Future superfood thrives in Finland’s cool fields

_J2A1466_1web_2

Finland is the world’s fifth largest producer of oats with an annual output of almost 1.2 billion kilogrammes. Finland benefits from its cool climate and long growing season, thanks to which the quality of Finnish oats is excellent. I think we should use this valuable product more efficiently.

New possibilities of oat use through processes developed by VTT

VTT has studied oats for almost 40 years. In my doctoral dissertation, I developed processes for separating the different oats fractions – especially fibre and protein – by grinding and dry fractionation. At best, the fibre-rich fractions contained 56 per cent of soluble fibre, beta-glucan. The protein content of the protein-rich fractions could rise up to 73 per cent. These are the highest concentrations ever achieved without water and solvents in the extraction process. Producing concentrations as high as these may not be reasonable in industrial scale, since the yields may easily be too low. However levels such as 30 per cent beta-glucan and 50 per cent protein are more realistic.

These types of fractions would surely be in demand in the food industry. Accordingly, the VTT-developed separation process is expected to be in commercial use in the next few years.

Oats prevent cardiovascular diseases and increase Finland’s protein self-sufficiency

According to the health claims approved by the European Commission in 2013, the dietary fibre in oats, beta-glucan, helps with cholesterol management while also attenuating the glycaemic response.

Three grams of beta-glucan included in a daily diet may efficiently prevent cardiovascular diseases, which are still the most common cause of death in Finland.

Oats also have high protein levels (15–17 % in whole grains), and the proteins in oats are of very good quality. Compared with the other grains, oats have a higher content of an amino acid called lysine, which people on a vegetarian diet often do not get enough of. The protein-rich fraction separated by VTT’s process thus provides new alternatives to imported soy and animal proteins. Finland’s protein self-sufficiency has already dropped below 30 per cent, meaning that we are in dire need of domestic protein sources.

Consumers are not yet aware of the health benefits of oats

In the United States, Cheerios cereals, a brand of General Mills, has used children for promoting the health benefits of beta-glucan, which is an efficient way to communicate an important message. We should also be advertising the health benefits of beta-glucan in Finland, considering that a VTT consumer survey found that beta-glucan was much less well known than omega 3 fatty acids, for instance.

Beta-glucan has already been successfully highlighted in some bakery products such as VAASAN’s Kaurasydän bread and Fazer’s Oululaisen Kaurakorppu crispbread. Nevertheless, I challenge the domestic food industry to develop a more diverse range of products around oat fibre.

Oats could be combined with milk, meat or vegetable-protein sources to create new kinds of snacks. The VTT technology for producing beta-glucan-rich drinks may also revolutionise the soft drinks market, as young people in the future move from sugary soft drinks and energy drinks to fibre drinks that promote long-lasting energy and cardiovascular health.

Instead of attempting to add three grams of beta-glucan to every product, another approach might be to add oat-fibre in lower concentrations into several different product categories, including yoghurts, dressings and even minced meat. This would make it easier for the consumer to achieve – in addition to the three grams of beta-glucan – the recommended 25–30 gram daily dosage of dietary fibre. The effects would certainly be witnessed in public health in the long term.

Juhani Sibakov

Research Scientist

 

Tulevaisuuden superruoka viihtyy Suomen viileillä pelloilla

_J2A1466_1web_2

Suomi on maailman viidenneksi suurin kaurantuottaja liki 1,2 miljardin kilon vuosituotannolla. Suomen etuina ovat viileä ilmasto ja pitkä kasvukausi, joiden ansiosta suomalainen kaura on laadultaan erinomaista. Minusta meidän pitää ottaa enemmän irti tästä arvokkaasta raaka-aineesta.

VTT:n kehittämien prosessien avulla uusia mahdollisuuksia kauran hyödyntämiseen

VTT:llä on tutkittu kauraa jo liki 40 vuoden ajan. Kehitin omassa väitöstyössäni prosesseja kauran eri jakeiden – erityisesti kuidun ja proteiinin – erottamiseen jauhatus- ja kuivafraktiointitekniikoilla. Kuiturikkaat jakeet sisälsivät parhaimmillaan 56 % liukoista kuitua, beetaglukaania ja proteiinirikasta jaetta, jonka proteiinipitoisuus ylsi jopa 73 %:iin. Nämä ovat korkeimmat koskaan saavutetut pitoisuudet ilman vettä ja liuottimia. Teollisessa mittakaavassa näin korkeita pitoisuuksia ei ole ehkä järkevä tuottaa, koska saannot jäävät helposti liian pieniksi, mutta esimerkiksi 30 %:n beetaglukaanipitoisuus ja 50 %:n proteiinipitoisuus ovat täysin realistisia.

Tällaisilla jakeilla riittää varmasti kysyntää elintarviketeollisuudessa, ja VTT:n kehittämän erotusprosessin arvioidaankin olevan kaupallisessa käytössä lähivuosina.

