Summer holidays are here and Finns head to free-time residences – can you survive without own car?

Rantasila Karri

Finns love their cottages, especially during the summer time. According statistics, there were half a million free-time residences in Finland at the end of 2014. Many of these are located close to water in rural areas that are not usually well-served with public transport. Luckily the total fleet of personal mobility devices (aka private cars) in Finland is well over three million, so most people have no problems of reaching their beloved summer homes with convenience! However, there are some signs that an increasing trend among young adults is not to get driver’s license or to own a private car. This is the case especially in bigger cities.

During the last year or so, a Finnish-born concept of “Mobility as a Service – MaaS”, has gained a lot of attention in major global forums. The idea of MaaS is to provide a comprehensive range of mobility services (including public transport, private cars, cycles etc.) to customers by the mobility operator. It aims at providing a same superb service level, offered by the private car, without owning one. My question is how viable this concept could be in context of reaching your cottage?

Naturally, not a single answer exists as this is heavily dependent on the distance to free-time residence and personal preferences. However, some “typical” cases are to be found. I’m using my own midsummer weekend as an example: two persons travelling, distance 270km, total travel time (own car) six and half hours, two-way fuel cost 65EUR. This does not include the relatively high price of owning the car but this can be assessed. For the duration of my trip the approximate costs would be around 19 euros. This includes devaluation of car (10EUR), insurance and maintenance fees (9EUR). My options for using own car (total cost 84EUR) would have been:

  • Public transport: cheapest (4x bus tickets+2x taxi) 97,2EUR / 11,5 h (of which waiting time 3,5 hours) / walking 5km
  • Renting a car: cheapest (rent+2x bus tickets+fuel) 238EUR / 9h / walking 1km

So, in terms of price and convenience, own vehicle is superb. Yet, we need to see the forest from the trees. Owning a car is expensive and generates costs whether you use it or not. Beyond a single journey, there are viable options, at least in terms of economics. From the example we can also see that the option of using public transport is actually quite tempting if you’re not in a rush and willing to do some walking!

Here lies the beauty of developing new mobility services. There is no need to have only one option but rather let the consumer decide based on his or her own preferences (that usually even varies based on time and place). Many different services (e.g. ride sharing) are about to born to fulfil the variety of these needs and VTT is also contributing to this development. Maybe next summer we have more options to go to our beloved cottages!

Karri Rantasila,

Key Account Manager

Kesä alkaa ja suomalaiset suuntaavat mökeille – selviääkö ilman autoa?

Rantasila Karri

Suomalaiset tunnetusti rakastavat mökkeilyä, ja maassamme onkin reilut puoli miljoonaa kesämökkiä. Monet näistä sijaitsevat vesistöjen äärellä, kauempana kaupungeista paikoissa, joiden saavutettavuus julkisen liikenteen avulla on haastavaa.  Onneksi kansamme käytössä on myös mittavassa määrin henkilökohtaisia liikkumisvälineitä, joita henkilöautoiksikin kutsutaan. Näin ollen mökkielämyksen saavutettavuus ei tuota suuria ongelmia. Kuitenkin viime vuosina etenkin suurissa kaupungeissa ovat ajokortin suorittaneiden määrät pudonneet eikä auton omistaminenkaan ole välttämättä itseisarvo kaikille.

Samaan aikaan uudentyyppinen liikkumiskonsepti, “Liikkuminen palveluna” (Mobility as a Service – MaaS) on levinnyt Suomesta maailmalle. Ideana ”MaaS”-ajattelussa on tarjota kaikki liikkumispalvelut (ml. julkinen liikenne, auton vuokraus, kevyt liikenne jne.) käyttäjälle liikkumisoperaattorin kautta. Toisin sanoen liikkumisoperaattori pyrkii tarjoamaan saman palvelutason kuin henkilöauto ilman, että kuluttajan pitää auto omistaa itse. Lomakauden alla herääkin kysymys: pääsisikö mökille ilman omaa autoa?

