EU kääntyi jo nousuun, Suomi taantumassa

jouko_suokas_

EU:n kehitys on jo kääntynyt positiiviseksi. Suomen kehitys on jämähtänyt valitettavasti paikalleen. Meillä keskustellaan julkisen talouden alijäämän supistamisesta sekä kustannuskilpailukyvyn palauttamisesta. On arvioitu, että olemme vuoden 2008 jälkeen jääneet noin 20 prosenttia Saksan kustannuskilpailukyvystä. Tämä heikentää olennaisesti mahdollisuuksiamme viedä tuotteita Saksan kasvaville markkinoille tai kilpailla heidän kanssaan muilla markkinoilla. Myös naapurimaa Ruotsin suhteen kustannuskilpailukykymme on selvästi alentunut.

Kykymme tuottaa kilpailukykyisillä kustannuksilla tuotteita kansainvälisille markkinoille on tärkeä, mutta ei ainoa merkittävä kilpailukykyymme vaikuttava tekijä. Toinen on kykymme uusiutua, kehittää uusia kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja maailmanmarkkinoille. Tätä uusiutumista edistävät panostuksemme ovat tulleet alaspäin niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.

Tavara- ja palveluviennin osuus Suomen bkt:stä oli 45 % vuonna 2008. Sen jälkeen se on laskenut ollen enää 38 % vuonna 2013. Ulkomaankauppa on pääosin suurten yritysten varassa. Viisi suurinta yritystä vastaa 24 prosentista viennistämme ja 100 suurinta yritystä 68 prosentista. Yhtenä syynä viennin hiipumiseen on kasvun hidastuminen erityisesti Euroopassa. Toisena syynä voidaan pitää varovaisuutta panostaa radikaalien innovaatioiden synnyttämiseen. Pienet parannukset nykyisissä tuotteissa eivät riitä tuomaan tarvittavaa kilpailuetua.

Tekes on painottanut viime vuosina pk-yritysten sekä aloittavien yritysten kehitystoiminnan tukemista ja samalla vähentänyt suurille yrityksille suunnattua innovaatiotoiminnan rahoitusta. Esimerkiksi vuonna 2013 pk-yritykset saivat 68 prosenttia Tekesin yritystuista, kun suuret saivat vain 32 prosenttia. Pk-yritysten tukeminen on tärkeää, samalla tulee kuitenkin huolehtia vientimme veturiyritysten tuotteiden ja palvelujen uudistumisesta panostamalla radikaaleihin innovaatioihin.

Suomen T&K&I-rahoituksesta yli 60 prosenttia tulee yrityksiltä. Valtion panostus teollisen tuotannon ja teknologian edistämiseen on alentunut tasaisesti. Vuonna 2006 valtion T&K-rahoituksesta käytettiin 27 % teollisen tuotannon ja teknologian edistämiseen, vuoden 2014 talousarviossa tähän on varattu enää 18 prosenttia valtion T&K-panostuksista.

Valtion tulee panostaa merkittävästi enemmän teollisen rakenteemme ja vientiyritysten kilpailukyvyn kehittämiseen. Uudistumisen kannalta keskeistä on panostus soveltavaan tutkimukseen ja radikaalien innovaatioiden kehittämiseen yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteistyönä. Yritykset valitsevat panostuskohteet strategiansa mukaisesti, ja valtio kannustaa voimakkaaseen uudistumiseen jakamalla radikaalien innovaatioiden kehittämiseen liittyvää riskiä. Tämä merkitsee selvästi nykyistä suurempaa panostusta johtavien vientiyritysten uusiutumisen edistämiseen unohtamatta pk-sektorin ja aloittavien yritysten tukemista.

Valtio edistää Suomen innovaatioekosysteemin uudistumista panostamalla yritysten kilpailukykyä ja kansainvälistymistä edistävään toimintaan. EU:n uusi Horizon 2020 tarjoaa tähän hyviä mahdollisuuksia. Johtavien tutkimuslaitosten ja yliopistojen rahoitus on turvattava niin, että ne voivat omalla ammattitaidollaan edistää tätä kehitystä. Nykyiset rahoitusleikkaukset tulevat valitettavasti merkittävällä tavalla vähentämään näitä mahdollisuuksia. Yksi tapa parantaa tilannetta on arvioida uudelleen Suomen Akatemian yhteyteen perustetun strategisen tutkimuksen instrumentin rahoitusta.

Me tarvitsemme kipeästi kansantaloutemme kasvua, joka pohjautuu viennin kasvuun. Se ei tapahdu puhumalla, se tapahtuu tekemällä.

