Performance indicators for science – Increasingly diversified, distinguished and European research and development

Amid the many changes that are shaking the foundations of Finland’s scientific community, it is important to understand what Finnish science actually entails. Recent hot topics have included proposed budget cuts, initiatives to streamline the role of universities, choices of strategic priorities, and universities’ performance targets.

Indicators have become increasingly important as measures of performance.  The number of degrees awarded, innovations created by universities and research organisations, and scientific articles published are only a few examples of the kinds of indicators that we use today to understand the value that science adds to society.  In our view, ranking the performance or productivity of organisations on the basis of indicators provides a very narrow perspective on science. We believe that, instead of focusing on specific indicators, discussions on the status, standard or performance of science should be based on understanding more comprehensive, systemic changes. We echo the criticisms voiced by Professor of the Sociology of Education Osmo Kivinen and Researcher Juha Hedman: Using performance indicators as the basis for evaluating the performance of science creates a risk of misunderstandings and decisions that can cause irreparable damage.

Our Co-evolution of knowledge creation systems and innovation pipelines (CEK) research project is aimed at exploring the background of indicators in order to better understand the changes that are taking place in Finland’s scientific community. We also strive to draw qualitative conclusions on the basis of these performance indicators. The following are four observations that we feel have received too little attention in indicator-based debates.

First and foremost, Finnish science has become increasingly diversified. Traditionally, Finnish science has been built around two fields: medical research and natural sciences. Now, however, these are being joined by a new, internationally significant field, which comprises elements of information technology, social sciences, and economic research. This new combination of research fields has been the biggest growth area of Finnish research, in terms of the number of international scientific publications. Although it is impossible to tell which of the currently growing research areas will feature the most prominently on the map of Finnish science in the future, this change already shows, on a general level, that Finland’s scientific community has begun to prioritise themes that have relevance for the economy.

The diversification process has also brought about an important organisational change, which leads us to our second observation: New research units with new research themes have joined the front line of research and broken Finland’s tradition of focusing on cutting-edge medical and natural sciences research. It appears that this is a concious choice by the scientific community. Our results highlight several universities and research institutes that have, by making choises, been able to move closer to the front line of international research.  In other words, the pursuit of international competitiveness has already forced universities to make choices and redistribute their resources.  Whether individual universities actually need to stand out in this manner is another question.

Global competition has made it imperative for researchers to engage in extensive international cooperation. Cooperation has been seen not just as a way to bring more know-how to Finland but also to promote cutting-edge research. Our third observation is the fact that our findings indicate a complex relationship between international research cooperation and the standard of research. Although the volume of international research cooperation is increasing, our findings suggests that we should question whether current investments will lead to internationalisation and giving Finnish researchers a marginal role in international top-level research projects, and whether these outcomes are worth pursuing at the expense of developing Finland-based research teams. It is not at all clear which kinds of international partnerships add the most value for Finland.

Finally, although we were unable to draw unambiguous conclusions on the effect of international co-authorship on the quality of Finnish research, our findings clearly point to increasing integration within the European scientific community. This has happened at the expense of North American research. The data used by Finnish researchers are more and more exclusively based on European scientific studies, which further reinforces the integration of European science.

In conclusion, Finnish science has become increasingly diversified, distinguished and European.

Analysis of outputs, such as scientific articles, can generate valuable information to support evaluations of the performance and impact of science. As our examples show, interesting conclusions can be drawn if indicators are used instead of outputs as variables in further analyses. The risks associated with an indicator-led science policy stem from inadequate understanding of the context of the results, genuine misunderstandings, and the vulnerability of indicators to manipulation. We argue, for example, that researchers are highly adaptable to the introduction of mechanical performance indicators and science policy coordination more generally. This is why new performance indicators and steering mechanisms should incorporate a critical assessment of the side-effects of the scientific community adapting to these indicators and mechanisms. For example, if we begin to reward researchers for new patents, we are sure to get more new patents. Whether this benefits the standard of research is questionable.