Luonnollisestikaan kysymykseen ei ole yhtä ainoaa vastausta, sillä tämä riippuu mm. etäisyyksistä ja käyttäjän omista tarpeista. Asiaa on kuitenkin mahdollista lähestyä käyttäen esimerkkinä omaa juhannuksen mökkireissuani. Matkaa mökille oli 270 km, jonka taittamiseen kului edestakaisin kuusi ja puoli tuntia sekä 65 euron edestä polttoainetta. Autossa oli lisäkseni yksi matkustaja. Mikäli oman auton käytölle haluttaisiin laskennallinen hinta, olisi se ollut arviolta noin 19 euroa (sisältäen arvonaleneminen 10€ sekä vakuutus- ja huoltokulut 9€). Vaihtoehtona tälle 84 euron hintaiselle, tyypilliselle mökkimatkalle olisi ollut:

  • Julkinen liikenne: halvin vaihtoehto (sis. 4x bussilippu + 2x taksimatka) 97,2€ / 5 kilometriä kävelyä / 11,5 tuntia matka-aikaa (josta odotusaikaa olisi tullut 3,5 tuntia)
  • Vuokra-auto: halvin vaihtoehto (sis. vuokra+2x bussilippu+bensakulut) 238€ / 1 kilometri kävelyä / 9 tuntia matka-aikaa

Taloudellisesti ja helppouden kannalta katsottuna oma auto onkin siis tässä tapauksessa ehdoton vaihtoehto. Usein kuitenkin kokonaisuutta on hankala arvioida yhden esimerkin pohjalta. Auton omistaminen aiheuttaa kustannuksia joka päivä käytöstä riippumatta. Näin ollen kokonaisuuden kannalta ainakin taloudellisesti järkeviä vaihtoehtoja auton omistamiselle on. Esimerkin mökkimatkakin taittuisi suhteellisen edullisesti julkisella liikenteellä, jos aikaa ja kävelyhaluja löytyy!

Uusien liikennepalveluiden kehittämisessä onkin kiinnostavaa juuri loputtomat mahdollisuudet.  Yhden palvelun ei tarvitse sopia kaikille, vaan eri vaihtoehtoja voidaan kehittää käyttäjien lukuisiin tarpeisiin, jotka vaihtelevat elämäntilanteesta riippuen. Uusia palveluita (esim. kimppakyydit) syntyy koko ajan täyttämään näitä tarpeita ja VTT on tässä kehityksessä vahvasti mukana. Ehkä ensi kesänä meillä kaikilla on enemmän vaihtoehtoja mökkimatkalle!

Karri Rantasila

Asiakaspäällikkö

Protein from canola to dinner table!

AB9T4833

Finland is only 15 percent self-sufficient in protein, since most protein in its food and animal feed originates from abroad. This information is based on the results of the protein roadmap published by VTT and the Natural Resources Institute Finland in March.

Soy rules the markets

The partial replacement of animal food sources with plant protein would reduce the need for feed protein and, thereby, decrease feed-soy imports. Most of the world’s soy is produced for the animal feed industry. Although soy protein is of excellent nutritional value, its production causes environmental problems such as rainforest destruction and the contamination of water bodies in agricultural areas.

Consumers similarly find it difficult to lay their hands on plant-based products that are fully Finnish: Most trade in plant protein products is based on soy, which is also frequently used as a water binder in convenience foods.

Now, if ever, there is a need for new plant protein sources in order to meet growing demand.

Finnish canola may provide a substitute for soy. In this context, canola stands for the high quality rapeseed varieties low in erucic acid and glucosinolates. Some 80,000 tonnes of canola – three times as much as rye – is produced each year in Finland. The only seed component which currently has food use is the oil, which is prized for its excellent fatty acid composition. The seed material left behind in the oil press, i.e. the press cake or meal, is mainly used as animal feed. Canola press cake contains 30–40% protein and has a similar amino acid composition and digestibility to soy protein. In fact, canola has even higher content of two of the vitally important amino acids, methionine and cystine, than soy.