Selvästi nykyistä merkittävämmät panostukset kansainvälisesti kovatasoiseen soveltavaan tutkimukseen on keskeinen keino radikaalien innovaatioiden synnyttämisessä ja viennin kasvattamisessa.

Jouko Suokas

liiketoiminta-alueen johtaja

Bio-packaging of food – How does it contribute to saving the world?

Sara_Paunonen_2015-02-16-kuva2_final

What are your connotations of food packaging? A means of safeguarding the passage of food through the manufacturing and transport processes and an opportunity to reduce society’s dependence on fossil fuels, or unnecessary packaging and great heaps of waste?

A confectionary package is a classic example of wastefulness. Confections are set individually and sparsely in indentations of a plastic tray. After this, a protective plate produced from corrugated board, either plastic or cardboard, is placed on top of this tray. The plastic tray and protective plate are placed in a carton, and, to top it off, this whole thing is wrapped in cellophane or clear plastic film. Wasteful packaging? Most certainly. Materials produced from fossil fuels? Also true.

The basic function of packaging is artless and thus easily forgotten. The vitally important role of a package is to protect the food while it is transported from producer to consumer. The first priority of packaging is to protect food from contamination, mechanical impact and other environmental effects throughout the production, processing, transportation stages and trading all the way to the consumer’s home. Packaging provides information on the content and use of food. It also significantly extends shelf-life by preventing the access of microbes or reducing the amount of oxygen or moisture that is able to penetrate the food in question.

Sufficient but not excessive environmentally friendly packaging that preserves resources and nature is not a novel idea. Nor are efforts to rationalise packaging. Since 1970, the humble yoghurt container has lost 50 per cent of its weight. Even the aluminium tin has become 20 per cent lighter.[1] The confectionary box could be simplified by, for instance, leaving out the separate protective plate and replacing the plastic tray with a carton grate.

Towards bio-packaging

Bio-packaging is a short step away from environmentally friendly packaging. Bio-packaging is an elemental part of the transition to the so-called bio-economy. In a bio-economy, the world’s operations are based entirely on renewable biological resources, meaning that food, animal feed, energy and materials are produced by using biomass and biological processes. After the Industrial Revolution, the bio-economy is a step back towards nature and renewable material sources, yet it is powered by new technology.

The largest group of bio-packages comprises good old cartons and corrugated boxes and other fibre-based food packaging products such as paper bags, moulded pulp products (e.g. egg cartons) and textile bags. Fibre-based packaging entails low carbon dioxide emissions, since bioenergy and biomass such as recycled fibre and wood are used in their manufacture and the packages are recyclable. As much as 99 per cent of all cardboard and corrugated materials collected in Finland are recycled[2]. Best of all, fibre-based materials are very strong and tough in comparison to their density.

From plastic to bioplastic

Plastic is used a lot for food packaging due to its excellent properties. Plastics are tough, light, relatively impenetrable and transparent. Traditionally, plastics are manufactured by synthesis of petrochemicals. Oil-based plastic is so durable that, in practical terms, it does not degrade in nature; it just gets cut into smaller pieces, which accumulate in the oceans, in the stomachs of fish and birds, and in landfills. Accordingly, plastic food packaging has an image problem among consumers.

Nature also produces polymers that can be processed into plastics. These are called bioplastics. Basically, all biological macro-molecules are suitable for producing bioplastics, but they are still most commonly produced from starch, sugars and cellulose. Bioplastic comprises only one per cent[3] of all the manufactured plastic, but its share is rapidly increasing. Well-known examples include the bioPET bottles by Coca Cola and Pepsi, and milk-cartons’ bioplastic tops, manufactured from a sugar cane-based material. Depending on the manufacturing technology, bioplastics can differ a great deal, somewhat or not at all from traditional plastics. The greatest challenges are related to arranging the recycling of bioplastics alongside traditional plastics. VTT is currently developing a manufacturing process for expanded polystyrene using PLA bioplastic (polylactide).

The challenges of the bio-economy, and strides forward

An orange has the ideal nature-made packaging: its peel. The peel is so tough that it allows the orange to be transported across great distances without damage or any significant need to discard damaged fruit. Using the same logic, a package can be grown near to a food’s production site. This is one of the key ideas of bio-packaging. In the future, the side and waste streams from agriculture and forestry can be processed into packaging near to food production and processing sites, which will allow long-distance transports to be avoided, while providing local employment and enabling the utilisation of material streams.