Finland is currently facing substantial social restructuring, and the process will make the performance of our research and innovation system an increasingly important factor in political decision-making. However, decisions concerning science and innovation policy should be based on scientific, reliable information. The proposed changes to research spending, the roles of research organisations, and the balance between basic and applied research need to be accompanied by quantitative indicators that generate information about how the scientific community is changing. Evaluations of the impact or standard of research, as well as conclusions, must nevertheless always be based on (peer-reviewed) qualitative analysis.

Arho Suominen, Senior Scientist

Hannes Toivanen, Principal Scientist

 

Suominen and Toivanen are research scientists in VTT’s Innovations, Economy and Policy team. Suominen is also a post-doctoral researcher at the Academy of Finland, where he is working on a project called Modelling Science and Technology Systems Through Massive Data Collections.

Tieteen tuloksellisuuden mittarit – Monimuotoistunut, profiloitunut ja eurooppalaistunut tutkimuskenttä

Suomen tiedejärjestelmän voimakkaiden muutosten keskellä on tärkeä ymmärtää, mistä Suomen tiede koostuu. Viime aikoina vilkasta keskustelua ovat synnyttäneet suunnitellut rahoitusleikkaukset, vaatimukset yliopistojen roolien selkeyttämisestä, strategisten painopistealueiden valinnat sekä vaatimukset yliopistojen tuloksellisuudesta.

Tuloksellisuutta mittaamme yhä enemmän indikaattorein.  Tuotettujen tutkintojen kappalemäärä, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuottamat innovaatiot ja tieteellisten julkaisujen kappalemäärä ovat vain muutamia esimerkkejä mittareista, joilla pyrimme ymmärtämään tieteen tuottamaa arvoa yhteiskuntaan.  Näkemyksemme mukaan, usein keskusteluun nousevat indikaattoreihin perustuvat listaukset organisaatioiden paremmuudesta tai tuottavuudesta luovat hyvin kapeakatseisen kuvan tieteestä. Keskusteltaessa tieteen tilasta, tasosta tai tuloksellisuudesta mielekkäämpää olisi pyrkiä ymmärtämään laajempia systeemisiä muutoksia, kuin tarttua yksittäisen indikaattoreihin. Yhdymme koulutussosiologian professori Osmo Kivisen ja tutkija Juha Hedmanin kritiikkiin: tieteen tulosindikaattorien käyttö tulostaulukkoina on herkkä väärinymmärryksille ja omiaan johtamaan päätöksiin, jotka ovat korvaamattomaksi vahingoksi.

Toteuttamamme CEK-tutkimushanke pyrki ymmärtämään indikaattoreiden taustaa hahmottaaksemme paremmin muutoksia Suomen tutkimusjärjestelmässä. Samalla pyrimme tarjoamaan johtopäätöksinä laadullisia havaintoja, jotka hyödyntävät tieteen tulosindikaattoreita. Nostammekin seuraavassa esille neljä havaintoa, jotka ovat mielestämme jääneet pienelle huomiolle indikaattorivetoisessa keskustelussa.

Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä: Suomen tiede on monimuotoistunut. Suomen tiede on perinteisesti nojannut kahdelle tukijalalle: lääke- ja luonnontieteen tutkimukseen. Näiden rinnalle on kehittymässä uusi, kansainvälisesti merkittävä tukijalka, joka koostuu laajasti informaatioteknologian, yhteiskunta- ja kauppatieteen tutkimuksesta. Tämä tieteen alojen yhdistelmä on ollut Suomen tieteen merkittävin kasvukomponentti, kun tuloksia mitataan kansainvälisillä tiedejulkaisuilla. Vaikka on epäselvää, mitkä yksittäiset kasvavat tutkimusaiheet näyttelevät merkittävää roolia Suomen tutkimuskartalla tulevaisuudessa, jo yleisemmällä tasolla tämä muutos osoittaa, miten tutkimusjärjestelmä jo nyt yhä selkeämmin painottaa teemoja, jotka ovat tärkeitä elinkeinoelämälle.