Canola protein could become a more important foodstuff than canola oil

The price of canola oil currently fluctuates between EUR 0.40 and EUR 0.80 per kilogramme, while that of press cake varies between EUR 0.15 and EUR 0.30 per kilogramme. The commercial value of protein fractions can be several euros a kilo, as in the case of new pea protein products (EUR 5/kg). As a major canola producer, Canada is one step ahead of Finland on the development path: within ten years, two companies – Burcon NutraScience and BioExx Specialty Proteins, now TeuTexx – will have begun producing canola protein. These projects have been hindered by the unprofitable nature of current production methods, which require huge amounts of water and energy.

Having learned the lessons of the Canadian experiences, we at VTT began developing water-saving and simple methods for enriching protein from the press cake. In place of alkaline or salt-based extraction, we managed to improve protein extraction using carefully selected enzymes and processing methods. It has been interesting to observe, for example, how much lighter shaded our protein fractions have been compared to the first commercial products.

We aim to develop a technology for the financially viable production of protein-rich ingredients for foodstuffs. The suitability of canola fractions for foodstuffs can be improved by eliminating the bitter flavour caused by plant phenols and enhancing the digestibility of canola fibres. We are not aiming at ultra-pure ingredients requiring several processing stages, but at ones which combine healthy ingredients such as protein, oil and fibre in suitable proportions.

Other Finnish protein sources in the barn

In addition to canola, potato is one of the most fascinating of the plant protein newcomers, as the starch producer Finnamyl will begin potato protein production this year. In the new factory, protein is being extracted from a by-product of starch production. During the off-season, Finnamyl’s extraction equipment could be used for the processing of other protein sources.

Other promising protein sources signposted on the protein roadmap include faba bean, pea and protein-rich grains such as barley and oats.

Because beans, oleiferous plants, potatoes and oats are naturally gluten-free, their proteins can be used to create the desired structure in gluten-free grain products, for example. At VTT, we have demonstrated the suitability of faba bean fractions produced by us for foods such as bread and pasta.

Due to their technological characteristics, protein-fibre fractions that we have developed from canola press cake could be used in drinkable snacks.

If Finnish canola protein is to make it onto the dinner plate, someone has to produce it. Alongside companies, we are starting up projects to create new value chains for canola. Our aim in this is to obtain a technology ready for commercialisation within three years.

Who will be the first to take hold of this new technology and get its products onto the shop shelves?

Katariina Rommi

Researh Scientist

Rypsipelloilta proteiinia lautaselle!

AB9T4833

Suomen proteiiniomavaraisuus yltää vain 15 prosenttiin, tarkoittaen että valtaosa rehu- ja ruokaproteiinista tuodaan ulkomailta. Tieto perustuu VTT:n ja Luonnonvarakeskuksen maaliskuussa julkaiseman proteiinitiekarttatyön tuloksiin.

Soija hallitsee markkinoita

Eläinperäisen ravinnon korvaaminen osittain kasviproteiineilla vähentäisi rehuproteiinin tarvetta ja siten myös rehusoijan tuontia. Valtaosa maailman soijasta tuotetaan juuri rehuteollisuutta varten. Soijaproteiini on ravintoarvoiltaan erinomaista, mutta sen tuotanto aiheuttaa ympäristöongelmia, kuten sademetsäkatoa ja viljelyalueiden vesistöjen saastumista.

Kuluttajan on vaikeaa löytää myöskään täysin kotimaista kasviperäistä tuotetta: Kaupan kasviproteiinituotteista suuri osa on soijapohjaisia, ja soijaa käytetään myös useissa eineksissä vedensitojana.