VTT is about to start an international project on this theme commissioned by the Food and agriculture organization of the UN (FAO). The idea is to analyse food waste, packaging material and by-product streams of a chosen food supply chain, and formulate solutions for ‘greening’ the chain through bio-packaging materials and operations. Also national projects with several partners are being planned.

The greatest challenge to a bio-economy using biomass is that so-called black carbon cannot be replaced to the same extent with green carbon. Environmental tolerance, biodiversity and the sheer amount of biomass will not allow for attempts to replace consumption at the current level with biomass-based energy and materials. Nature does not produce all the materials desired or needed by humankind in the required amounts – or even at all. For this reason, technical methods are being developed so as to create synthetic organisms that can handle this production on an industrial scale. This rising industry is called synthetic biology, and it continues the traditions of genetic engineering and biotechnology. However, synthetic biology does not resolve the basic issue, which is a need that is too great compared to the possibilities. Biomass will not be enough to cover everything unless consumption is reduced.

In order to achieve a genuinely sustainable bioeconomy, our inevitable future prospects include more localised lives, reduced consumption, and a more efficient use of resources in a number of ways. In the future, renewable resources such as biomass will be used more efficiently, but unrestricted use is not a possibility. The consumer is, therefore, well within her rights in demanding that the confectionary package should be simpler.

Sara Paunonen

Senior Scientist

Read Sara Paunonen’s previous blog post: Food waste is a sheer waste of resources


Sources:

[1] Pardos Marketing, Market trends and developments in packaging, EMAP, Brussels, 2001.

[2] The Environmental Register of Packaging PYR Ltd, Recycling statistics for packaging, 2012.

[3] The European Bioplastics, http://en.european-bioplastics.org/

Ruoan biopakkaaminen – Miten se liittyy maailman pelastamiseen?

Sara_Paunonen_2015-02-16-kuva2_final

Mitä tulee mieleesi elintarvikepakkaamisesta? Keino turvata ruoan kulku valmistus- ja kuljetusketjun läpi ja mahdollisuus vähentää yhteiskunnan riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista, vai liiallinen pakkaaminen ja iso jätemäärä?

Konvehtipakkaus on klassinen esimerkki tuhlailevuudesta. Konvehdit pakataan yksittäin ja harvakseltaan muovialustan koloihin. Tämän jälkeen alustan päälle laitetaan muovisesta tai oikeasta aaltopahvista valmistettu suojuslevy. Muovitarjotin suojuslevyineen laitetaan kartonkilaatikkoon, ja koko komeus kääritään vielä sellofaaniin tai kirkkaaseen muovikääreeseen. Tuhlailevaa pakkaamista? Aivan varmasti. Fossiilisia polttoaineista tehtyjä materiaaleja? Sitäkin.

Pakkaamisen perustehtävä on eleetön ja unohtuu helposti. Pakkauksen elintärkeä rooli on varmistaa ruoan kulku tuottajalta kuluttajalle. Ensisijaisesti pakkaus suojelee ruokaa likaantumiselta, mekaanisilta kolhuilta ja muilta ympäristön vaikutuksilta läpi ruoan tuotannon, prosessoinnin, kuljetusten ja kaupan aina kuluttajan kotiin saakka. Pakkaus antaa tietoa tuotteen sisällöstä ja käytöstä sekä pidentää ratkaisevasti elintarvikkeen säilyvyyttä estämällä mikrobien pääsyn tai vähentämällä hapen tai kosteuden tunkeutumista ruokatuotteeseen.

Ympäristöystävällinen pakkaaminen, jossa pakataan resursseja ja luontoa säästäen riittävästi, mutta ei liikaa, ei ole ajatuksena uusi. Pakkaamisen järkeistämistä on harrastettu jo pitkään. Vuodesta 1970 jugurttipikari on keventynyt lähes 50 % ja alumiininen säilykepurkkikin 20 %[1]. Konvehtirasiaa voisi yksinkertaistaa esimerkiksi jättämällä erillisen suojuslevyn pois ja korvaamalla muovisen alustan kartonkisella ristikolla.

Kohti biopakkauksia

Ympäristöystävällisestä pakkaamisesta on lyhyt askel biopakkaamiseen, joka on kiinteä osa siirtymää kohti niin sanottua biotaloutta. Biotaloudessa maailmanjärjestys perustuu kokonaan uusiutuviin biologisiin resursseihin, eli niin ruoka, eläinten rehu, energia kuin materiaalitkin tuotetaan hyödyntämällä biomassaa ja biologisia prosesseja. Teollisen vallankumouksen jälkeen biotalous on askel takaisinpäin kohti luontoa, uusiutuvia materiaalien lähteitä, mutta uuden teknologian kyydittämänä.