Monimuotoistumiseen sisältyy myös merkittävä organisatorinen muutos. Tämä nostaa esiin toisen merkittävän havainnon. Tutkimuksen eturintamaan on noussut uusia tutkimusyksiköitä tutkimusteemoilla, jotka poikkeavat Suomelle perinteisestä lääke- ja luonnontieteen huippututkimuksen perinteestä. Vaikuttaakin siltä, että tiedeyhteisö on jo tehnyt valintoja. Tuloksemme nostavat esiin useita yliopistoja ja tutkimuslaitoksia jotka ovat, valintoja tekemällä, onnistuneet kehittymään kohti tutkimuksen eturintamaa. Menestyminen kansainvälisessä tiedekilpailussa on siis jo nyt vaatinut yliopistoilta valintoja ja resurssien kohdentamista.  Siitä, minkä verran tutkimuskenttä tarvitsee lisäprofiloitumista, voidaan tietysti keskustella.

Globaali kilpailu on edellyttänyt tutkijoilta laajaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Yhteistyö on nähty, paitsi keinona tuoda osaamista Suomeen, myös synnyttävän huippututkimusta. Kolmantena havaintona nostamme esiin sen, että tuloksemme osoittavat kansainvälisellä tutkimusyhteistyöllä olevan vaikeasti selitettävä suhde tutkimuksen laatuun. Vaikka kansainvälinen yhteistyö tutkimuksessa on kasvussa, tuloksemme kyseenalaistavat: johtavatko nykyiset panostukset kansainvälistymiseen ja siihen, että suomalaisilla on marginaalinen rooli kansainvälisessä huippututkimuksessa ja onko tämä hyödyllisempää kuin kehittää Suomessa sijaitsevia tutkimusryhmiä. Ei ole lainkaan yksiselitteistä, minkä tyyppinen kansainvälinen yhteistyö tuottaa Suomen kannalta eniten arvonlisää.

Viimeisenä, vaikka kansainvälisen yhteisjulkaisemisen vaikutus Suomen tutkimuksen laatuun jäi osittain epäselväksi, tuloksemme nostavat selkeästi esiin integraation Euroopan tutkimusalueeseen. Tämä on kehitystä, joka on tapahtunut pohjoisamerikkalaisen tutkimuksen kustannuksella. Suomalaisten tutkijoiden hyödyntämä tietopohja on yhä selkeämmin peräisin eurooppalaisesta tieteestä, joka osaltaan antaa positiivisen signaalin Euroopan tutkimuksen integraatiosta.

CEK-tutkimushankkeen tulosten yhteenvetona, Suomen tiede näyttäytyy monimuotoisemmalta, profiloituneemmalta sekä eurooppalaisemmalta kuin aiemmin.

Tieteen tuloksellisuutta mitattaessa tutkimuksen tuotosten, kuten julkaisujen analyysillä, voidaan tuottaa arvokasta informaatiota vaikuttavuusarvion tueksi. Kuten esimerkkimme osoittivat, kun indikaattoreita käytetään tuloksien sijaan muuttujina jatko-analyysissä, on mahdollista luoda mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Riskinä indikaattorilistojen tiedepolitiikassa on puutteellinen ymmärrys tulosten kontekstista, puhtaat väärinymmärrykset sekä indikaattorien herkkyys pelaamiselle. Väitämme, että tutkijat ovat esimerkiksi äärettömän mukautuvia mekaanisten tuloksellisuusmittareiden käyttöönottoon sekä laajemmin tiedepoliittiseen ohjaukseen. Uusien tuloksellisuusmittareiden ja ohjausmekanismien käyttöön tulisikin sisältyä kriittinen arvio siitä, mitä sivuvaikutuksia tiedeyhteisön mukautuminen kehitettyihin mittareihin ja mekanismeihin aiheuttaa. Jos esimerkiksi palkitsemme patenteista, on varma, että saamme patentteja. Se miten tämä on edistänyt tieteen tuloksellisuutta, on kyseenalaista.