Nyt jos koskaan tarvitaan uusia kasviproteiinilähteitä vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Korvike soijalle voi löytyä suomalaisten omasta rypsistä. Rypsiä ja rapsia tuotetaan Suomessa vuosittain 80 000 tonnia – kolme kertaa enemmän kuin ruista. Elintarvikekäyttöä on lähinnä kasvin siementen öljylle, joka tunnetaan erinomaisesta rasvahappokoostumuksestaan. Öljynpuristuksesta jäävä siemenaines eli puristekakku tai rouhe hyödynnetään pääasiassa rehuna. Puristekakussa on 30−40 % proteiinia, jonka aminohappokoostumus ja sulavuus ovat samaa luokkaa kuin soijaproteiinilla. Elintärkeistä aminohapoista kahta – metioniinia ja kysteiiniä – rypsissä on jopa enemmän kuin soijassa.

Rypsin proteiinista voi muodostua rypsiöljyä tärkeämpi elintarviketuote

Rypsiöljyn hinta liikkuu tällä hetkellä 0,40−0,80 €/kg ja puristekakun 0,15−0,30 €/kg tuntumassa. Proteiinijakeen kaupallinen arvo voisi olla useita euroja kilolta kuten uusilla herneproteiinituotteilla (5 €/kg). Suuri rapsintuottajamaa Kanada on Suomea kehityksessä askelen edellä: kymmenen vuoden sisällä kaksi yritystä – Burcon NutraScience ja BioExx Specialty Proteins, nykyinen TeuTexx – on ryhtynyt tuottamaan rapsiproteiinia. Hankkeet ovat kärsineet nykyisten tuotantomenetelmien kannattamattomuudesta, sillä menetelmät kuluttavat runsaasti vettä ja energiaa.

Kanadan kokeiluista viisastuneina ryhdyimme VTT:llä kehittämään vettä säästäviä ja yksinkertaisia tapoja proteiinin rikastamiseksi puristekakusta. Emäksellä tai suolalla uuttamisen sijaan onnistuimme parantamaan proteiinin talteenottoa tarkoin valittujen entsyymien ja prosessointimenetelmien avulla. On ollut mielenkiintoista esimerkiksi huomata, kuinka paljon vaaleampia omat proteiinijakeemme ovat ensimmäisiin kaupallisiin tuotteisiin verrattuna.

Tavoitteemme on kehittää teknologia, jonka avulla voidaan tuottaa elintarvikkeisiin soveltuvia proteiinirikkaita ainesosia taloudellisesti järkevästi. Rypsijakeiden soveltuvuutta ruokaan voidaan parantaa esimerkiksi poistamalla kasvifenolien aiheuttamaa kitkerää makua ja parantamalla rypsikuidun sulavuutta. Emme tarkoituksella pyri ultrapuhtaisiin ainesosiin, jotka vaativat useita prosessivaiheita, vaan sellaisiin, joissa rypsin terveellisimmät ainesosat kuten proteiini, öljy ja kuitu yhdistyvät sopivassa suhteessa.

Laarissa on muitakin kotimaisia proteiinilähteitä
Uusien kasviproteiinitulokkaiden joukossa yksi kiinnostavimmista rypsin lisäksi on peruna: tärkkelysvalmistaja Finnamyl käynnistää perunaproteiinintuotannon jo tämän vuoden aikana. Uudessa tehtaassa proteiini otetaan talteen tärkkelyksen valmistuksen sivutuotteesta. Käyntikauden ulkopuolella Finnamylin erotuslaitteisto voisi soveltua muidenkin proteiinilähteiden prosessointiin.

Muita proteiinitiekarttatyön viitoittamia lupaavimpia proteiinilähteitä ovat härkäpapu, herne ja proteiinipitoiset viljat kuten ohra ja kaura.

Pavut, öljykasvit, peruna ja kaura ovat luonnostaan gluteenittomia, joten niiden proteiineja voidaan käyttää muun muassa gluteenittomissa viljatuotteissa tuomaan kaivattua rakennetta. Olemme VTT:llä osoittaneet valmistamiemme härkäpapujakeiden soveltuvuuden esimerkiksi leipään ja pastaan.

Rypsin puristekakusta kehittämämme proteiini−kuitujae voisi teknologisten ominaisuuksiensa puolesta soveltua esimerkiksi juotaviin välipaloihin.