Kaura ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja sekä parantaa Suomen proteiiniomavaraisuutta

EU-komission vuonna 2013 hyväksymien terveysväittämien mukaan kauran ravintokuitu, beetaglukaani, auttaa kolesterolin hallinnassa ja tasaa verensokerin piikkejä.

Kolme grammaa beetaglukaania päivittäisessä ruokavaliossa voi tehokkaasti ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja, jotka ovat edelleen yleisin kuolinsyy Suomessa.

Kaurassa on lähtökohtaisesti myös runsaasti proteiinia (15–17 % kokonaisissa jyvissä) ja kauran sisältämät proteiinit ovat laadultaan erittäin hyviä.  Kaurassa on muihin viljoihin nähden enemmän lysiini-nimistä aminohappoa, jota saadaan usein liian vähän kasviruokavaliosta. VTT:n prosessilla erotettu proteiinirikasjae tarjoaa siis uusia mahdollisuuksia tuontisoijan ja eläinproteiinien rinnalle. Suomen proteiiniomavaraisuus on vajonnut alle 30 %:n, joten kotimaisille proteiininlähteille on erittäin suuri tarve.

Kuluttajat tuntevat kauran terveysvaikutukset huonosti

Yhdysvalloissa General Millsin tuotemerkkinä tunnetut Cheerios-murot ovat kampanjoineet lasten kautta beetaglukaanin terveyshyödyistä, mikä on tehokas keino viestiä hyvää asiaa. Suomessakin kaurakuidun terveysedut kannattaisi tuoda enemmän esiin, sillä VTT:llä tehdyssä kuluttajatutkimuksessa beetaglukaani tunnettiin vielä huomattavasti heikommin kuin esimerkiksi omega-3-rasvahapot.

Beetaglukaania on jo menestyksekkäästi tuotu esiin muutamissa leipomotuotteissa, kuten VAASAN Oy:n Kaurasydän-leivässä sekä Fazerin Oululaisen Kaurakorpussa. Haastan kotimaisen elintarviketeollisuuden kuitenkin kehittämään entistä monipuolisempia tuotteita kaurakuidun ympärille.

Uudentyyppisissä välipaloissa kauraa voitaisiin yhdistellä esimerkiksi maidon, lihan tai kasviproteiinilähteiden kanssa. VTT:n kehittämä teknologia beetaglukaanirikkaiden juomien valmistukseen voi myös mullistaa virvoitusjuomamarkkinat, kun tulevaisuuden nuoriso siirtyy sokeripitoisista limuista ja energiajuomista pitkäkestoista energiaa ja sydänterveyttä edistäviin kuitujuomiin.

Sen sijaan, että kaikkiin tuotteisiin pyrittäisiin lisäämään 3 grammaa beetaglukaania, voisi toinen lähestymistapa olla kaurakuidun lisääminen pienemmissä pitoisuuksissa moneen eri tuotekategoriaan, esimerkiksi jogurtteihin, kastikkeisiin ja jopa jauhelihaan. Tällöin kuluttajan olisi helpompi saavuttaa – kolmen beetaglukaanigramman ohella – ravitsemussuositusten mukainen päivittäinen 25–35 gramman kuituannos. Vaikutukset näkyisivät varmasti pitkällä aikavälillä myös kansanterveydessä.

Juhani Sibakov

Tutkija

Advancing technologies for Arctic seas

IMG_0356

Arctic areas have recently got significant attention for economic and political reasons. The interest and presence by multiple nations has increased operations in Arctic area. This has raised concerns to preserve the Arctic environment with good reason. Challenges with sulphur emissions, energy efficient infrastructure and propulsion noise are just few examples of challenges which require reliable and speedy solutions. Arctic means an area but also certain conditions. Among Finns, the coldness, darkness, ice and snow are well known, but a majority of the world’s population is surprised to face darkness and cold climate conditions of the north. When designing for Arctic it gives you great advantage to be the next door neighbour.

Arctic presents requirements for vessel autonomy and infrastructure

One of the Arctic research activities of the future is infrastructure to be built in Arctic areas. The infrastructure should be designed in a way that is energy efficient, sustainable and able to utilise renewable energy sources as well.  For the energy production, other than burning-process-based energy sources are preferred as burning processes may produce soot or black carbon on Arctic areas and thus accelerate the snow and ice melt. The challenge lies in designing the burning processes as clean as possible as they cannot be totally avoided.

Snow and ice loads on the structures and buildings are significant design aspects when designing for Arctic, particularly near shoreline and offshore. For example, moving ice field can exert forces on wind turbine foundation. Estimating the ice loads correctly saves you either from a structural failure or buying thousands of tons extra concrete.

Arctic efficiency and sustainability must be tackled from multiple angles: single components have to be well-designed, overall system must work correctly and the situation awareness has to be sufficient to operate in an efficient manner. Situation awareness and automation are research areas to guarantee safety margin and enable automated operations. New technology is required to make ships autonomous, carry out rescue operations or even recover oil.