Suomessa on käynnissä merkittävä yhteiskunnallinen rakennemuutos, ja sen myötä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän vaikuttavuusarvioinnin merkitys poliittisessa päätöksenteossa kasvaa. Tiede- ja innovaatiopoliittisen päätöksenteon tulisi kuitenkin pohjautua tutkittuun ja luotettavaan tietoon. Kaavaillut merkittävät muutokset tutkimusrahoitukseen, tutkimusorganisaatioiden toimintaan ja painotukset perus- ja soveltavan tutkimuksen välillä tarvitsevat rinnalleen määrällisiä mittareita, joilla voidaan tuottaa informaatiota tutkimusjärjestelmän muutoksista. Tutkimuksen vaikuttavuuden tai laadun arviointi sekä johtopäätökset tulee kuitenkin aina perustua (vertaisarvioon perustuvaan) laadulliseen analyysiin.

Arho Suominen, Erikoistutkija

Hannes Toivanen, Johtava tutkija

 

Suominen ja Toivanen ovat tutkijoita VTT:n Innovations, Economy and Policy –tiimissä. Suominen on lisäksi Suomen Akatemia tutkijatohtorin tehtävässä projektilla ”Tiede ja teknologiajärjestelmän kehityksen mallintaminen massiivisten tietoaineistojen avulla”.

Is Finland a forerunner in cybersecurity competence?

Cybersecurity will inevitably gain in importance in the near future with increased digitalisation and the development of the Internet of Things (IoT). The security of electronic communications and networks will be of vital importance to the operation of societies. This is why it is important to know where Finland stands in terms of cybersecurity competence. Do we have a head start, or are we lagging behind – or perhaps becoming a global forerunner? Or were we formerly on the top of the game, but are now losing our position?

Finland’s cybersecurity strategy was published in January 2013, stating that “By 2016, Finland will be a global pioneer in cyber threat preparedness and in managing the disturbances caused by these threats.” According to the strategy, Finland’s strengths include strong expertise, a long tradition of close public-private cooperation as well as inter-sectoral collaboration.

However, public discussion of the topic paints a slightly contradictory picture. On the one hand, the view is that Finland truly is leading the way: Finland has done well in many international ICT comparisons in areas such as network health. For example, Finland gained a shared eighth position among 194 countries in the Global cybersecurity Index of 2014. However, there were 22 countries ahead of us, because many countries share positions in the index. The global success of a few Finnish companies has also promoted our profile in the sector, and our traditionally strong competence in ICT is also reflected in the security sector.

On the other hand, recent news has cast doubt on our competence, such as a leak of classified information from the Finnish Foreign Ministry and the denial of service attacks that hit banks at the turn of the year. It has been also suggested that it is only a matter of time before we see a significant cyber-attack on public infrastructure in Finland.

Cybersecurity has strong links to our national security in terms of emergency supply and our national security. But there are also important business considerations, because the sector is growing globally and, as with other countries, Finland would like to see it become an increasingly important business area.  The question of where we stand in terms of our cybersecurity competence is even more pressing in a global context. Many countries are putting significant resources into both cybersecurity and the preconditions of related business development. For example, the recently established Hague Security Delta in the Netherlands has become the largest security cluster in Europe and a significant cybersecurity cluster. Estonia has also emerged as a poster child for cybersecurity. It is very important to know where we stand in international comparison.

VTT’s and Cyberlab Ltd’s research project Cybersecurity competencies in Finland: Present state and roadmap for the future studies these questions. It is the first broad and comprehensive analysis of cybersecurity competencies in Finland. Special emphasis is placed on the state of cybersecurity-related research, development and innovation competencies in Finland as well as competence bottlenecks and shortages.

Research, development and innovation in the area is carried out by Finnish businesses, universities and polytechnics as well as research institutes. Considering the size of our population, Finland has a relatively large number of cybersecurity companies.

However, cybersecurity-related research only accounts for a small portion of our total research volume. In a small country, top expertise is also on a very thin ground. In terms of research, it is also important to remember that cybersecurity is a multi-disciplinary research area. Cybersecurity-related research takes place in many research fields, such as IT, mathematics, information systems science, cognitive science, management research and behavioural sciences. For the future development of the research field, what is important is its relation to the underlying basic sciences, i.e. how cybersecurity research is positioned in relation to them. It is also striking that the sector seemingly lacks a strategic vision on the development of its education and research. It is also very clear that very little genuinely multi-disciplinary research takes place in the area of cybersecurity in Finland.

