viime aikoina laaja osallistaminen on korostunut ja ennakoinnissa pyritään yhä enemmän ottamaan useiden sidosryhmien näkemykset tulevaisuudesta huomioon. Tämä tuo omat haasteensa suositusten laadintaan, kun eri tulevaisuuskuvien toivottavuudesta saattaa olla useita erilaisia näkemyksiä.

Suoraviivainen vs. systeeminen näkökulma ennakointiin

Näkemys tiedontuotannosta ennakoinnissa on tällä hetkellä enimmäkseen hyvin suoraviivainen. Yksinkertaistaen tämän näkemyksen voisi kuvailla prosessiksi, jossa kerätään tietäviä asiantuntijoita, sovelletaan joitain ennakointimenetelmiä ja odotetaan lopputuloksena uusia tulevaisuuskuvia. Näiden tulevaisuuskuvien odotetaan löytävän tiensä päätöksentekijöiden avuksi. Kasvattamalla osallistujamäärää oletetaan lopputuloksen monipuolisuuden ja toteutettavuuden paranevan. Itse tiedon tuottamisen mekanismi jää kuitenkin kuvaamatta tarkemmin samoin kuin siihen vaikuttavat asiat. Suoraviivaisessa tiedontuotannon näkemyksessä korostetaan lopputulosta, ja prosessissa mahdollisesti esitetyt lopputuloksen kanssa ristiriitaiset tulevaisuusnäkökulmat jätetään helposti huomiotta.

Vaihtoehto suoraviivaiselle näkemykselle on käsittää ennakointi itsessään systeeminä. Systeeminen näkökulma ennakointiin korostaa toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Toimija voi tässä tapauksessa olla esimerkiksi yksilö, projektiryhmä tai organisaatio. Toimijat kerääntyvät yhteisten aiheiden ympärille ja ovat vuorovaikutuksessa esimerkiksi työpajojen, seminaarien tai kyselyiden kautta. Heillä on omat näkemyksensä siitä millainen tulevaisuus voisi olla, millainen sen tulisi olla ja missä tilanteessa ollaan tällä hetkellä. Näitä näkemyksiä jaetaan ja täydennetään toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Suoraviivaisessa näkökulmassa ennakoinnin tuottamaa tulevaisuustietämystä pidetään palikkana – prosessin tuloksena. Systeeminäkökulmassa tulevaisuustietämys on pikemminkin tulevaisuutta koskevien käsitteiden verkosto. Nämä käsitteet liittyvät toisiinsa, esimerkiksi talous liitetään usein kasvun käsitteeseen, ja lisäksi joitain käsitteitä korostetaan enemmän kuin toisia. Toimijoiden näkemykset verkostosta vaihtelevat ja muuttuvat ennakointiprosessien myötä. Ennakointiprosesseissa käsitteiden väliset linkitykset muuttuvat samoin kuin se mitä korostetaan. Sen sijaan uusien käsitteiden luominen tai vanhojen merkityksen muuttaminen on harvinaisempaa ja vaatii tiivistä vuorovaikutusta riittävän eri tavalla ajattelevien toimijoiden välillä.

Mitä systeeminen näkökulma tarkoittaa käytännössä?

Systeeminäkökulmassa yksittäisten ja laajojen ennakointiprosessien sijaan keskitytään joustavaan ja jatkuvaan ennakointitoimintaan. Yksittäiset ennakointiprosessit nähdään osana laajempaa kokonaisuutta. Ennakointisysteemiä ei voi ohjata, mutta siihen voi vaikuttaa yhteisiä teemoja luomalla ja vaikuttamalla toimijoiden välisiin vuorovaikutusmahdollisuuksiin.

Määrällisesti laajaa osallistumista tärkeämpää on toimijoiden monipuolisuus. Systeeminäkökulmassa kiinnitetään huomiota siihen, mitkä sidosryhmät eivät ole riittävästi huomioituja ennakointitoiminnassa. Lisäksi asiantuntijuuden määritelmä poikkeaa tavanomaisesta. Vaikka tietystä yksittäisestä asiasta tietävät asiantuntijat tuovatkin arvokasta tietämystä ennakointitoimintaan, tätä tärkeämpää on kyky hahmottaa ja hyväksyä useita erilaisia tulevaisuuksia. Tämä kyvykkyys kasvaa ennakointitoimintaan osallistumalla.

Systeeminäkökulmassa tulevaisuustietämys ei ole palikka vaan käsitteiden verkosto. Näkökulmamme mahdollisista tulevaisuuksista vaikuttaa siihen, miten toimimme nykyhetkessä. Sen takia on tärkeää ymmärtää miten nämä näkemykset muotoutuvat ja mikä niiden muotoutumiseen vaikuttaa.

Mikko Dufva

Tutkija

Mikko Dufvan väitöskirja “Tulevaisuustietämyksen muodostuminen ennakoinnissa – käytännön ja systeeminäkökulma” on luettavissa verkossa.