Pollution of all types 

Emission control changes marine traffic business environment. Starting from 2015, Sulphur Emission Control Areas came in force in Baltic Sea. Even being energy efficient does not directly solve the problem of emitting Sulphur; it helps a lot if expensive low-Sulphur fuel is consumed less. Emission control will turn research and development focus not only burning and exhaust gas control, but also on energy efficiency. If you become more efficient, you will emit less. How to design an efficient powertrain and energy system for future vessels?

If ratified fully, the Polar code will restrict several types of emissions when operating in Arctic areas. It is notable that such emissions as propulsion noise can also be considered a regulated emission. This would require the future vessels to be much more silent.

arctic_research

The different arctic challenges VTT’s research scientists are finding solutions for in the Arctic Research programme.  

Solutions through Arctic Research programme

On the bottom line, operating at the Arctic raises several technological challenges. What can we benefit from solving these challenges and what is the meaning  to Finland? We strongly believe it brings better life in Arctic areas and multiple opportunities to Finnish economy.

VTT has a significant role in Arctic Research in Finland and in several projects launched within the framework of TEKES Arctic Seas research programme. We will publish a series of blog posts to briefly describe the different challenges Arctic areas are facing and how we can find solutions to them in the Arctic Seas programme. We wanted to open this discussion with a general approach by presenting the key challenges and a bold promise: VTT, with its’ partners from academia and industry, have a solution to offer for each challenge.

Kari Tammi

Research Professor

Arviointi – innovaatio- ja kehitystoiminnan jarrumies vai vauhdittaja?

Kirsi_Hyytinentoivonen1 IMG_9304

Kasvanut tehokkuuden ja tuottavuuden vaatimus sekä niitä tukeva uusi julkishallinnon johtamistapa ovat nostaneet taloudelliset vaikutukset keskeisiksi arvioinnin kriteereiksi myös julkisella sektorilla. Arviointitoiminta on kehittynyt pitkälti osana tilivelvollisuusraportointia ja siihen liittyvää mittaamista. Sitä on alettu pitää toimijoiden ja toimenpiteiden olemassaolon oikeuttamisen eli legitimoinnin välineenä. Arvioinneilla pyritään usein vakuuttamaan, että julkisia varoja käytetään tarkoituksenmukaisesti ja että kansalaiset saavat vastinetta maksamilleen veroeuroille.

Julkisten varojen käytön seuraaminen on erittäin tärkeää, mutta legitimoinnin perinteestä kumpuavat arviointikäytännöt ovat vanhanaikaisia, sillä ne perustuvat suoraviivaiseen panos-tuotos-vaikutus -tyyppiseen ajatusketjuun. Ne eivät tuota riittävän reaaliaikaista eivätkä kokonaisvaltaista tietoa nykyisen ketterän innovaatio- ja kehittämistoiminnan ohjaamiseksi. Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Cleen Oy kehittävät yhdessä uudenlaisia arvioinnin käytäntöjä.

Jotta arvioinnit tukisivat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (T&K&I) ohjaamista, on tartuttava seuraaviin ongelmiin. Ensinnäkin mittaamista painottava arviointitoiminta yksinkertaistaa sen kohteena olevan ilmiön eikä huomioi vaikutusten syntymistä monimutkaisten ja pitkäjänteisten prosessien tuloksena. Toiseksi yksittäisten toimenpiteiden, ohjelmien ja organisaatioiden toimintaan kohdistuvat arvioinnit eivät tarkastele vaikutusten syntymistä isojen järjestelmämuutosten kannalta. Havainnollinen esimerkki on energiasektorin uudistuminen, jossa oleellista on monien eri toimijoiden ja toimenpiteiden yhteisvaikutus. Kolmanneksi arviointi on ollut tyypillisesti taaksepäin katsovaa ja painottunut seuraamaan sitä, miten hyvin on onnistuttu saavuttamaan toiminnalle ennalta asetetut tavoitteet. T&K&I-toiminnan suuntaamisessa vielä saavutettuja tuloksiakin oleellisempaa on tietää, onko valittu suunta oikea ja vauhti riittävä.

Yhteiskunnan palveluvaltaistuminen asettaa oman haasteensa arviointitoiminnan kehittämiselle. Palvelualat muodostavat kaksi kolmasosaa kehittyneiden maiden elinkeinorakenteesta. Digitalisaation myötä palveluiden rooli korostuu entisestään osana eri teknologioiden kehittämistä ja käyttöä sekä kokonaisten järjestelmien uudistumista. Palveluissa arvioinnin haaste liittyy erityisesti indikaattoreihin. Nykyiset indikaattorit – esimerkiksi patentit ja muut immateriaalioikeudet – on viritetty tunnistamaan saavutettuja hyötyjä pääasiassa teknologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Lisäksi ne mittaavat hyötyä vain palveluntarjoajan kannalta ottamatta huomioon asiakkaalle tuotettua lisäarvoa. Nykymuotoisina indikaattorit eivät tunnista palveluihin liittyvää aineetonta arvoa eivätkä pysty mittaamaan vuorovaikutteisia ja systeemisiä ilmiöitä. Palveluja ja teknologioita integroivien ratkaisujen tuloksellisuus ja yhteiskuntaan laaja-alaisesti kohdistuva vaikuttavuus – esimerkiksi monien eri käyttäjäryhmien saama hyöty – jäävät näkymättömäksi, ja mittarit kannustavat teknologioiden ja tuotteiden kehittämiseen palveluiden ja ratkaisujen kustannuksella.