To meet the objective of Finland’s cybersecurity strategy, we obviously need extensive cooperation in order to promote the sector. Cooperation is of special importance in research and innovation, and even more so in a small country where it is not possible to compete in terms of research volume and resources. Co-operation is required in particular between companies, universities and polytechnics and research institutes. On the other hand, considering our national security and emergency supply, it is also important that the public sector has good connections to research and business parties. A dialogue ensures that the research and education sector is aware of our national needs in terms of cybersecurity and also that our public sector stays up-to-date in terms of research views and current results.

In general terms, good cooperation between different sectors has been considered to be one of  Finland’s strengths. In recent years, cooperation between cybersecurity organisations has been promoted by e.g. Strategic Centres for Science, Technology and Innovation (SHOKs) and the Finnish Information Security Cluster (FISC) established by major Finnish information security companies. In terms of cooperation, we also benefit from the fact that, in a small country, the number of players is limited and people tend to know each other already. However, according to the survey conducted by the Cybersecurity competencies in Finland project, research organisations do not appear as particularly strong contributors to companies’ innovation efforts. Private-sector and public-sector customers are by far the most important group of collaborators for companies, while the role of universities, polytechnics and research institutes is significantly less important. One explanation for this may be that since most of the companies in the sector are service providers, cooperation with research organisations may be less relevant to them. On the other hand, it may also indicate that cooperation methods and culture are not yet well developed.

According to our findings, there is no systematic cybersecurity-related interaction between the public sector and research organisations. We should seriously consider whether it would be worthwhile establishing a forum to ensure communication and enforcing interaction between them.

It is important to note the significant role of public-sector customers in the innovation efforts of companies. As the purchaser of products and services, the public sector plays an important role in cybersecurity. This raises the following question: to what extent have public procurements been used to promote or support the development of and, in particular, innovations in cybersecurity? It could be stated further development of public procurement has a great potential impact on the development of cybersecurity.

Stronger cooperation and public procurement that support the future development of the sector would bring us a lot closer of meeting the objective of Finland’s cybersecurity strategy!

 

Antti Pelkonen

Senior Scientist

 

Onko Suomi kyberturvallisuusosaamisen edelläkävijä?

Kyberturvallisuuden merkitys korostuu väistämättä lähitulevaisuudessa mm. digitalisaation voimistumisen ja esineiden internetin kehittymisen myötä. Tietoliikenteen ja tietoverkkojen turvallisuus tulee olemaan yhteiskuntien toiminnan kannalta keskeisen tärkeää. Onkin olennaista tietää, mikä on kyberturvallisuuteen liittyvän osaamisen tilanne Suomessa. Olemmeko edelläkävijöitä, perässähiihtäjiä vai ehkä nousemassa maailman huipulle? Vai olemmeko ehkä olleet huipulla, mutta nyt kenties putoamassa?

Tammikuussa 2013 julkaistu Suomen kyberturvallisuusstrategia linjasi, että vuonna 2016 Suomi on kyberturvallisuuden kärkimaa ja ”maailmanlaajuinen edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa”. Strategiassa Suomen vahvuuksiksi katsotaan mm. vahva osaamisperusta ja hyvä yhteistyö sekä yksityisen ja julkisen sektorin välillä että eri hallinnon alojen kesken.

Julkista keskustelua seuraamalla voi asiasta saada ehkä ristiriitaisenkin vaikutelman. Yhtäältä vallalla tuntuu olevan näkemys, että Suomi todella on maailman huipulla: Suomi on menestynyt hyvin useissa kansainvälisissä ICT-vertailuissa, joissa on vertailtu esimerkiksi tietoverkkojen puhtautta. Vuonna 2014 julkaistussa Global Cyber Security Indexissä Suomi sijoittui 194 maan vertailussa jaetulle 8. sijalle. Edellä on kuitenkin 22 maata, sillä monilla mailla on jaettu sija. Myös muutamien suomalaisten yritysten kansainvälinen menestys on luonut alalle mainetta ja Suomen perinteisesti vahva osaaminen ICT-alueella on myös heijastunut tietoturva-alalle.