Suurin ryhmä biopakkauksia ovat vanhat kunnon kartonki- ja pahvilaatikot ja muut kuitupohjaiset ruokapakkaustuotteet kuten paperipussit ja kuituvalokset, siis munakennomateriaalit, tai tekstiilisäkit. Kuitupakkauksilla on pienet hiilidioksidipäästöt, koska niiden valmistuksessa käytetään bioenergiaa ja biomassaa, siis kiertokuitua, puuta tai muuta kasvikuitua, ja pakkaukset voidaan kierrättää. Kerätyistä pahvipakkauksista kierrätetään Suomessa peräti 99 %[2]. Mikä parasta, kuitupakkaus on tiheyteensä nähden hyvin vahvaa ja sitkeää.

Muovista kohti biomuovia

Muovia käytetään paljon elintarvikepakkauksissa sen hyvien ominaisuuksien tähden. Muovit ovat sitkeitä, kevyitä, suhteellisen läpäisemättömiä ja läpinäkyviä. Perinteisesti muovit valmistetaan syntetisoimalla fossiilisista polttoaineista saatavia polymeerejä. Öljystä valmistettu muovi on niin kestävää, ettei se käytännössä hajoa luonnossa, vaan pilkkoutuu paloiksi ja kerääntyy meriin, kalojen ja lintujen mahaan ja kaatopaikoille. Muoviset elintarvikepakkaukset kärsivätkin kuluttajien keskuudessa vakavasta imago-ongelmasta.

Myös luonto valmistaa polymeerejä, jotka voidaan jalostaa muoveiksi. Tällöin puhutaan biomuoveista. Periaatteessa kaikki biologiset makromolekyylit kelpaavat biomuovien valmistukseen, mutta tällä hetkellä niitä tehdään eniten tärkkelyksestä, sokereista ja selluloosasta. Kaikesta tuotetusta muovista biomuoveja on vain 1 %[3], mutta osuus kasvaa nopeasti. Tunnettuja esimerkkejä ovat Coca Colan ja Pepsin bioPET-pullot, tai maitopurkkien sokeriruokoraaka-aineesta valmistetut biomuoviset korkit. Valmistustekniikoista riippuen biomuovi eroa paljon, jonkin verran tai ei ollenkaan perinteisestä muovista. Suurimmat haasteet ovat biomuovien kierrätyksen järjestämisessä yhdessä perinteisten muovien kanssa. VTT kehittää mm. “styroksin” eli paisutetun polystyreenin valmistamista PLA-biomuovista (polylaktidi).

Biotalouden haasteet, ja askeleita eteenpäin

Appelsiinilla on ideaalinen luonnon tekemä pakkaus; kuori. Kuori on niin luja, että se sallii appelsiinien kuljettamisen pitkiä matkoja ilman vaurioita ja suurempaa tarvetta heittää vaurioituneita hedelmiä pois. Samalla logiikalla pakkaus voidaan kasvattaa lähellä ruoan tuotantoa. Tämä on biopakkaamisen ydinajatuksia. Tulevaisuudessa maa- tai metsätalouden sivuvirrat voidaan jalostaa pakkauksiksi lähellä ruoan tuotantoa ja sen jalostusta, jolloin vältytään pitkiltä kuljetusmatkoilta, työllistetään paikallisesti ja hyödynnetään materiaalivirtoja.

VTT on juuri aloittamassa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) tilaamaa kansainvälistä projektia tähän teemaan liittyen. Projektin ajatuksena on valita ruokaketju ja analysoida sen ruokahävikki-, pakkausmateriaali- ja maatalouden sivuvirrat ja muotoilla näistä lähtökohdista eritasoisia ratkaisuja soveltaen biopakkaamista. Myös kansallisia projekteja on suunnitteilla.

Suurin haaste biomassaa hyödyntävälle biotaloudelle on se, että niin sanottua mustaa hiiltä ei voi korvata samassa mitassa vihreällä hiilellä. Luonnon kestokyky, monimuotoisuus ja biomassan määrä eivät salli sitä, että nykyisen kaltainen kulutus yritetään korvata biomassapohjaisilla energialla ja materiaaleilla. Luonto ei siis tuota kaikkia ihmiskunnan toivomia ja tarvitsemia aineita halutussa määrin tai ei ollenkaan. Siksi ollaan rakentamassa teknisillä menetelmillä synteettisiä organismeja, jotka pystyvät tähän tuotantoon teollisessa mittakaavassa. Tätä nousevaa alaa kutsutaan synteettiseksi biologiaksi, ja se jatkaa geeni- ja bioteknologian perinteitä. Synteettinen biologia ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa, liian suurta tarvetta suhteessa mahdollisuuksiin. Biomassa ei riitä kaikkeen, jollei kulutusta saada alas.