Haasteita voidaan jälleen tarkastella konkreettisemmin energiajärjestelmien näkökulmasta. Tulevaisuudessa niistä tulee nykyistäkin monimutkaisempia systeemeitä, jotka rakentuvat yhdistelmästä uusia teknologioita ja niihin kytkeytyneitä palveluita sekä monien eri toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Yksi keskeinen muutosta kuvaava trendi on se, että uudet energiatuotannon muodot – kuten hajautettu energia – kehittyvät enenevässä määrin kokonaisratkaisuina, jotka edistävät kuluttajien osallistumista ja tekevät heistä aktiivisia toimijoita. Uudenlaiset palvelut, liiketoimintamallit ja erilaisten toimijoiden välinen integraatio ovat tulevaisuuden energiajärjestelmissä keskeisiä.

Tulevaisuuden energiaratkaisuja kehitettäessä ei pärjätä pelkällä insinööritaidolla. Tarvitaan monialaisuutta sekä yhteistyötä kansalaisten ja eri käyttäjäyhteisöjen kanssa. Lisäksi ratkaisujen kehittäminen, käyttöönotto ja levittäminen yhteiskunnallisiksi uudistuksiksi edellyttävät päätöksentekoympäristön ja erilaisten liiketoimintavaihtoehtojen tuntemista laajasti.

Jotta päätöksenteossa voitaisiin nojautua ajanmukaiseen tietopohjaan, tulisi arviointeja kriteereineen ja käytäntöineen päivittää nykyistä moniulotteisemmiksi, reaaliaikaisemmiksi ja joustavammiksi. Arvioinnit tulisi virittää havaitsemaan uudistusten systeeminen luonne eli se, että isot järjestelmätason muutokset syntyvät yhdistelmästä erilaisia innovaatioita monien eri toimijoiden yhteisvaikutuksen ja monimutkaisten, pitkäjänteisten prosessien tuloksena. Tuotetun tiedon tulisi olla jatkuvaluonteista, ennakoivaa ja kehittämistä tukevaa, ja se tulisi kytkeä entistä tiiviimmäksi osaksi johtamista ja päätöksentekoa. Tämä parantaa toimijoiden herkkyyttä ja ennakointikykyä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä ja tukee kansalaisten kannalta sellaisten parempien ratkaisujen kehittämistä, joilla on todellista vaikutusta heidän elämäänsä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Akatemian sivuilla

Kirsi Hyytinen, erikoistutkija, VTT
Tommy Jacobson, toimitusjohtaja, Cleen Oy
Marja Toivonen, tutkimusprofessori, VTT

Hyperskaalautuvasta liiketoiminnasta uusi hevonen

tatu_koljonen#91AB_impulssi1-2009

Vanha hevosemme on henkitoreissaan. Vientituotteisiin keskittynyt teollisuutemme tuo yhä pienemmän osan kansantuotteestamme. Hyvin se jaksoikin. Vuosikymmeniä sille lyötiin lisää kuormaa ja säännöllisesti devalvoitiin puhtaat kaurat ja kuivat oljet. Parhaimmillaan se toi kolmasosan leivästä Suomessa, nyt enää siitä puolet.

Vientiteollisuus oli skaalautuvaa, eli tuotos kasvoi nopeammin kuin panos. Yksittäinen työtekijä saattoi tuottaa helposti miljoonan liikevaihtoa vuodessa. Skaalautuva liiketoiminta ruokki skaalautumatonta. Ja niin tuottavuuden kasvu levisi koko yhteiskuntaan, partureista urheilijoihin, sairaanhoitajista tutkijoihin.

”Ei Suomi peleillä pelastu”

Digitaalisuus muuttaa teollisuuden dynamiikkaa. Erityisesti sen, kuinka liiketoiminta skaalautuu.

Perinteiset palvelut eivät skaalaudu ollenkaan. Tuottavuutta pönkittämään keksittiinkin aikoinaan vientiteollisuus, jonka skaalautumista kuitenkin rajoittavat logistiikkakustannukset. Digitaalisuuden myötä syntyneitä uusia liiketoimintamalleja, kuten digitaalisia tuotteita ja palveluja, eivät logistiikkakustannukset rasita. Yllättäen niiden toiminnan on huomattu paranevan radikaalisti käyttäjien määrän kasvaessa: liiketoiminta hyperskaalautuu, ja yksittäinen työtekijä voi tuottaa kertaluokkia enemmän arvoa kuin perinteisesti.