Toisaalta lähiaikoina julkisuudessa on esillä useita tapahtumia, jotka ovat kyseenalaistaneet osaamistamme, esimerkiksi ulkoministeriön tietovuoto ja viime vuodenvaihteen pankkien palvelunestohyökkäykset. On myös esitetty, että on vain ajan kysymys, milloin Suomessa tapahtuu merkittävä yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin kohdistuva onnistunut kyberhyökkäys.

Kyberturvallisuuteen liittyykin vahvasti kansallinen intressi eli huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden näkökulma. Toisaalta siihen liittyy vahvasti liiketaloudellinen näkökulma, sillä ala on globaalisti kasvuala ja siitä toivotaan myös Suomessa entistä merkittävämpää liiketoiminta-aluetta.  Kysymys Suomen osaamisen tasosta onkin yhä merkittävämpi, kun se asetetaan kansainväliseen kontekstiin. Monet maat panostavat hyvin vahvasti sekä kyberturvallisuuteen ja siihen perustuvan liiketoiminnan kehitysedellytyksiin. Esimerkiksi Hollantiin perustettiin äskettäin Hague Security Delta, josta on tullut Euroopan suurin turvallisuusalan klusteri ja merkittävä kyberturvallisuuskeskittymä. Myös Viro on viime aikoina vahvasti profiloitunut kyberturvallisuuden alueella. Onkin tärkeää tietää, mikä on Suomen tilanne kansainvälisesti tarkastellen.

VTT:n ja Cyberlab Oy:n toteuttama Kyberosaaminen Suomessa: Nykytila ja tiekartta mahdollisuuksien tulevaisuuteen -hanke tarkastelee näitä kysymyksiä. Hankkeessa tehdään ensimmäistä kertaa Suomessa laaja-alainen tutkimus kyberturvallisuuden osaamisen tasosta. Tarkastelun kohteena on erityisesti kyberturvallisuuteen liittyvän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tila sekä alan osaamiskapeikot ja -puutteet.

Kyberturvallisuuteen liittyvää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa tehdään Suomessa yrityksissä, yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa. Väestöpohjaan nähden Suomessa on kyberturvallisuusalan yrityksiä varsin runsaasti.

Suomen tutkimuskentässä kyberturvallisuustutkimuksen kokonaisvolyymi on kuitenkin varsin pieni. Pienessä maassa myös kärki on varsin kapea. Alan tutkimustoiminnan näkökulmasta merkityksellistä on myös, että kyberturvallisuustutkimus ei ole oma tieteenalansa vaan monitieteinen tutkimusalue. Kyberturvallisuuteen liittyvää tutkimusta tehdään monien tieteenalojen piirissä kuten tietotekniikan, matematiikan, tietojärjestelmätieteen, kognitiotieteen, management-tutkimuksen ja käyttäytymistieteiden alueella. Tutkimusalan kehityksen kannalta tärkeää onkin suhde taustalla oleviin perustieteenaloihin, eli se, miten kyberturvallisuuteen liittyvä tutkimus asemoituu suhteessa perustieteenaloihin. Silmiinpistävää on myös se, ettei alalla tunnu olevan strategista kokoavaa näkemystä alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisestä. Ilmeistä myös on, että aidosti monitieteinen kyberturvallisuutta tarkasteleva tutkimus on Suomessa vähäistä.

Jotta kyberturvallisuusstrategian tavoite toteutuisi, on selvää, että yhteistyötä tarvitaan laajasti alan edistämiseksi. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa yhteistyön merkitys korostuu, ja erityisen tärkeää se on pienessä maassa, jossa toiminnan volyymilla ja resurssien määrällä ei voida kilpailla. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken. Toisaalta kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta on tärkeää, että myös julkisella hallinnolla on tiiviit yhteydet tutkimus- ja yritysmaailmaan. Vuoropuhelun kautta kansalliset tarpeet kanavoituvat tutkimus- ja koulutusmaailmaan ja toisaalta tutkimusmaailman näkemykset ja ajankohtainen tieto välittyvät hallintoon.