Jotta päästään aidosti kestävään biotalouteen, edessä on siis väistämättä elämänmenon paikallistuminen, vähäisempi kuluttaminen ja monella tavalla tehokkaampi resurssien käyttö. Uusiutuvia resursseja kuten biomassaa tullaan tulevaisuudessa käyttämään tehokkaammin, mutta käyttö ei saa olla rajoitteetonta. Kuluttajan on todellakin perusteltua vaatia, että konvehtipakkaus on yksinkertaisempi.

Sara Paunonen,

Erikoistutkija


Lue Sara Paunosen aikaisempi blogikirjoitus aiheesta: 
Ruokajäte on silkkaa resurssien tuhlausta

Lähteet:

[1] Pardos Marketing, Market trends and developments in packaging, EMAP, Brussels, 2001.

[2] Pakkausalan ympäristörekisteri PYR Oy, Pakkausten kierrätystilastot, 2012.

[3] The European Bioplastics, http://en.european-bioplastics.org/

Hey, young people! Did you leave traces in a cloud service?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

We studied consumers’ attitudes towards cloud services: for example, how people in different countries use Facebook and Twitter, and what they think about the safety of these services. Market research company Taloustutkimus collected data from six countries for us, providing us with a nice set of data for comparison. All research participants were over 18 years of age, and came from Finland, Italy, the UK, France, Japan and the USA. The youngest age group in the study was those aged 18 to 24.

As soon as we started to analyse the data, we were stunned: are young Finnish people really this naive? At first, we thought that young Finns (aged 18 to 24) are ignorant of the traces and personal data they leave in various services, available for anybody to take advantage of. How gullible!

At this stage, I started to discuss the use of cloud services with my own teenage children rather sternly. However, they did not seem too worried about it and advised me to take a chill pill. However, this was just the initial stage of data analysis. After a more in-depth analysis, it became evident that the initial interpretation was not rock solid.

If anything, young Finns seem to have a pioneering attitude. They know what cloud services are and consider themselves old hands at using them. Almost 60 per cent of young people in Finland describe themselves as experienced, compared to the 10 per cent of their Japanese counterparts. It seems that young Finns have a healthy level of self-belief in this respect.

Based on our study, it seems that they are well aware of how many traces of their activity remain in the cloud services they use. They simply are not too bothered about it.

Carefree services for users, please!

Do they think that no one is interested in their data that much anyway, and with so much data out there, who cares? Hard to say. But what I can say is that everyone should be able to share this carefree attitude. An average Joe should not lose any sleep over their privacy settings. Services should be designed so that users do not have to worry about using them – yet another argument in favour of secure European cloud services.

Yökylä 83

This merry group of 16-to-18-year-olds from the Helsinki Metropolitan Area is not too worried about the traces they leave in cloud services. The most popular services among those young Finns (aged between 18 and 24) who use cloud services are YouTube (100%), Facebook (93%), WhatsApp (80%) and Spotify (73%).

I’ll wrap things up with a funny example about carefree attitudes. If you think about it, we all act the same way young Finns do. This is a completely fictional story, but so true. A colleague of mine called Katri came up with it during a lunch break at the Trusted data management seminar.

Imagine having lunch in a restaurant that has an open plan kitchen. You can watch the kitchen staff cooking while you eat. All of a sudden, you see the chef sneezing and wiping his nose with his hand. Not missing a beat, he then continues to prepare the food. After witnessing this, you may lose your appetite and seriously consider whether you want to eat in this particular establishment at all. Had you not seen the incident, you would dig into your meal quite happily. As long as there is no reason to suspect that something is amiss, it is often easier to think that everything is fine and maintain a trusting and carefree attitude.

That’s it for today. I will share more specifics about other countries later. Let me know what you think!