Tätä ilmiötä on selitetty Metcalfen lailla, jossa verkoston arvo riippuu solmupisteiden, eli esimerkiksi käyttäjien määrän, neliöstä. Esimerkkejä hyperskaalautuvasta liiketoiminnasta ei tarvitse kaukaa hakea. Supercellin arvo on kasvanut keskimäärin miljardi euroa, Spotifyn puoli miljardia ja Whatsappin, Twitterin ja Uberin noin neljä miljardia euroa vuodessa koko olemassaolonsa ajan.

Parina viime vuonna ”tavallisesti” skaalautuvasta vientiteollisuudestamme hävinneiden 70 000 työpaikan korvaamiseksi tarvitaan siis hyperskaalautuvassa liiketoiminnassa kertaluokkaa vähemmän työntekijöitä eli ehkä vain muutama tuhat. Jospa Suomi sittenkin pelastuisi peleillä.

Panokset voittavalle hevoselle

Pelkkien pelien varaan ei tarvitse kuitenkaan jättäytyä, sillä esineiden ja asioiden internet (IoT) avaa koko maailman digitaalisille työkaluille ja tavoille, jolloin hyperskaalautuvuus ei jää vain internetin ja pelimaailman omituisuudeksi.

Kun IoT tekee reaalimaailmasta digitaalisia ilmentymiä, hyperskaalautuva liiketoiminta tunkeutuu teollisuuteen, kotiin, hisseihin, autoihin ja ihmiseen itseensä. Hyperskaalautuvassa liiketoiminnassa voittaja vie kaiken, eli kerää voitot globaalisti koko toimialalta, mutta toisaalta myös pienempiä innovaatioita päästään hyödyntämään. Globaaliin dominanssiin tai monopoliin noustaan entistä vikkelämmin, mutta sieltä myös pudotaan nopeammin. Suomelle olisi tärkeää saada joka niemen notkoon ja saarelmaan suomalaisia maailmanmestareita paperi- ja kännykkätehtaiden tilalle.

Maailmanmestari ja vahva paikallinen luottamusrypäs

Jotta hyperskaalautuvan liiketoiminnan hyödyt saataisiin yhteiskuntaan työpaikoiksi ja taloudelliseksi kasvuksi tarvitaan toimiva voittajayritysten ja niitä palvelevan paikallisen luottamusryppään symbioosi. Paikalliseen luottamusryppääseen voi kuulua yliopistoja, tutkimuslaitoksia, valmistavaa teollisuutta, pieniä ja isoja yrityksiä ja julkishallintoa. Luottamusryppäässä ideaidut liikkuvat vapaasti ja ystävällismielisessä ympäristössä kurkottavat yrityksiä globaaleiksi voittajiksi. Nämä maailmanmestarit tuovat taas uusia työpaikkoja heitä tukevaan ei-skaalautuvaan liiketoimintaan, houkuttelevat uusia investointeja ja verotuloja. Hyvänä esimerkkinä on Spotify, joka on valloittanut musiikin suoratoiston ja nyt Ruotsin koko musiikkiteollisuus elää uutta nousukautta.

On myös hyvä ymmärtää, että menestys ei synny parhaan teknologian kehittämisellä. Käyttäjien huomiosta taistellaan ja se voitetaan joko rakkaudella tai pakolla. B2B- ja B2C-liiketoimintalogiikan lisäksi on ryhdyttävä opettelemaan H2H-liiketoimintaa (Heart-to-Heart), jossa sodan ja hallinnan metaforat vaihtuvat heimoihin ja kultteihin.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 19.12.2014 DIGILE Oy:n Activityblog DIGILE -sivustolla. 

Tatu Koljonen,

VTT:n johtava erikoistutkija, yksi DIGILEn perustajista ja DIGILEn hallituksen varapuheenjohtaja. Lisäksi hän on jäsenenä CAF:ssa, joka neuvoo Euroopan komissiota ICT-tutkimukseen ja -innovaatiohin liittyvissä asioissa.

 

Food waste is a sheer waste of resources

PA290136

Each issue of Pirkka magazine includes tips on how to use leftover food. A National Waste Week was arranged in September for the second time. Following a French model, Finnish stores have started to sell so-called ugly vegetables, that is normal vegetables that deviate from the standard as regards their shape or colour. There are several online organisations, campaigns and blogs aimed at reducing waste. There are daily tweets posted on #foodwaste. The list goes on and on. In other words, food waste has in many ways become a hot topic of discussion in Finland.

Agrifood Research Finland (MTT) estimates that in a Finnish food supply chain, food loss is around 62–86 kilogrammes per person per year. That figure includes the food industry, the retail sector and preparing food at home and in restaurants. About half of the amount of food loss is generated by households and food services. Each Finn throws away 23 kilogrammes of food in a year[i]. These figures feed the continuation of the discussion on waste, and above all, reasoning on where the waste is generated and how it can be reduced.

Differences in waste between various continents

The Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO)[ii] considers food loss to be any part of produced food which is not, for any reason, eaten by people, but is spoilt or damaged on a farm, during processing or transportation to a store. In households, stores and restaurants any food thrown away is usually called food waste.