Jotta kotimaista rypsiproteiinia saadaan lautaselle, jonkun on sitä valmistettava. Olemme käynnistämässä yritysten kanssa projekteja, joissa luomme rypsille uusia arvoketjuja. Tavoitteemme on, että teknologia on valmis kaupallistettavaksi kolmen vuoden sisällä.

Ketkä ottavat ensimmäisenä kopin uudesta teknologiasta ja tuovat tuotteita kaupan hyllyille?

Katariina Rommi

Tutkija

 

Circular economy complements bioeconomy

Ali Harlin_edit

Combining the circular with the bioeconomy creates a whole greater than the sum of its parts.  Recycling is the key to ensuring sufficient biomass. Biomass provides us with a source of renewable raw materials in place of those based on our dwindling fossil resources.  

The objective of the bioeconomy is conversion to the use of renewable raw materials. The pay off will be seen in greater sustainability due to a smaller carbon footprint, or even carbon neutrality. However, there is concern about how to ensure that the related raw material streams are sufficient and suitable to replace fossil materials such as synthetic polymers. On the other hand, we could increase the overall amount of fibre materials by recycling wood pulp.

Recycling is traditionally associated with solving the waste problem. However, the core of the circular economy lies in using the molecule economy, which minimises the use of virgin atoms, to solve the problem of insufficient raw materials. But we also need to bear in mind that, due to wear, no material can be recycled endlessly.

The amount of cellulose pulp manufactured is around the same as that of synthetic polymers: around 240 million tonnes of wood pulp and a total of 350 million tonnes of various fossil polymers are produced each year. Wood pulp is recycled up to 3–4 times before its fibre length reduces to an unusable size. This means that the recycling of wood pulp markedly increases the amount of fibre material in use in comparison to fossil-based, polymer materials.

Recycling can reduce raw material costs

The fact that biomaterials are 20–50% more expensive is often mentioned as an obstacle to their commercialisation. These costs can be lowered through recycling, as in sectors such as the printed media and packaging industry. By using recycled materials, a manufacturer can avoid the costs associated with the fractionation of virgin materials.

The cumulative value creation of biomaterials is highly front-loaded compared to alternatives such as oil-based materials. Biomass is harvested and transported in consignments as dry goods, which are up to twice as expensive to process as liquid oil. In addition, the use of virgin biomaterials as raw materials creates side streams, which are not generated by recycled materials. This means that recycled materials need to be made more competitive compared to synthetic solutions.

Regulation aimed at increasing the use of, say, biofuels or the transport of biowaste to dumps promotes the inception of new recycling projects. Biofuel can even be made from the lowest-quality biomass. This can be achieved using either a thermal or biotechnology-based technique, although particularly large-scale industrial processes are required for the thermal approach. The fact that liquid fuel has much less added value than materials and, in particular, the products made from such materials provides good grounds for recycling and reusing biomaterials to the maximum.

Towards self-sufficiency in raw materials

Recycled materials would also improve the raw material self-sufficiency of industry in a world in which the prices and availability of virgin raw materials are variable. Greater recycling efficiency will create opportunities for new players and businesses. For example, in Finland alone the recycling of textiles, particularly cotton, would be equivalent to a reduction of3.5 billion kilos in carbon dioxide emissions. The Texjäte project by the Finnish Environment Institute (SYKE) demonstrates that, while re-use is more efficient than recycling, a combination of both is unbeatable.

 Ali Harlin

Research Professor

Kiertotalous täydentää biotaloutta

Ali Harlin_edit

Yhdistämällä kiertotalous ja biotalous syntyy kokonaisuus, joka on vahvempi kuin kumpikaan yksinään.  Kierrättämällä saamme ratkaistua biomassan riittävyysongelmia. Biomassasta saamme uusiutuvan raaka-ainelähteen loppuun kuluvien, fossiilisista raaka-aineista valmistettujen materiaalien korvaamiseksi.  

