Vedenlaadun pikatestit lomalaisen laukkuun tulevaisuudessa

Hakola Liisa

Nyt kesälomien aikaan on hyvä aika pohtia vedenlaatua. Meillä Suomessahan asiat ovat hyvässä kunnossa: vesihanasta tulee juomakelpoista vettä ja uimarantojen vedenlaatua tarkkaillaan pitkin kesää. Kansalaiset voivat luottaa siihen, että viranomaiset tekevät lain edellyttämän laaduntarkkailun ja ylläpitävät juoma- ja käyttöveden hyvää laatua.

Lomalaisen on kuitenkin hyvä muistaa matkustaessaan erityisesti Pohjoismaiden ulkopuolelle, että kaikkialla ei tilanne ole yhtä hyvä. Vaikka varmasti jokaisessa kehittyneessä maassa hanavesi on laadukasta, normaali bakteerikanta on ulkomailla kuitenkin sen verran erilainen, että pullovesi on hyvä vaihtoehto. Kehittyvissä maissa pullovesi onkin sitten jo pakollinen matkailijan varuste.

Myös sinilevän esiintyminen vesistöissä on maailmanlaajuinen ilmiö ja ulkomailla uidessa on hyvä muistaa, että sinilevätilannetta ei välttämättä tarkkailla samalla aktiivisuudella kuin Suomessa viranomaisten taholta. Toisaalta myös kotimaan matkaajaa varmasti kiinnostaa mökkirannan tai muun järvimaiseman sinilevätilanne ennen kuin kastaa varpaansa veteen. Puhumattakaan siitä, että lapset ja lemmikit päästetään uimaan turvallisin mielin.

Lomalaisen ja matkailijan perusvarustukseen tulee toivottavasti tulevaisuudessa kuulumaan vedenlaadun pikatestisetti kyypakkauksen, hyttyskarkotteen ja aurinkovoiteen rinnalla. Tällaisen pikatestin avulla voisi jokainen helposti testata saman tien tarjolla olevan juoma-, käyttö- tai uimaveden puhtauden. Koska muun muassa sinilevämyrkyt ja tietyt vatsatauteja aiheuttavat bakteerit voivat aiheuttaa vakavia vaurioita ja jopa kuolemia, on pieni hinta maksaa muutamia euroja testistä ja odotella pari minuuttia vedenlaadun pikatestin tuloksia. Pikatesti olisi näin ollen halpa henkivakuutus epävarmoissa tilanteissa.

Sinileväkukinnothan on helppo huomata silmämääräisesti ja tällöin tyypillisesti vältetään veden käyttöä. Kuitenkin erityisesti järvissä esiintyvistä sinilevistä kaikki eivät ole myrkyllisiä – karkeasti ottaen vain noin puolet. Tällöin pikatestin avulla voidaan arvioida, onko esimerkiksi uiminen kuitenkin turvallista, vaikka vedessä esiintyy kukintoja. Jos vesi onkin turvallista käyttää, ei tarvitse selittää uimista hinkuville lapsille hellepäivänä, miksi veteen ei nyt saisi mennä. Ja toisaalta sitten ei mennä veteen ollenkaan silloin, kun testi osoittaa, että nyt ei ole turvallista uida.

Monilla kesämökeillä on pääasiallisena juomaveden lähteenä kaivo, jonka tarjoaman veden laatua on syytä tarkkailla. Ja mikäs olisikaan parempi keino kuin kuluttajille suunnattu helppokäyttöinen pikatesti. Samaa testiä voisi sitten käyttää tarjolla olevan juomaveden laadun pikaiseen tarkistamiseen eksoottisessa lomakohteessa.

VTT on viime vuosina kehittänyt pikatestejä vedenlaadun analysointiin. Erityisesti on keskitytty sinilevämyrkkyjen ja fenoliyhdisteiden havainnoimiseen. Sinilevätestistä on käynnistynyt heinäkuussa 2014 Tekesin rahoittama kaupallistamishanke yhteistyössä Turun yliopiston kanssa. Hanke kestää vuoden 2015 loppuun asti. Toivottavasti jo vuoden parin sisällä hankkeen päättymisestä ensimmäinen kuluttajille suunnattu sinilevätesti löytyy kauppojen hyllyltä!

 

Liisa Hakola

Erikoistutkija

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s