The share of food loss is roughly the same in developing countries and industrialised countries, 30% of produced food, but food loss occurs in different parts of the food supply chain. In developing countries, people eat almost all of the food that reaches them, but food is damaged and spoilt during inefficient transportation and storage.

In industrialised countries, on the other hand, a lot of food is thrown away by households. According to the FAO, a European consumer throws away 95 kilogrammes of food in a year, and an African consumer 6 kilogrammes. There is a clear difference in the amount of produced food. In Europe, around 900 kilogrammes of food is produced per person, whereas the corresponding figure in African countries south of Sahara is 460 kilogrammes.

More efficient food supply chain essential

The amount of food loss and waste must be reduced, and the food supply chain must be more efficient in many respects so that we can feed the growing number of people. It is estimated that, with the current consumption habits and the amount of food loss, we will need 60% more food in 2050[iii]. Part of the global population will achieve a better income level and then also the consumption of animal protein and total calories increases, which in turn increases the need for resources for food production. In terms of numbers, the population will grow the most in the poorest countries.

Currently, there is enough produced food for everyone according to the FAO and WFP (World Food Programme). Food, just like wealth, is divided very unevenly between people. Poverty is the main reason for hunger, not so much the lack of food. Many people do not have land on which to grow food or money to buy it. Therefore, feeding humanity is related to food waste, but it is an even more complex challenge than the latter.

Food production takes up a great deal of resources

Food production has significant effects on the environment. Food production and transport to consumers as well as the preparation of food require a lot of various resources, such as water, fertilizers, feed, land and space, packaging materials, transportation, energy and labour. When food is thrown away without being eaten, these investments go to waste. In Finland, the environmental effects of food production measured as carbon dioxide emissions account for the third largest share after housing and traffic.

Food loss is such a great waste of resources that the EU has set goals to control it. The food supply chain should be more efficient so that by 2020 the amount of food loss is halved. Procedures on how this goal is to be achieved are being planned. Part of the work will be increasing awareness and shaping opinions. The extent of the EU’s role as a controller has not been decided. It is not necessary to start work from scratch, as many EU countries already have very active operations for reducing food waste.

Habits, price and awareness restrain waste

People’s relation to food waste is reflected by their living conditions, values and habits. Usually, we value something in which we have invested a lot of money or effort, or something that is not readily available relative to our needs. During the depression in Finland, from the end of the 1930s to the beginning of the 1950s, all available food was used carefully. People became very accustomed to this habit, and even in a time of abundance, these people find it difficult to throw food away.

This is not the case for younger generations. In a time of abundance, we can choose what we want to eat – or not to eat. In 1966, food accounted for 27% of expenditure in Finnish households, in 1985 the share of food in overall expenditure was 18%, and in 2012 it was only 12%[iv]. For comparison, in Romania the corresponding figure was 44% in 2012. When the amount of money available increases, the relative share of money used on food is reduced[v], and the amount of food loss has been shown to increase.

In other words, the relative share of food expenditure has diminished in the long term in Finland. However, in the past couple of years the absolute price of food has increased even faster than in other EU countries. When the increasing awareness of the environmental effects of food is also considered, I believe that we have a recipe for increasing respect for food, and thus reducing food waste as a result. However, one has to bear in mind the several negative implications of volatile and high food prices home and abroad.

Household food loss under control by daily decisions

I believe that permanent changes in any sector of life require personal awareness, subjective experiences and conscious decision-making. The amount of food waste can be reduced at home by simple methods. For example, it is recommended to check the temperature of a refrigerator and the best temperature for preserving each food item, cool prepared food quickly, freeze any leftover food or food bought in large packages, such as grated cheese, and plan grocery shopping in advance. Prosaically, attention to household and housing skills helps reduce food loss.

Food is wasted in many parts of the food system, and a consumer cannot influence them directly. VTT Technical Research Centre of Finland investigates and develops these other parts of the system by participating in international projects. Together with our partners, we have submitted an application to the EU’s Horizon2020 Programme, where the objective is, for example, to use information technology for monitoring the storage conditions of food products and quality through the food supply chain, sorting waste, and reusing waste as a raw material. Correct packaging is one practical way to protect food as it is transported through logistics and stored all the way home. We cooperate with FAO in relation to this subject.

In the next part of the blog series on food loss, I will look at bio-packaging, that is, using fibre-based materials and bioplastics in order to reduce food waste.

 

Sara Paunonen

Senior Scientist

 

[i] Silvennoinen, K, et al. 2012, Food Waste Volume and Composition in the Finnish Food Chain, MTT.

[ii] FAO 2011, Global food losses and food waste. Extent, causes, and prevention.

[iii] The CGIAR Research Program on Climate Change, Agriculture and Food Security (CCAFS). http://ccafs.cgiar.org/

[iv] Statistics Finland, Households and consumption expenditure by type of household.

[v] So-called Engel’s law, Engel E. 1857, Die Productions- und Consumtionsverhältnisse des Königreichs Sachsen.