Perinteisesti monilla aloilla hyvää yhteistyötä eri toimijoiden välillä on pidetty Suomen vahvuutena. Kyberturvallisuusalalla organisaatioiden välistä yhteistyötä on viime vuosina edistetty mm. SHOK-toiminnan ja alan yritysten perustaman Finnish Information Security Clusterin (FISC) piirissä. Yhteistyön näkökulmasta pienen maan etuna myös on, että piirit ovat pienet ja ihmiset tuntevat toisensa. Kyberosaaminen Suomessa -hankkeessa tehdyn kyberturvallisuusyrityksille suunnatun kyselyn mukaan tutkimustoimijat eivät kuitenkaan näyttäydy erityisen vahvoina yhteistyötahoina yritysten innovaatiotoiminnassa. Selvästi tärkeimpiä innovaatiotoiminnan yhteistyökumppaneita yrityksille ovat yksityisen sektorin ja julkisen sektorin asiakkaat, kun taas yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten merkitys on huomattavasti vähäisempi. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten vähäistä merkitystä yritysten innovaatiokumppaneina voi selittää se, että alan yritykset ovat valtaosin palveluyrityksiä, joille yhteistyö tutkimusmaailman kanssa ei välttämättä ole niin relevanttia. Toisaalta se voi myös kertoa siitä, etteivät yhteistyömuodot ole kehittyneet.

Myöskään vuorovaikutus julkisen hallinnon ja tutkimusmaailman välillä kyberturvallisuusalueella ei havaintojemme perusteella ole systemaattista. Olisikin syytä harkita, tarvittaisiinko jokin foorumi, joka välittäisi tietoa ja vahvistaisi vuorovaikutusta tutkimus- ja viranomaistoimijoiden välillä.

Merkillepantavaa on myös julkisen sektorin asiakkaiden tärkeä rooli yritysten innovaatiotoiminnan yhteistyötahoina. Julkisen sektorin rooli korostuukin kyberturvallisuusalalla tuotteiden ja palveluiden ostajana. Tässä suhteessa herää kysymys siitä, missä määrin julkisia hankintoja on hyödynnetty alan kehityksen ja erityisesti sen innovaatiotoiminnan edistämisessä tai tukemisessa? Voidaan esittää näkemys, että hankintatoiminnassa ja sen kehittämisessä olisi paljon potentiaalia kyberturvallisuusalan kehittämiseksi.

Yhteistyön vahvistaminen ja alan kehitystä tukevien julkisten hankintojen edistäminen ovat keinoja kyberturvallisuusstrategian tavoitteen saavuttamiseksi!

Antti Pelkonen

Erikoistutkija

Kiertotalous – suunnittelun rooli ja mahdollisuudet Suomen vientiteollisuudelle


EU-komissio julkaisi eilen 2.12.2015 uuden kiertotaloutta koskevan aloitepaketin.  Paketti sisältää komission tiedonannon kiertotalouden toimintaohjelmasta sekä ehdotuksen kuuden jätealan direktiivin muuttamiseksi. Uuden kiertotalouspaketin keskeisenä tavoitteena on suunnitella ja valmistaa materiaalit ja tuotteet siten, että niiden elinikää pidennetään, niitä voidaan uudelleen valmistaa ja käyttää ja lopulta materiaalit sekä tuotteet voidaan kierrättää mahdollisimman kauan niiden arvo säilyttäen. Myös uusiomateriaalien, kierrätysmateriaalien ja sekundäärimateriaalien kysynnän vahvistamista pidetään tärkeänä tavoitteena. Uskon, että Suomella on mahdollisuus kiertotalouden kärkimaaksi omaksumalla uusi ajattelumalli ja tuomalla rohkeasti uusia innovaatioita ja toimintatapoja käytäntöön.

Suunnitteluinsinööri määrittelee jopa 80% tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista ja kustannuksista  – sitä pienemmästä summasta 80 % lasketaan, mitä enemmän suunnittelija pystyy tuotteen kokonaiselinkaaren suunnitteluun. Miettimättä jättäminen on pelottava skenaario. Energian, materiaalien ja jätteen määrän vähentäminen lisää kaivattuja kustannussäästöjä ja bonuksena alentaa myös kasvihuonekaasupäästöjä.