Biotalouden tavoitteena on käyttää uusiutuvia raaka-aineita. Etuna nähdään kestävyyden parantaminen hiilijalanjäljen pienentämisen tai jopa hiilineutraalisuuden kautta. Huolta aiheuttaa, miten raaka-ainevirrat saadaan riittämään ja soveltuvatko ne korvaamaan nykyisiä fossiilisia materiaaleja kuten synteettisiä polymeerejä. Puumassoja kierrättämällä voidaan kuitenkin lisätä kuitumateriaalien määrää.

Perinteisesti kierrätys yhdistetään jäteongelman ratkaisemiseen. Kiertotalouden ydin on kuitenkin raaka-aineiden riittävyysongelman ratkaiseminen parantamalla molekyylitaloutta, jossa minimoidaan neitseellisten atomien käyttöä. Materiaalia ei voida kuitenkaan kulumisen takia loputtomasti kierrättää.

Selluloosamassan valmistusmäärä on synteettisten polymeerien kanssa samaa suuruusluokkaa: Puumassoja valmistetaan noin 240 miljoonaa tonnia ja erilaisia fossiilisia polymeerejä yhteensä noin 350 miljoonaa tonnia. Puumassoja kierrätetään jopa 3-4 kertaa ennen kuin niiden kuitupituus alenee käyttökelvottomaksi. Puumassojen kierrätys siis lisää käytössä olevan kuitumateriaalin määrän merkittävästi fossiilisia polymeerimateriaaleja suuremmaksi.

Kierrätys voi alentaa raaka-ainekustannuksia

Biomateriaalien kaupallistumisen esteeksi on mainittu niiden 20 – 50 % korkeampi hinta. Kustannuksia voidaan alentaa kierrättämällä. Näin tehdään jo esimerkiksi painetussa mediassa ja pakkausteollisuudessa. Uusiomateriaaleja käyttämällä valmistaja välttyy neitseellisten materiaalien fraktiointikustannuksilta.

Biomateriaalien kumulatiivinen arvonmuodostus on varsin alkupainoinen verrattuna esimerkiksi öljypohjaisiin materiaaleihin. Biomassan korjuu ja kuljetus tehdään kappale- ja kuivatavarana, mikä on nestemäisen öljyn käsittelyyn verrattuna merkittävästi kalliimpaa; jopa kaksinkertainen. Lisäksi neitseellisten biomateriaalien käyttö raaka-aineina synnyttää sivuvirtoja, joita ei kierrätetylle materiaalille synny. Näin ollen kierrätysmateriaalien käytön pitäisi parantaa kilpailukykyä synteettisiin ratkaisuihin verrattuna.

Julkinen säätely, joilla tavoitellaan esimerkiksi biopolttoaineiden käytön lisäämistä tai biojätteiden kuljettamista kaatopaikoille, edistävät uusien kierrätyshankkeiden syntymistä. Biopolttoaineiden valmistus onnistuu kaikkein huonolaatuisimmasta biomassasta. Niiden valmistukseen voidaan käyttää termistä tai bioteknistä reittiä, joista erityisesti ensimmäinen vaatii suurimittaista prosessiteollisuutta. Polttonesteiden lisäarvo verrattuna vastaavasta raaka-aineesta valmistettuun materiaaliin ja erityisesti niistä valmistettuihin tuotteisiin on moninkertaisesti alempi, joten on mielekästä uusiokäyttää ja kierrättää biomateriaaleja mahdollisimman pitkään.

Kohti raaka-aineomavaraisuutta

Uusioraaka-aineet parantavat myös teollisuuden raaka-aineomavaraisuutta maailmassa, jossa neitseellisten raaka-aineiden hinnat vaihtelevat ja saatavuus vaihtelee. Kierrätyksen tehostaminen luo mahdollisuuksia uusille toimijoille ja liiketoiminnalle. Esimerkiksi yksistään Suomessa tekstiilien ja erityisesti puuvillan kierrätys vastaisi 3,5 miljardin kilon hiilidioksidipäästövähenemää. SYKEn Texjäte-projektin perusteella uudelleenkäyttö on kierrätystä tehokkaampaa, mutta niiden yhdistelmä on tehokkainta.