Ruokajäte on silkkaa resurssien tuhlausta

PA290136

Jokaisessa Pirkka-lehden numerossa on vinkkejä ruontähteiden hyödyntämiseksi. Kansallista Hävikkiviikkoa vietettiin syyskuussa toista kertaa. Ranskan mallin mukaan suomalaiset kaupat ovat ottaneet myyntiin ns. rumia kasviksia eli normaaleja vihanneksia, jotka muodon tai värityksen perusteella poikkeavat standardista. Netistä löytyy lukuisia hävikin vähentämiseen tähtääviä järjestöjä, kampanjoita ja blogeja. Tägillä #ruokahävikki julkaistaan twiittejä päivittäin. Listaa voisi jatkaa pitkään. Ruokajäte on siis noussut monella tavalla kansakuntamme puheenaiheeksi.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) arvioi, että suomalaisessa ruokaketjussa ruokahävikki on noin 62 – 86 kg henkilöä kohti vuodessa. Edelliseen lukuun on otettu elintarviketeollisuus, kauppa ja ruoan valmistuksen kotona ja ravintoloissa. Noin puolet tästä syntyy kotitalouksissa ja ravitsemuspalveluissa. Jokainen suomalainen heittää vuodessa roskiin 23 kg ruokaa[i]. Nämä luvut antavat aihetta hävikkikeskustelun jatkamiselle ja ennen kaikkea pohdinnalle, mistä hävikki syntyy ja kuinka sitä voidaan vähentää.

Hävikissä eroja eri maanosissa

YK:n ruoka- ja maatalousorganisaatio FAO[ii] määrittelee ruokahävikiksi sen osan syötäväksi tuotetusta ruoasta, jota syystä tai toisesta ei päädy ihmisten syötäväksi, vaan pahenee tai vaurioituu maatilalla, prosessoitaessa tai matkalla kauppaan. Kotitalouksissa, kaupassa ja ravintoloissa jätteeksi laitettua ruokaa kutsutaan useimmiten ruokajätteeksi.

Ruokahävikin osuus kehitysmaissa ja teollistuneissa maissa on karkeasti ottaen yhtä suuri, 30 % tuotetusta ruoasta, mutta ruokaa häviää eri kohdissa ruokaketjua. Kehitysmaissa ihmiset syövät lähes kaiken ruoan, joka heille saakka saapuu, mutta ruoka vaurioituu ja pahenee tehottomissa kuljetuksissa ja varastoinnissa.

Teollistuneissa maissa taas kotitalouksissa heitetään paljon ruokaa pois. FAO:n mukaan eurooppalainen kuluttaja heittää vuodessa pois 95 kg ruokaa, ja afrikkalainen kuluttaja 6 kg. Tuotetun ruoan määrässä on selkeä ero. Euroopassa ruokaa tuotetaan vuodessa noin 900 kg henkilöä kohti, kun vastaava luku Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on 460 kg.

Ruokaketjun tehostuminen välttämätöntä

Ruokahävikin ja -jätteen tulee pienentyä ja ruokaketjun tehostua kaikin puolin, jotta pystymme ruokkimaan kasvavan ihmiskunnan. Arvioidaan, että nykyisenkaltaisilla kulutustavoilla ja ruokahävikin märällä vuonna 2050 tarvitaan 60 % enemmän ruokaa[iii]. Osan globaalista väestöstä nousee paremmalle tulotasolle ja silloin nousee myös eläinproteiinin ja kokonaiskalorien kulutus, mikä kasvattaa ruoantuotantoon menevien resurssien tarvetta. Lukumääräisesti väestö lisääntyy eniten köyhimmissä maissa.

FAO:n ja Maailman ruokaohjelma WFP:n (World Food Programme) mukaan tuotettu ruoka kuitenkin riittäisi tällä hetkellä kaikille maailman ihmisille. Ruoka, kuten rahakin, jakautuu hyvin epätasaisesti ihmisten kesken. Köyhyys on suurin syy nälälle, ei ruoan puute sinänsä. Suurella osalla ihmisistä ei ole maata kasvattaa ruokaa tai rahaa ostaa sitä. Ihmiskunnan kylläisenä pitäminen liittyy siis ruokahukkaan, mutta on olemukseltaan vielä jälkimmäistäkin monimutkaisempi haaste.

Ruoan tuotanto vie paljon resursseja

Ruoan tuotannolla on merkittäviä vaikutuksia ympäristöön. Ruoan tuottaminen ja vienti kuluttajille ja valmistaminen vaatii paljon erilaisia resursseja kuten vettä, lannoitteita, rehua, maa-alueita ja tilaa, pakkausmateriaaleja, kuljetuksia, energiaa ja työtä. Kun ruoka heitetään syömättä roskiin, nämä investoinnit valuvat hukkaan. Suomessa ruoan tuottamisen ympäristövaikutukset hiilidioksidipäästöissä mitattuna ovat kolmanneksi suurimmat asumisen ja liikenteen jälkeen.