Aino Mensonen, Senior Scientist

About the study: Cloud use soars – but security concerns still flying high

Oi nuoriso! Jäikö jälkiä pilvipalveluun?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tutkimme kuluttajien asenteita pilvipalveluita kohtaan: sitä, miten ihmiset eri maissa käyttävät esimerkiksi Facebookia ja Twitteriä, ja mitä mieltä he ovat näiden palveluiden turvallisuudesta. Taloustutkimus keräsi meille dataa kuudesta maasta – saimme siis vertailtavaksi mukavan setin eri maiden asenteita. Tutkimuksemme kohdistui yli 18-vuotiaisiin, ja mukana olivat Euroopasta Suomen lisäksi Italia, Iso-Britannia ja Ranska sekä Euroopan ulkopuolelta Japani ja USA. Vertailuryhmistä nuorimpia olivat 18−24-vuotiaat.

Analyysivaiheessa suut loksahtivat: Miten höperöitä suomalaisnuoret ovatkaan! Aluksi ajattelimme, että suomalaisnuoret (siis 18−24-vuotiaat) eivät ymmärrä, miten paljon jättävät jälkiä ja omaa henkilökohtaista dataansa eri palveluihin vaikka kenen hyödynnettäväksi. Miten sinisilmäistä porukkaa!

Tässä vaiheessa aloin jo kotonakin kovistella teini-ikäisiä pilvipalveluiden käytöstä. Kotiteinien asenne oli kuitenkin todella rento, ja sain ”äiti relaa nyt jo” -tyylisiä kommentteja. Onneksi analysointi oli vasta lähtökuopissa. Tarkempi analyysi paljasti särön ensivaikutelmassa.

Suomalaisnuoret näyttävätkin olevan edelläkävijöitä. He tietävät, mitä pilvipalvelut ovat ja pitävät itseään kokeneina pilvipalveluiden käyttäjinä. Suomalaisista nuorista lähes 60 % kokee olevansa kokeneita, kun sama luku japanilaisten nuorten keskuudessa on vain 10 %. Tässä asiassa suomalaisilla tuntuu olevan itsetunto kohdallaan.

Tutkimuksemme valossa näyttää siltä, että suomalaisnuoret ymmärtävät varsin hyvin, miten paljon heistä jää jälkiä pilviin. He vaan eivät tästä niin välitä.

Palvelut käyttäjilleen huolettomiksi!

Ajattelevatko he, ettei kukaan ole heistä niin kiinnostunut ja että dataa on niin paljon, ”et mitä välii”? Tiedä tuota. Mutta sen tiedän, että kaikkien pitäisi saada käyttäytyä juuri meidän nuortemme tavoin. Tavallisen tallaajan ei pidä menettää yöuniaan yksityisyysasetusten vuoksi. Palveluiden täytyy olla sellaisia, että jokainen voi niitä huolettomasti käyttää – tulipahan taas perusteltua, miksi turvalliset eurooppalaiset pilvipalvelut ovat tarpeen.

Yökylä 83Tämä joukko 16-18-vuotiaita pääkaupunkilaisia ei murehdi liikaa pilvipalveluun jättämistään jäljistä. Pilvipalveluita käyttävien suomalaisnuorten (18−24-vuotiaat) keskuudessa suosituimmat palvelut ovat YouTube (100 %), Facebook (93 %), WhatsApp (80 %) ja Spotify (73 %).

Lopuksi hauska esimerkki huolettomuudesta ja siitä, miten me itse asiassa kaikki käyttäydymme kuin suomalaiset nuoret. Tarina on täysin kuvitteellinen, mutta niin kuvaava. Kollegani Katri ideoi tämän Trusted data management -seminaarin lounaalla:

Kuvittele itsesi lounaalle ravintolaan, jossa on avoin keittiö. Syödessäsi voit katsella, kuinka keittiön henkilökunta valmistaa ruokia. Jos katsellessasi keittiön suuntaan yhtäkkiä näet, kuinka kokki aivastelee ja pyyhkii nuhaista nenää kädellään ja jatkaa sitten muina miehinä ruuan valmistusta, ei välttämättä enää teekään mieli syödä ravintolan ruokia. Jos et olisi nähnyt tilannetta, söisit samaa ateriaa todennäköisesti hyvällä ruokahalulla. Niin pitkään, kuin ei ole mitään syytä olettaa asioiden olevan huonolla tolalla, on usein helpompaa ajatella kaiken olevan niin kuin pitääkin ja asennoitua kaikkeen luottavaisella ja huolettomalla mielellä.

Näin tänään. Kerron toisella kertaa muiden maiden erityispiirteistä. Jaathan mielipiteesi!

Aino Mensonen, erikoistutkija

Lisää aiheesta verkossa: Cloud use soars – but security concerns still flying high