Ali Harlin

Tutkimusprofessori

Suomalaisten innovaatiotoimijoiden on katsottava yhdessä tulevaisuuteen

Leena Sarvaranta_2015

Olemme laskevalla käyrällä kansallisen TKI-rahoituksen osalta. Hallitus on linjannut julkisen tutkimusrahoituksen uudet suuntaviivat ja kehottanut jatkossa hakemaan enemmän euroja H2020–ohjelmasta. Kaikilta osin ei ole selvää, millä keinoilla nuo Brysselin eurot haetaan Suomeen. Tekes / EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat (EUTI) on analysoinut Suomen aiempaa menestystä. Seitsemännessä puiteohjelmassa (2007-2013) putosimme  laskevalle käyrälle EU-tutkimusrahoituksessa. Horisontti 2020-ohjelma käynnistyi viime vuonna ja ensimmäiset merkit ovat huolestuttavia. Suomen menestyminen on nippa nappa koko EU:n keskiarvon tuntumassa.

EU:n tutkimusrahoitus ei ole sitä varten, että sillä yksioikoisesti korvattaisiin vähentyvää kansallista tutkimusrahoitusta jäsenvaltioissa. Jos tällainen ajattelutapa laajemmin lisääntyisi Euroopassa, en uskalla kuvitella mitä siitä syntyisi.  Kärjistäen voisi todeta, että H2020-ohjelma on maataloustukiin tai aluerahastoihin verrattuna pieni (alle 80 miljardia euroa), mutta erittäin strateginen yhteiseurooppalainen panostus jäsenvaltioissa tehtävän TKI-toiminnan lisäksi. Sen tarkoitus on palvella yleistä eurooppalaista hyvää: H2020 on osa EU2020-strategian toteutusta, jossa isoina tavoitteina on erityisesti huolehtia kilpailukyvystä ja työllisyydestä, ilmastonmuutokseen ja energiahaasteisiin vastaamisesta ja köyhyyden poistamisesta Euroopassa – TKI-toiminnan avulla, siis pitkäjänteisesti.

Väännetään vielä kertaalleen rautalangasta: asiakkaan tarpeet on kuvattu EU2020-strategiassa. Kyse on kokonaisvaltaisesta maailmanparantamisesta, jossa EU:n instituutiot ja viime kädessä eurooppalaiset kansalaiset ja veronmaksajat ovat asiakkaita, ja H2020 on väline jolla komissio hankkii EU:lle eväitä maailmanparannukseen. Jos taas katsotaan asiaa Suomen näkökulmasta, niin H2020-rahoituksella voidaan täydentää, mutta ei korvata Suomessa tehtävää TKI-työtä. Onko niin, että tällä hetkellä rajoitamme ajatteluamme tarkastelemalla ja mittaamalla asioita lyhyellä tähtäimellä yksittäisen toimijan näkökulmasta, kun pitäisi miettiä asioita innovaatio-ekosysteemimme näkökulmasta, tulevaisuutta rakentaen?

Nyt tarvitaan korjausliike. Ensimmäinen korjaava askel olisi integroida H2020 entistä paremmin kotimaisten julkisten rahoittajaorganisaatioiden tarjoamaan ja ohjelmiin. Tällainen askel edistäisi eri toimijoiden vuorovaikutusta ja yhteistyön kehittymistä kaiken kaikkiaan, ei ainoastaan suhteessa H2020-ohjelmaan. Tavoitteiksi tulisikin synnyttää arvoverkkoja kansallisten kärkihankkeiden edistämiseksi. Vai olisiko meillä näköpiirissä joku muu hyvä vaihtoehto? Toinen askel olisi miettiä teknologia-infroille konkreettiset rahoitusmallit. Tarvitsemme aivan välttämättä PPP (Public Private Partnership)-investointeja sellaisiin yhteiskäyttöisiin kokeilu-, pilotointi- ja demonstrointialustoihin, jotka tukevat kansallisia kärkihankkeitamme. Jos suomalaisilla TKI-toimijoilla ei ole tarjottavaa näiltä osin, emme myöskään pääse mukaan niihin H2020-konsortioihin, joissa kehitetään valmiuksia esimerkiksi uuden valmistavan teollisuuden varalle. EU-tasolla tehdään paraikaa ns. teknologia-infrastruktuurikartoitusta, jossa tarkastelukriteereinä ovat erilaisten pilotointi- ja demoalustojen yhteisomistus ja käyttö sekä erityisesti pk-yritysten pääsy näihin kokeilualustoihin. Ruotsissa tällainen kartoitus on tehty 2013-2014. Nyt alkaisi olla kiire tehdä vastaava kartoitus myös Suomessa.