Osin lainsäädäntö ja direktiivit ohjaavat pakotetusti toimintaa, osin markkinatalous liittyen materiaalienja raaka-aineiden niukkuuteen tai kriittisyyteen, joka on suoraan verrannollinen hintaan. Rohkealla etunojalla kiertotalouden liiketoiminnassa saavutetaan positiivista liiketulosta esimerkiksi tuotteiden jätevirtojen vähentämisellä, halvempia (sekundääriset, sivuvirrat) raaka-aineita hyödyntämällä, ennakoivalla tai ennustavalla huollon, korjausten ja päivitysten oikea-aikaisella suorittamisella, uudelleen valmistuksen ja uudelleen käytön ja kierrätyksensuosimisella sekä kestävän kehityksen brändin vahvistamisella. Moni firma kertoo olevansa clean tech -osaaja, eikö juuri tässä juuri nyt ole näytön paikka?

Suomelle luvattuna insinöörien maana mahdollisuudet avautuvat nimenomaan kiertotalouden suunnittelun ja valmistuksen kautta. Tuon alla esille hyviä käytännön esimerkkejä kiertotalouden hyödyntämisestä:

  1. Teräksestä valmistetut tuotteet soveltuvat hyvin kiertotalouden periaatteisiin: korkean lujuuden omaavan ja kestävän materiaalin keventäminen, uudelleen valmistus ja uudelleen käyttö onnistuu sekä kierrätys toimii.
  1. Metallurgisen teollisuuden sivuvirroille on kehitetty teollisia symbiooseja ja uusia käyttömahdollisuuksia. Niin sanottujen sekundäärimateriaalien arvonnousu toisessa käyttökohteessa on oleellinen osa kiertotaloutta.
  1. Raskaisiin työkoneisiin liittyvänä kiertotalousesimerkkinä löytyy Caterpillar uudelleen valmistuksen ja komponenttien uudelleenkäytön saralla.

Mitä kaikkea sitten voisivat olla kiertotalouden suunnittelun innovaatiot? Kiertotalouden suunnittelu edellyttää moniulotteisen maailman hallitsemista ja vaihtoehtoisten skenaarioiden luomista, tuotteen riittävän suorituskyvyn takaamista luotettavasti, mutta kustannustehokkaasti. Liian hyvästä suorituskyvystä kukaan ei ole valmis maksamaan yhtään ylimääräistä.  On mentävä pintaa syvemmälle ja tuotava uusia kompetensseja tuotesuunnittelun keskiöön, haastettava syvällinen materiaaliosaaminen ja -kehitys yhteistyöhön tuotesuunnittelun ja valmistustekniikan kanssa. Entäpä jos esimerkiksi kulutusta kestävä, tiivis pinnoite olisi käyttöolosuhteista merkittävästi poikkeavalla kuormituksella helposti irrotettavissa alustakomponentistaan, kun pinnoitteen uusiminen tulee ajankohtaiseksi? Näin helpotettaisiin sekä uudelleen pinnoittamista, että vanhan pinnoitteen arvoaineiden uudelleen käyttöä.

VTT:n innovaatio-ohjelma, Mineraaliekonomia, tuottaa kiertotalouden teknologisia innovaatioita. Tulevana vuonna ohjelma keskittyy kokonaisvaltaiseen kiertotalouden ratkaisujen tuottamiseen yhdistäen kiertotalouden suunnittelun, liiketoimintamallit ja ennakoinnin. Ohjelma on keskittynyt raaka-aineiden ja materiaalien koko arvoketjun innovointiin. Teknologista osaamista on kartutettu muun muassa arvoaineiden talteenotosta köyhistä ja kompleksisista lähteistä, kierrätyksestä, sekundääripohjaisten materiaalien suunnittelusta ja valmistuksesta, kestävästä materiaalisuunnittelusta ja elinkaaren arvioinnista.

Päivi Kivikytö-Reponen

Erikoistutkija ja VTT:n Mineraaliekonomia innovaatio-ohjelman johtaja