Ruokahävikki on niin suurta resurssien tuhlausta, että EU on asettanut tavoitteita sen suitsimiseksi. Ruokaketjun pitäisi tehostua niin, että vuoteen 2020 mennessä ruokahävikki puoliintuu. Toimenpiteet, miten tähän päästään ovat suunnitteilla. Osa työstä tulee olemaan tiedon jakamista, ja mielipiteiden muokkausta. Ei ole päätetty kuinka selkeä valvontarooli EU:lle tulee. Tyhjästä työtä ei tarvitse aloittaa, sillä monella EU-maalla on jo hyvin aktiivista toimintaa ruokahukan vähentämiseksi.

Tottumukset, hinta ja tietoisuus hillitsevät hävikkiä

Suhde ruokahukkaan heijastelee ihmisten elinoloja, arvostuksia ja tapoja. Yleensä arvostetaan sitä minkä hankkimiseksi pitää investoida paljon rahaa tai vaivaa, tai mitä on vähän saatavilla suhteessa tarpeeseen. Pula-aikana Suomessa 30-luvun aivan lopusta 50-luvun alkuun kaikki saatavilla oleva ruoka hyödynnettiin tarkoin. Tottumuksesta tuli ihmisille toinen luonto, ja runsauden aikana jälkeenkin ruoan pois heittäminen ei ole näille ihmisille helppoa.

Toisin on nuorempien sukupolvien kohdalla. Runsauden aikana ruokaa voi valikoida ja syödä mieltymystensä mukaan – tai jättää syömättä. Vuonna 1966 ruokamenojen osuus suomalaisten kotitalouksien menoista oli 27 %, vuonna 1966, vuonna 1985 se oli 18 %, ja 2012 enää 12 %[iv]. Vertailun vuoksi, Romaniassa vastaava luku oli 44 % vuonna 2012. Kun käteen jäävän rahan osuus kasvaa, ruokaan käytetyn rahan suhteellinen osuus pienenee[v] ja todistetusti ruokahävikin määrä nousee.

Ruokamenojen suhteellinen osuus on siis Suomessa pitkällä aikajänteellä pienentynyt. Absoluuttinen ruoan hinta on kuitenkin noussut viime vuosina, vieläpä nopeammin kuin muissa EU-maissa. Kun tähän lisätään vielä kasvava tietoisuus ruoan ympäristöön liittyvistä vaikutuksista, uskon, että resepti ruoan arvostuksen kasvamiselle ja sen myötä ruokajätteen pienentymiselle on olemassa. On tosin aina muistettava, että korkealla ruoan hinnalla on negatiivisia seurauksia sekä koti- että ulkomailla.

Kotitalouden ruokahävikki kuriin arjen päätöksillä

Uskon että pysyvät muutokset millä tahansa elämän alueella edellyttävät henkilökohtaista havahtumista, omakohtaisuuden kokemusta ja tietoisten valintojen tekemistä. Ruokajätteen määrää voi vähentää kotona yksinkertaisilla keinoilla. Kannattaa tarkistaa esimerkiksi jääkaapin lämpötila, selvittää, missä lämpötilassa kukin ruoka-aine on parasta säilyttää, jäähdyttää valmistetut ruoat nopeasti, pakastaa ylijäänyt tai suurissa pusseissa ostettu ruoka kuten vaikkapa juustoraaste ja suunnitella ostokset. Huomio kiinnittäminen proosallisesti kotitalous- ja asumistaitoihin auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

Ruokaa häviää ruokasysteemissä monessa kohdassa ja niihin kuluttaja ei voi suoraan vaikuttaa. Näitä muita systeemin osia VTT tutkii ja kehittää osallistumalla kansainvälisiin projekteihin. Olemme jättäneet kumppaneiden kanssa EU:n Horizon2020-ohjelmaan hakemuksen, jossa tavoitteena on mm. tietotekniikan keinoin seurata ruokatuotteiden säilytysolosuhteita ja laatua ruokaketjun lävitse, lajitella jätettä ja käyttää sitä uudelleen raaka-aineena. Yksi käytännönläheinen keino suojata ruoka sen kulkiessa läpi logistiikan ja kaupan aina kotiin saakka on oikein toteutettu pakkaaminen. Tähän aiheeseen liittyen teemme yhteistyötä FAO:n kanssa.

Ruokahävikkiä käsittelevän blogisarjan seuraavassa osassa kerron bio-pakkaamisesta, eli kuitupohjaisten materiaalien ja biomuovien käytöstä ruokahukan vähentäjänä.

Sara Paunonen

Erikoistutkija

 

[i] Silvennoinen, K, et al. 2012, Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa, MTT.

[ii] FAO 2011, Global food losses and food waste. Extent, causes, and prevention.

[iii] The CGIAR Research Program on Climate Change, Agriculture and Food Security (CCAFS). http://ccafs.cgiar.org/

[iv] Tilastokeskus, Kotitaloudet ja kulutus kotitaloustyypin mukaan.

[v] Ns Engelin laki, Engel E. 1857, Die Productions- und Consumtionsverhältnisse des Königreichs Sachsen.