Lyhyemmällä aikajänteellä ja taktisessa mielessä H2020:n pilarinäkökulma on se, mihin erilaisten tutkimusorganisaatioiden ja yritysten pitää käytännössä kiinnittää huomionsa. Kun kansallisessa keskustelussa ja julkisissa tehostamistoimenpiteissä suunnitellaan H2020-osallistumisia, on hyvä mennä raekoossa vähintäänkin pilaritasolle: eri pilareissa keskitytään erilaisiin EU-tason tavoitteisiin ja pilareiden eurojen jaossa pätevät hyvinkin erilaiset taktiikat. Missä määrin Suomi tavoittelee tiedettä (yksittäiset huippututkijat yliopistoissa), kilpailukykyä (teolliset arvoketjut) tai yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamista (ilmasto, energia, luonnonvarat, liikenne, terveys, turvallisuus)? Miten Suomen tavoitteet ja suhteelliset panostukset linjataan ja toteutetaan?

Suomen riskinä on, että usko TKI-toiminnan hyödyllisyyteen saattaa entisestään heiketä. Riskitekijänä voidaan nähdä sekin, jos Euroopan ja Suomen innovaatiopolitiikat eivät tue toisiaan. Innovaatiojärjestelmässämme käynnissä olevat rakennemuutokset haastavat uudenlaisiin toimintakonsepteihin, mutta mitä jos emme onnistukaan luomaan toimivia yhteistyömekanismeja ja roolituksia yliopistojen, tutkimuslaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yritysten kesken? Mitä, jos emme pärjääkään H2020-kilpailussa?

EU-tutkimusyhteistyölle asetettavan kansallisen tavoitetason pitää perustua rehellisen analyysiin ja matematiikan ymmärrykseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 teettämän selvityksen mukaan kansallisen vastinrahoituksen tarpeen arvioidaan kasvavan kaudella 2014-2020. Jos hallitusohjelman TKI-rahoituksen leikkaukset pitää kuroa umpeen H2020:sta, niin on hyvä tunnistaa tähän liittyvä paradoksi: H2020 rahoittaa projektitasolla ainoastaan noin 2/3 tutkimusorganisaation todellisista kustannuksista. Loput pitää rahoittaa viime kädessä kansallisella panostuksella. Siis niillä kansallisilla resursseilla, joita meille jää käyttöömme viimeaikaisten leikkausten jälkeen. Tämän ymmärtäminen on ollut tuskallisen puutteellista suomalaisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. H2020-projektirahoituksen kotiuttaminen Suomeen ei myöskään onnistu ilman tehokasta, proaktiivista vaikuttamistyötä. Tämä tarkoittaa, että meillä on tarpeeksi selkeä kansallinen visio, joka on sovitettavissa EU-tason visioon ja että olemme oikeasti mukana kun yhteisistä tavoitteista ja keinosta sovitaan Brysselin pöydissä. Tämä taas ei onnistu ilman riittävää resursointia ja kompetenssien kehittämistä niin tutkimusorganisaatioissa, julkishallinnossa kuin elinkeinoelämässäkin.

Pyyteetön maailmanparantaminen on meille todellinen keino säilyä hengissä vähänkään pidemmällä tähtäimellä.

Leena Sarvaranta

EU-asioiden johtaja